Vaikka medioita lukemalla voisi päätellä, että maassa on täysi kaaos, hallituksen suorituskyky on aika kova, arvioi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Hän ennakoi, että hallitus esittää ensi kevään puoliväliriihessä tiukkojakin keinoja talouskasvun kiihdytykseen ja mahdollisesti myös sopeutukseen. Työtä pohjustaa Varman toimitusjohtaja Risto Murton vetämä työryhmä.
”Murto varmasti kerää rohkeitakin esityksiä siitä, kuinka Suomi saadaan kasvun tielle. Myös meidän kannattaa keroa, mitä annettavaa elinkeinoillamme on Suomen hyvinvoinnille. Jos ei tulla kysymään, tarjoamme näkemyksiämme siitä huolimatta”, Marttila sanoi MTK:n johtokunnan kokouksessa keskiviikkona.
Hän kertoi MTK:n kertoneen myös kestävästä kehityksestä talousjärjestö OECD:lle, joka laatii kuulemisten perusteella Suomen maaraporttia.
”Ne ovat aika tarkkaan luettuja, vaikka tukevatkin usein maan valtiovarainministeriön näkemyksiä.”
Myös yhteistyö Sitran kanssa kiinnostaa, sillä Sitra on uusinut strategiansa ja etsii kumppaneita.
EU:n hyvä uutinen on, että Suomi voi tulkita metsäkatoasetusta niin, että rakennusten edestä saa kaataa puita nautakarjan pitopaikoiksi.
”MTK odottaa, että asetuksen asettamia esteitä ei enää ole hallinnon rahoituspäätöksissä”, Marttila sanoo.