Kun elinkaarensa loppuvaiheessa olevia turvetuotantoalueita vapautuu energiaturpeen käytön hiipuessa, kiinnostus alueiden jatkokäyttömahdollisuuksia ja -muotoja kohtaan on kasvanut.
Jatkokäytöllä on merkitystä turvealueen maanomistajan taloudelle ja sillä on vaikutuksia myös ympäristöön ja ilmastoon. Erilaisia jatkokäyttömuotoja etsitäänkin nyt ahkerasti muun muassa alueellisilla hankkeilla.
Yksi niistä on syksyllä käynnistynyt Turvetuotantoalueet kestävään käyttöön -hanke (TURKE). Sillä selvitetään lopetettavien turvesoiden soveltuvuutta erilaisiin jatkokäyttömuotoihin Keski-Pohjanmaalla.
Selvitetään tuotannon loppuvaiheessa olevien Keski-Pohjanmaan turvesoiden soveltuvuutta erilaisiin jatkokäyttömuotoihin, arvioidaan vaihtoehtojen kannattavuutta maanomistajille sekä selvitetään turvetuotantoalueisiin pohjautuvien arvoketjujen aluetalous- ja ympäristövaikutuksia.
Tarkasteltavia arvoketjuja ovat esimerkiksi biohiilen ja biokaasun tuotanto sekä komposiitit ja eristeet.
Etsitään uusia tekijöitä ja tulonlähteitä, jotka vaikuttavat turvetuotantoalueiden hyödyntämismahdollisuuksiin tulevaisuudessa (hiilikompensaatiomarkkinat)
Tiedon perusteella maanomistaja voi valita tavoitteitaan vastaavan käyttömuodon maalleen. Tulosten perusteella voidaan myös arvioida vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia ja suunnata julkisia kehittämisresursseja lupaavimpien arvoketjujen kehittämiseen.
Hankkeen avausseminaarissa yleisiä jatkokäyttövaihtoehtoja esitellyt Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Lasse Aro tiivistää, että jatkokäyttömahdollisuuksia on paljon, samoin kuin haasteita.
”Yhtä oikeaa ratkaisua ei ole eivätkä kaikki vaihtoehdot sovellu kaikille alueille. Lisäksi taloudellisen tuloksen sekä ympäristön monimuotoisuuden lisäämisen ja ilmastovaikutusten vähentämisen välillä joutuu tekemään kompromisseja”, Aro korostaa.
”Tässä hankkeessa on tarkoitus esitellä alueelle sopivimmat jatkokäyttötavat. Siinä maanomistajan rooli on tärkeä, sillä hänen tehtävänään on valita tavoitteitaan vastaavat parhaat vaihtoehdot.”
Perinteisesti suonpohjat on metsitetty sekä aines- että energiapuun kasvatukseen, otettu viljelyyn tai niille on perustettu kosteikkoja. Uusia käyttömuotoja ovat ennallistaminen, tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto sekä uudet viljelykasvit.
Aron mukaan kaikkein ensimmäinen jatkokäyttöön vaikuttava tekijä on tuotantoalueen vesitalous. Alueita saatetaan pitää nostokelpoisena pumppaamalla. Jos se lopetetaan eikä painovoimainen kuivatus onnistu, maa- tai metsätalous eivät silloin tule kyseeseen.
”Vaihtoehtoja ovat kosteikko tai ennallistaminen suoksi. Näissä ilmastovaikutus olisi positiivinen, sillä hiilivarasto saataisiin turvattua, kun turve ei pääsisi kuivana hajoamaan”, hän perustelee.
Kuivatettavissa olevan suon voi ottaa metsätalouteen tai kasvinviljelyyn, mutta alkuongelmaksi tulee Aron mukaan ravinnetasapaino. Maatuneessa turpeessa on runsaasti typpeä, mutta pula kivennäisravinteista, fosforista ja kaliumista.
Silloin kasvinviljelyssä joudutaan käyttämään useamman vuoden ajan paljon suurempia lannoite- ja kalkitusmääriä kuin normaaliviljelyssä. Tilanne on sama aluksi myös metsässä uudistamistavasta riippumatta, ja metsitysvaiheessa lannoitetarve täytetään nykysuuntauksen mukaan puutuhkalla.
”Jos turvekerros on ohut, tilanne on parempi. Puiden juuret yltävät kasvaessaan kivennäismaahan ja saavat sieltä ravinnetäydennystä. Samoin kasvinviljelyssä kivennäismaa sekoittuu muokatessa turpeeseen ja ravinteet tulevat kasvien juurten saataville”, Aro selventää.
Kun puiden perusolosuhteet ovat kunnossa ja puut saatu hyvin kasvamaan, päästään käytännön kokemusten mukaan hyvään lopputulokseen. Kasvinviljelymahdollisuuksiin vaikuttavat ja sitä sääntelevät maatalousmaaksi otettujen turvetuotantoalueiden tukiehdot.
Esimerkiksi ehdollisuuteen liittyen vuoden 2022 jälkeen käyttöön otettu turvemaa on pidettävä aina nurmella eikä sitä saa kyntää. Vuodesta 2025 alkaen ehdot vielä tiukentuvat.
Lasse Aro huomauttaa, että ilmastovaikutusten kannalta turvealueiden ottaminen maatalouskäyttöön ei ole suositeltavaa. Vaikutuksia voidaan vähentää esimerkiksi alavimpien kohtien kosteikkoviljelyllä.
Perinteisesti suonpohjat on metsitetty sekä aines- että energiapuun kasvatukseen, otettu viljelyyn tai niille on perustettu kosteikkoja. Uusia käyttömuotoja ovat ennallistaminen, tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto sekä uudet viljelykasvit.
Kosteikkoviljelystä tai ennallistamisesta on hänen mukaansa vielä varsin vähän kokemuksia. Niiden perustaminen on kallista, samoin pohjaveden pitäminen suokasvillisuudelle sopivana eikä niistä makseta korvausta positiivisista ilmastovaikutuksista huolimatta.
Aurinko- ja tuulivoiman sijoittaminen vanhoille tuotantoalueille on lisääntynyt, mikä on Aron mukaan parempi ratkaisu kuin metsä.
”Ilmastovaikutusten kannalta tärkeää kuitenkin on silloinkin hiilivaraston säilyttäminen. Se edellyttää pysyvää kasvillisuutta ja paras ratkaisu olisi sijoittaa paneelit niin, että pohjavesi voitaisiin pitää korkealla”, hän sanoo.
