• Trump uhkaa Suomea ja muita Grönlantiin sotilaita lähettäviä maita tulleilla

    Trumpin mukaan kymmenen prosentin tullit astuisivat voimaan heti helmikuun alussa.
    Trump uhkailee Tanskaa tukevia maita tuontitulleilla.
    Trump uhkailee Tanskaa tukevia maita tuontitulleilla. Kuva: Stina Haaso
    Uutiset|Ulkomaat
    17.1.202619:04
    Hermanni Härkönen

    Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uhkaa Suomea, Tanskaa ja kuutta muuta Euroopan valtiota kymmenen prosentin tulleilla julkaisussaan omassa Truth Social -viestipalvelussaan.

    Suomen ja Tanskan lisäksi tullien alaisiksi joutuisivat Trumpin päivityksen mukaan Norjaa, Ruotsi, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Alankomaat.

    Syynä Trumpin tariffiuhkaukselle on se, että mainitut maat ovat lähettäneet Grönlantiin sotilashenkilöitä.

    Suomi tiedotti torstaina lähettävänsä Tanskan pyynnöstä kaksi yhteysupseeria saarelle tutustumaan harjoitustoiminnan mahdollisuuksiin.

    Trump on uhonnut Yhdysvaltojen vaativan Grönlantia haltuunsa. Myös tuoreimmassa julkaisussaan hän väittää Venäjän ja Kiinan pyrkivän saaren haltijoiksi, ja Tanskan olevan voimaton niiden edessä.

    Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue.

    Trumpin mukaan tullien alaisiksi asetettavat valtiot ovat lähettäneet henkilöstöä Grönlantiin ”tuntemattomista syistä”. Lisäksi hän muun muassa väittää, että Yhdysvallat on vuosia tukenut Tanskaa ja koko EU:ta olemalla perimättä niiltä tulleja tai muita palkkioita.

    Trumpin julkaisun mukaan kymmenen prosentin tulli koskisi helmikuun alusta kaikkia mainituista valtioista yhdysvaltoihin tuotavia tuotteita. Kesäkuun alusta tulli nousisi 25 prosenttiin.

    Tullit olisivat voimassa siihen asti, että sopimus koko Grönlannin täydestä hankkimisesta kokonaan Yhdysvaltojen haltuun saavutettaisiin. Trump vakuuttaa kuitenkin olevansa valmis neuvottelemaan kaikkien mainittujen maiden kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Sotilas käveli Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa torstaina. LEHTIKUVA/AFP.

      Maanpuolustus | Suomi lähettää kaksi yhteysupseeria Grönlantiin – ”Kylmän sodan aikakausi palaamassa”

    • Tanskassa vieraileva Yhdysvaltain republikaanisenaattori Lisa Murkowski puolestaan sanoi, että Grönlanti tulee nähdä liittolaisena eikä varallisuutena. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Donald Trump harkitsee tuontitulleja maille, jotka eivät tue hänen Grönlanti-suunnitelmiaan

    • Ulkomaat | Lisää itseluottamusta Eurooppa ‒ rapakon takaa tuleva kosto kirvelee vähemmän kuin pelätään

    • Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsen (vas.) ja Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ottivat kantaa Grönlannin tilanteeseen mediatilaisuudessa Kööpenhaminassa.  LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Valitsemme Tanskan, sanoo Grönlannin pääministeri

    • Tanskalle kuuluvan autonomisen Grönlannin strateginen merkitys kasvaa, kun napajäätikkö sulaa.

      Ulkomaat | Vetääkö Eurooppa punaisen viivan Grönlannin kohdalle vai onko Trumpia taas pakko vain myötäillä?

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvaltain politiikka
    Grönlanti
    Eurooppa
    Tanska
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena