

Pitkäaikainen altistuminen juomaveden arseenille voi lisätä virtsaelinten syöpien riskiä, kertoo tuore kansainvälinen tutkimus. Tutkijat havaitsivat yhteyden erityisesti virtsarakon, eturauhasen ja virtsateiden syöpiin.
Tulokset perustuvat 68 aiemman tutkimuksen yhteisanalyysiin eri puolilta maailmaa.
Suomessa tulokset herättävät kiinnostusta siksi, että arseenia esiintyy paikoin pohjavedessä. Ongelma liittyy ennen kaikkea yksityisiin kaivoihin, sillä vesilaitosten toimittamaa talousvettä valvotaan säännöllisesti.
Vesi.fi-palvelun mukaan arseenia voi esiintyä sekä pora- että rengaskaivojen vedessä, joskin suurimmat pitoisuudet on mitattu pääasiassa porakaivoista.
Geologian tutkimuskeskus on tunnistanut Suomessa useita niin sanottuja arseeniprovinsseja, joissa kallioperän ja maaperän arseenipitoisuudet ovat muuta maata suurempia.
Tunnetuin arseeniprovinssi sijaitsee eteläisen Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Lisäksi arseenia esiintyy keskimääräistä enemmän muun muassa Ilomantsin seudulla sekä Kittilän alueella Lapissa.
Talousvedelle asetettu arseenin enimmäispitoisuus on 10 mikrogrammaa litrassa.
Pirkanmaalta kerättyjen aineistojen perusteella yksittäisistä porakaivoista on mitattu jopa yli 2 000 mikrogramman pitoisuuksia. Myös rengaskaivoissa on havaittu joitakin raja-arvon ylityksiä, mutta selvästi harvemmin kuin porakaivoissa.
Laajassa tutkimuksessa havaittiin, että suurimmalle arseenialtistukselle altistuneilla virtsaelinten syöpien riski oli keskimäärin 72 prosenttia suurempi kuin vähiten altistuneilla.
Virtsarakkosyövän riski oli noin 60 prosenttia suurempi, ja virtsateiden syöpien riski yli kolminkertainen. Tutkijat eivät havainneet vastaavaa yhteyttä matalimmilla altistustasoilla.
Riski kasvoi erityisesti alueilla, joilla juomaveden arseenipitoisuus ylitti Suomessakin rajana pidetyn 10 mikrogrammaa litrassa.

Tutkijoiden mukaan virtsajärjestelmä on erityisen altis arseenin kaltaisille aineille, koska ne kulkevat elimistöstä poistuvan virtsan mukana.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös muita juomavedessä esiintyviä haitallisia alkuaineita. Näyttöä löytyi jonkin verran myös kadmiumin ja vanadiinin yhteydestä virtsaelinten syöpiin, mutta arseenin yhteys oli selvästi vahvin.
Vaikka tutkimuksessa suurimmat riskit havaittiin korkean altistumisen alueilla esimerkiksi Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, tulokset muistuttavat myös suomalaisia kaivonomistajia veden laadun merkityksestä.
Arseeni ei näy, haise eikä maistu vedessä, joten sen esiintyminen voidaan selvittää vain vesitutkimuksella.