• Tekstiviestihuijauksia tehdään viranomaisten ja suosittujen palveluiden nimissä – Älä klikkaa näitä linkkejä!

    Viranomaisen tietoon tulleiden huijausten määrä on ollut tänä vuonna nousussa. Usein viestin saajaa yritetään pelotella kiireen tunteella.
    Tilaajalle
    Monet huijausviestit ohjaavat vastaanottajaa klikkaamaan linkkiä, jonka takana kysytään pankkitunnuksia tai muita henkilötietoja. Viesteissä tulevia linkkejä ei kannata asiantuntijan mukaan klikata.
    Monet huijausviestit ohjaavat vastaanottajaa klikkaamaan linkkiä, jonka takana kysytään pankkitunnuksia tai muita henkilötietoja. Viesteissä tulevia linkkejä ei kannata asiantuntijan mukaan klikata. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    20.7.202505:00
    Hermanni Härkönen & Harri Kallio-Kurssi

    Suomessa kiertää nyt reilusti tekstiviestihuijauksia, joissa luotettavan tahon nimissä valheellisesti esiintyvä toimija ohjaa tekstiviestinsaajia luovuttamaan pankkitunnuksensa huijareille.

    Esimerkiksi suosittu autojen verkkomyyntipaikka Nettiauto kertoo sivuillaan, että sen nimissä on lähetetty sähköposteja, tekstiviestejä tai ponnahdusikkunoita, joiden kautta käyttäjä houkutellaan siirtymään linkin kautta tai antamaan itsestään tietoja, nettiauto.com valistaa.

    Nettiautoa koskeva huijaus on myös Traficomin kyberturvallisuuskeskuksen tiedossa.

    ”Aikaisemmin vastaavia huijauksia on ollut esimerkiksi Ajovarman nimissä. Myös Traficomin nimissä on lähetetty vastaavanlaisia tekstiviestejä, joissa pelotellaan erilaisilla maksuseuraamuksilla tai muilla”, kyberturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Juha Tretjakov kertoo.

    Tämän tyyppisillä huijauksilla pyritään Tretjakovin mukaan tyypillisesti pankkitunnuskalasteluun. Uhri ohjataan joko ”tunnistautumaan” sivulle pankkitunnuksilla tai maksamaan jokin maksu.

    Nettiauton nimissä tehdyissä huijauksissa myyjä on esimerkiksi saanut viestin, jossa hänelle on kerrottu, että kiinnostunut ostaja on maksanut takuumaksun ajoneuvosta. Vastavuoroisesti palvelun käyttäjä on voinut saada viestin, jossa häntä kehotetaan maksamaan vakuusmaksu, jolla hän voi varata haluamansa ajopelin määräajaksi.

    Näistä huijausviesteistä johtaa linkki sivustolle, jolla käyttäjää pyydetään syöttämään joko pankkitietonsa, tai joitain muita henkilötietoja.

    ”Aika usein huijarit pyrkivät pelottelemaan tai säikyttelemään uhria niin, että tarkkaavaisuus herpaantuu”

    Juha Tretjakov

    Tuoreimpana huijauksena viime viikonloppuna tekstiviestejä on lähetetty KRP:n nimissä. Niissä ihmisiä kutsuttiin väitetysti kuulusteluihin, ja kehotettiin linkin kautta tunnistautumaan pankkitunnuksilla.

    ”Aika usein huijarit pyrkivät pelottelemaan tai säikyttelemään uhria niin, että tarkkaavaisuus herpaantuu”, Tretkjakov selittää.

    ”Jos viestissä oleva linkkiä klikkaa, niin siinä saattaa vilahtaa poliisin logo. Sitten se menee pankkitunnusten kalastelusivulle, jossa henkilö luulee, että hänen täytyy nyt pankkitunnuksilla kirjautua johonkin poliisin palveluun.”

    Huijausten kanssa saa nykyään olla tarkkana, sillä ne ovat parhaimmillaan todella hyvin tehtyjä.

    Tietoturva-asiantuntijan yleisohje on, ettei tekstiviestien, sähköpostien, pikaviestien tai muiden alustojen kautta tulevia linkkejä yleensä kannalta klikata.

    Esimerkiksi KRP:n nimissä lähetettyjen tekstiviestien SMS-sender ID oli KRP, eli vastaanottajan puhelimessa viestin lähettäjän näkyi puhelinnumeron sijaan KRP.

    ”Tämä on tekninen ominaisuus, jota tekstareissa käytetään. Suomalaiset oikeat lähettäjät käyttävät näitä. Jos vaikka pankki lähettää tekstiviestin, niin siinä voi lukea sen pankin nimi”, Tretjakov kertoo.

    ”Lähettäjän nimiä pystyy suojaamaan siten, että kuka tahansa ei voi lähettää vaikka Nordean tai DNA:n tai Elisan nimissä niitä viestejä”, hän selittää.

    KRP-tunnusta ei kuitenkaan ollut suojattu ilmeisesti siksi, että keskusrikospoliisi itse ei normaalisti lähetä kansalaisille tekstiviestejä.

    ”Esimerkiksi nimi poliisi on kyllä suojattu”, Tretjakov sanoo.

    Mobiilivarmenne

    Pankkitunnusten sijaan vahva tunnistautuminen voi olla järkevää tehdä mobiilivarmenteella, sillä silloin ainakaan pankkitunnukset eivät joudu huijareiden käsiin.

    Huijarit voivat pyrkiä joissain huijauksissa kuitenkin käyttämään myös mobiilivarmennetta, Juha Tretjakov varoittaa: ”On tapoja, jolla mobiilivarmennettakin voidaan käyttää väärin, vaikka niin, että samaan aikaan rikollinen mobiilivarmenteella kirjautuu vaikka johonkin pikavippipalveluun tai muuhun vastaavaan, jossa vaaditaan vahvaa tunnistautumista.”

    Siksi mobiilivarmennettakin käyttävän käyttäjän on syytä olla tarkkana etenkin siitä, että hyväksyy vain itsensä käynnistämiä tapahtumia.

    Mobiilivarmennus tunnistautumisen vaihtoehtona on myös syytä panna merkille. Jos on kirjautumassa esimerkiksi johonkin viranomaispalveluun, ja tunnistautumisvaihtoehtona tarjotaan vain pankkitunnuksia, voi se olla merkki siitä, että sivu onkin huijarin kalastelusivu.

    Tietoturva-asiantuntijan yleisohje on, ettei tekstiviestien, sähköpostien, pikaviestien tai muiden alustojen kautta tulevia linkkejä yleensä kannalta klikata.

    ”Linkin klikkaaminen ei ole suositeltavaa. Ei se vielä vaarallista ole, mutta jos sen linkin takana sitten pyydetään vaikka luottokorttitietoja, pankkitunnuksia, henkilötietoja tai muuta sellaista, niin siinä vaiheessa sitten viimeistään pitäisi hälytyskellon soida”, Tretjakov kertoo.

    Kaiken kaikkiaan kyberturvallisuuskeskuksen tietoon tulleiden huijausten määrä on tänä vuonna Tretjakovin mukaan tasaisesti kasvanut. Hän kuitenkin muistuttaa, että virnaomaisen tietoon tulee vain osa kaikista liikkeellä olevista huijauksista.

    Jotkin huijaukset ovat myös kausiluontoisia ja sidoksissa vuodenaikaan. Esimerkiksi kesäaikana yrityksissä työskenteleviä kesätyöntekijöitä yritetään huijata esiintymällä johtajan tai johtajien nimissä.

    ”Tällaisissa niin sanotuissa toimitusjohtajahuijauksissa lähetetään huijausviestejä työntekijälle, että nyt pitäisi maksaa kiireesti tämä lasku tai nyt pitäisi hankkia jostain lahjakortteja yritysvieraalle tai muuta tällaista”, Tretjakov kuvailee.

    ”Tällaisten huijausten suuruusluokka vaihtelee tosi paljon. Pieniin organisaatioihin kohdistetaan pieniä huijausyrityksiä ja isompiin on kohdistettu isoja. Suurimmissa puhutaan ihan miljoonista euroista.”

    Kyberturvallisuuskeskuksen tietoon tulleiden huijausten määrä on tänä vuonna tasaisesti kasvanut.

    Lisää aiheesta
    • Kun kaupan tekee nopeasti puhelimella, saattaa unohtua verkkokaupan perusasiat.

      Kodin talous | Lankesin verkkohuijarin uuteen ansaan, jollaisesta olin varoitellut lapsiani

      Tilaajalle
    • Veronpalautuksesta kertova sähköpostiviesti on huijaus, jonka on tarkoitus houkutella klikkaamaan linkkiä.

      Kodin talous | Katso kuva: Tunnistatko huijauksen? ”Hetken jo iloitsin”

    • Maksamatta jäänyt kaivuri löytyi Sastamalsta huhtikuussa 2024 ja se vietiin poliisin takavarikkoon odottamaan oikeuskäsittelyä. Kesti vielä vuoden, ennen kuin myyjä Lasse Saarenpää sai sen itselleen.

      Koneet ja kulkuneuvot | Huijarin viemä kaivinkone palasi vihdoin omistajalleen − ehti olla vuosia karkuteillä

      Tilaajalle
    • Poliisi muistuttaa, että pankit tai viranomaiset eivät koskaan kysy pankkitietoja tai -tunnuksia. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Rikokset | Tekstarihuijaus vei uhrilta Etelä-Savossa yli 50 000 euroa − lauantai-iltana tulleessa viestissä vaadittiin maksamaan velka ulosoton uhalla

    • Tulli muistuttaa, että se ei koskaan lähetä tekstiviestejä, joissa on linkkejä. Arkistokuva.

      Rikokset | Saitko Tullilta kutsun kuulusteluun? Linkkiä ei pidä avata, kyseessä on huijaus

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria