• Suomi lähettää kaksi yhteysupseeria Grönlantiin – ”Kylmän sodan aikakausi palaamassa”

    Vastaavanlaiseen toimintaan Grönlannissa osallistuvat puolustusministeriön mukaan muun muassa Ruotsi, Norja, Saksa, Britannia ja Ranska.
    Sotilas käveli Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa torstaina. LEHTIKUVA/AFP.
    Sotilas käveli Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa torstaina. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Maanpuolustus
    16.1.202607:37
    STT

    Suomi lähettää Tanskan pyynnöstä kaksi yhteysupseeria Grönlantiin tutustumaan harjoitustoiminnan mahdollisuuksiin, kertoo puolustusministeriö.

    Vastaavanlaiseen toimintaan Grönlannissa osallistuvat puolustusministeriön mukaan muun muassa Ruotsi, Norja, Saksa, Britannia ja Ranska.

    Puolustusministeriön mukaan Grönlannin hallitus ja Tanskan puolustusministeriö ovat päättäneet jatkaa Tanskan asevoimien harjoituskokonaisuutta Grönlannissa tiiviissä yhteistyössä Nato-liittolaisten kanssa.

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Suomi on edistänyt arktisen alueen turvallisuutta Naton sisällä koko Nato-jäsenyytensä ajan.

    ”Suomen turvallisuus vahvistuu, kun liittolaisemme kehittävät kykyään toimia arktisella alueella”, Häkkänen sanoo tiedotteessa.

    ”Tämä on tässä vaiheessa arviointia ja selvittämistä, ja myöhemmin katsotaan, että miten nämä toiminnot soveltuvat Suomen suorituskyvyille ja kalustolle.”

    Antti Häkkänen

    Häkkäsen mukaan yhteysupseerit ovat lähdössä Grönlantiin "viipymättä ja piakkoin".

    ”Heidän tehtävänään on arvioida ja analysoida Tanskan kansallista harjoitussuunnitelmaa, mitä sen on suunniteltu sisältävän ja minkälainen Grönlanti on toiminta-alueena infrastruktuurin ja logistiikan kannalta”, Häkkänen sanoi STT:lle.

    Upseerien arvioiden pohjalta voidaan Häkkäsen mukaan jatkossa pohtia sitä, millaisella kalustolla tai joukoilla Suomi voisi osallistua harjoituksiin Grönlannissa. Grönlantiin lähtevillä upseereilla on Häkkäsen mukaan osaamista harjoitustoiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa.

    Häkkäsen mukaan muut Pohjoismaat ovat lähettämässä Grönlantiin suunnilleen samansuuruisen edustuksen.

    ”Tämä on tässä vaiheessa arviointia ja selvittämistä, ja myöhemmin katsotaan, että miten nämä toiminnot soveltuvat Suomen suorituskyvyille ja kalustolle”, Häkkänen sanoi.

    ”Mehän olemme sinänsä kokenut arktisen puolustuksen ja harjoitusten toimija, mutta lähinnä Skandinavian alueella. Me olemme olleet Islannissa ilmavalvonnassa mukana ja Pohjanmerellä merivoimien rauhanajan tehtävissä, mutta Grönlanti on ihan eri toimintaympäristö ja täysin uusi meille”, Häkkänen jatkoi.

    ”Kylmän sodan aikakausi on tavallaan palaamassa eli arktinen alue tulee puolustuksen kannalta yhä tärkeämmäksi.”

    Häkkäsen mukaan Suomi on tyytyväinen, että kasvava määrä liittolaisia on kiinnostuneita arktisen puolustuksen vahvistamisesta ja harjoitustoiminnasta. Hän muistuttaa, että Venäjä ja Kiina kasvattavat läsnäoloaan arktisella alueella.

    ”Kylmän sodan aikakausi on tavallaan palaamassa eli arktinen alue tulee puolustuksen kannalta yhä tärkeämmäksi. Sen takia on tärkeää, että liittokunnan kaikilla arktisilla alueilla lisätään harjoitustoimintaa ja että liittolaismaat hankkivat sellaista kalustoa ja joukkoja, joilla kyetään toimimaan kovissa pakkasolosuhteissa ja muuten vaikeissa arktisissa olosuhteissa”, Häkkänen painotti.

    ”Suomen kansallisessa intressissä on, että että koko liittokunta ottaa arktisen puolustuksen vahvistamisen vakavasti ja sen takia me haluamme olla vähintään yhteysupseereilla mukana tutustumassa ja selvittämässä, että mikä tämä Suomen näkökulmasta uusi alue on”, Häkkänen sanoi.

    Lisää aiheesta
    • Tanska ilmoitti keskiviikkona aloittavansa välittömästi sotaharjoitukset Grönlannissa. LEHTIKUVA/AFP.

      Politiikka | Grönlannin varapääministeri: Lisää Nato-joukkoja Grönlantiin lähipäivinä – Suomestakin pyydetty sotilaita

    • Tanskalle kuuluvan autonomisen Grönlannin strateginen merkitys kasvaa, kun napajäätikkö sulaa.

      Ulkomaat | Vetääkö Eurooppa punaisen viivan Grönlannin kohdalle vai onko Trumpia taas pakko vain myötäillä?

    • Ellen K. Frederiksen pyörittää miehensä Carlin kanssa Grönlannin vanhinta lammastilaa Qassiarsukin kylässä.

      Politiikka | Saari myrskyn silmässä

    • Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsen (vas.) ja Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ottivat kantaa Grönlannin tilanteeseen mediatilaisuudessa Kööpenhaminassa.  LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Valitsemme Tanskan, sanoo Grönlannin pääministeri

    • Keskustelu arktisen alueen ympärillä kiristyi, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump alkoi jälleen uhitella ajatuksella Grönlannin valtaamisesta. Arkistokuva Grönlannin pääkaupungista Nuukista. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Bloomberg: Saksa aikoo ehdottaa Naton yhteistyötä arktisen alueen turvaamiseksi

    • Yhdysvaltain tähtilippu liehui San Franciscossa vuonna 2013.

      Politiikka ja talous | Yhdysvallat on vielä paperilla demokratia, mutta horjuu itsevaltiuden reunalla – Voiko maalla olla enää lainkaan liittolaisia?

      Tilaajalle
    • Sälenin turvallisuuskonferenssissa puhuneen ulkoministeri Elina Valtosen arvion mukaan pohjoismaisilla poliitikoilla on nyt haasteena vakuuttaa yhdysvaltalaiset kollegat siitä, että  YK:n peruskirja ja kansainvälinen oikeus on myös Yhdysvaltojen intressi.

      Yhteiskunta | Pohjoismaiden neuvoston diskuteerausvaihe on ohitse, puolustus- ja turvallisuuspolitiikka nousivat ytimeen

      Tilaajalle
    • Ulkomaat | Lisää itseluottamusta Eurooppa ‒ rapakon takaa tuleva kosto kirvelee vähemmän kuin pelätään

    Artikkelin aiheet
    Grönlanti
    yhteysupseeri
    Puolustuspolitiikka
    Armeijat ja aseelliset joukot
    Puolustus ja rajavalvonta & maanpuolustus
    Grönlanti
    NATO
    Suomi (Valtio)
    Tanska
    Pohjoismaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria