• Ongelmalliseksi tiedetyn tarhan kaikki ketut nääntyivät nälkään – tarkastuskäyntiä vitkutellut eläinlääkäri ei joudu vastuuseen

    Eläinsuojelijat ovat kannelleet myös poliisin puutteellisesta toiminnasta Pohjanmaalla sijaitsevan kettutarhan tapauksessa. Valtakunnansyyttäjänvirastosta odotetaan ratkaisua kevään aikana.
    Viranomaiset ottivat kuvia sairaista eläimistä tammikuussa 2020 Evijärvellä sijaitsevalla kettutarhalla.
    Viranomaiset ottivat kuvia sairaista eläimistä tammikuussa 2020 Evijärvellä sijaitsevalla kettutarhalla. Kuva: SEY
    Uutiset|Maatalous
    24.1.202312:42
    Katja Lamminen

    Suomen eläinsuojelu SEY kanteli maa- ja metsätalousministeriölle (MMM) läänineläinlääkäristä, joka ei tehnyt riittävän pikaista uusintatarkastusta eläimiään laiminlyöneelle turkistarhalle.

    Lopulta Pohjanmaalla sijaitsevan turkistarhan kaikki ketut kuolivat nälkään ja janoon.

    SEY:n tiedotteessa kerrotaan, että läänineläinlääkäri oli tietoinen ongelmista ja antanut määräyksiä, mutta teki tarkistuskäynnin vasta 21 kuukautta myöhemmin. Ongelmat havaittiin tammikuussa 2020 ja eläimet löydettiin kuolleina lokakuussa 2021.

    MMM:n mielestä kyse ei ollut viranomaisen tekemästä laiminlyönnistä. Ministeriö antoi kuitenkin huomautuksen aluehallintovirastolle.

    SEY:n mielestä läänineläinlääkärin olisi pitänyt määrätä havaittujen ongelmien korjaamiselle aikaraja ja suorittaa pikaisesti uusintatarkastus.

    ”Pidimme 21 kuukauden viivettä uusintatarkastuksen tekemisessä erittäin räikeänä laiminlyöntinä. Odotimmekin ministeriön siirtävän asian poliisin tutkittavaksi”, SEYn erityisasiantuntija Toni Lahtinen kertoo tiedotteessa.

    Pohjanmaalaisen turkistarhan eläinten jäänteet löydettiin aluehallintoviraston tekemässä eläinsuojelutarkastuksessa lokakuussa 2021. SEY:n tietojen mukaan tarhalla oli todettu epäkohtia jo aikaisemmilla tarkastuksilla ainakin vuodesta 2016 lähtien.

    Tammikuussa 2020 ketuilla havaittiin muun muassa vakavaa aliravitsemusta, merkittävä määrä silmätulehduksia ja puutteita vedensaannissa. Tarhalta oli löytynyt myös kuolleita kettuja. Turkistarhalla oli tuolloin 1 275 siitoskettua.

    Lokakuussa 2021 läänineläinlääkärit löysivät vain kuolleita kettuja.

    Varjotalojen häkeissä ja pesäkopeissa oli huomattava määrä eläinten jäännöksiä, mutta kuolleiden eläinten kokonaismäärää oli mahdotonta arvioida. Häkeissä olevia pesäkoppeja oli jyrsitty tavallista enemmän. Läänineläinlääkärit totesivat johtopäätöksissään, että eläimet oli jätetty ilman hoitoa ja perustarpeita, kuten ravintoa ja vettä.

    Tässä vaiheessa poliisi käynnisti törkeän eläinsuojelurikoksen esitutkinnan. SEY:n mielestä esitutkinta olisi pitänyt aloittaa jo vuonna 2020, sillä laiminlyönnit paljastavat asiakirjat oli toimitettu poliisille.

    SEY on kannellut myös poliisin toiminnasta. Valtakunnansyyttäjänvirastosta odotetaan ratkaisua kevään aikana.

    Eläinsuojelujärjestöt keräävät allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen kieltämiseksi. Suomessa Fur Free Europe -aloitteen on allekirjoittanut tähän mennessä lähes 80 000 ihmistä.

    Lisäys 24.1. klo 15.01: Vaikeuksiin ajatunut turkistarha ei ollut sertifioitu, eikä Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton (Fifur) jäsen.

    Lisää aiheesta
    • Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut suomalaisilla turkistarhoilla otettuja salakuvia. Kuvissa näkyy esimerkiksi eläimiä, joilla on ylikasvanut iho ja silmätulehduksia.  LEHTIKUVA / Oikeutta Eläimille.

      Maatalous | Oikeutta eläimille julkaisi salakuvia kärsivistä eläimistä – turkistarhaajien liitto käy materiaalin läpi

    • Kokkolan Vitsarissa sijaitsevalta tarha-alueelta valuva ravinteikas vesi päätyy Hongabäcken-puroon. Hongabäcken yhtyy Perhonjokeen noin kilometrin päässä tästä paikasta.

      Talous | Siitoseläinten vientihankkeesta tuttu kettutarha ränsistyy ja valuttaa ravinteita vesistöön – poliisi jatkaa eläinsuojelurikoksen tutkintaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen