Keskiviikkoiltana Satakunnan Kankaanpäässä teurasjätettä kuljettaneen kuorma-auton kuormasta tippui tielle lihaa noin 50 metrin alueelta, kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.
Syynä onnettomuuteen oli äkkijarrutus, jonka seurauksena hyytelömäistä teurasjätettä pääsi loiskahtamaan perävaununa laidan yli. Asiaa kommentoineen Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Jari Santaharjun mukaan kuorma-auton kuljettaja oli joutunut painamaan jarrupoljinta äkisti edellä ajaneen henkilöauton tehtyä samoin.
Onnettomuus sulki Pohjanmaantiellä siivouksen ajaksi yhden ajokaistan.
Palokunta siivosi tielle levinnyttä massaa useamman tunnin ajan. Siivous aloitettiin käsivoimin, mutta myöhemmin siinä otettiin avuksi harjakone. Onnettomuudesta ei aiheutunut vahinkoa henkilöillä tai ajoneuvoille.