• Apteekkiuudistuksen ongelmia ei korjattu – ”Perustuslain vastainen”

    Apteekkiuudistuksen uskotaan ajavan kymmeniä apteekkeja kannattamattomaksi.
    Piippolan apteekki joulukuun alussa.
    Piippolan apteekki joulukuun alussa. Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset|Politiikka
    11.12.202517:00
    Aimo Vainio

    Apteekkariliitto vaati alkuviikosta, että lakiesitys on palautettava eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

    Apteekkariliiton mukaan on edelleen epäselvää, onko hallituksen esitys apteekkilain uudistamisesta perustuslain mukainen.

    ”On selvää, etteivät esitykseen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tehdyt muutokset estä apteekkeja ajautumasta kannattamattomiksi tai jopa tappiollisiksi. Perustuslakivaliokunta edellytti nimenomaisesti, että hallituksen lakiesitystä on muutettava niin, että kannattavan liiketoiminnan mahdollisuus säilyy. Tämä ei nyt täyty”, Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Holma sanoo tiedotteen mukaan.

    Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä lakimuutokset etenivät puhemiesneuvoston päätöksellä täysistuntoon eikä sitä palauteta valiokuntien käsittelyyn, jotka voisivat vaatia muutoksia.

    Perustuslakivaliokunta arvioi joulukuun alussa, että hallituksen esitys ei ole perustuslain mukainen. Esitys on elinkeinovapauden ja omaisuudensuojan vastainen, koska liiketoiminta osassa apteekeista muodostuu kannattamattomaksi. Hallituksen päätöksillä yrittäjän asemaa ei voi vahvasti säännellyllä toimialalla heikentää konkurssin partaalle asti.

    Apteekit eivät käytännössä voi viedä lisääntyviä verokustannuksia lääkkeiden hintoihin, koska ne ovat säännellyt.

    Sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä tehtiin muutoksia, mutta ne eivät Apteekkariliiton mukaan riitä.

    Samaa mieltä ovat eduskunnan oppositiopuolueet.

    ”Opposition yhteinen huoli on, että miten saadaan varmistettua riittävän kattava apteekkien palveluverkko ympäri maata ja erityisesti syrjäseuduilla ja harvaan asutuilla seuduilla”, vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen sanoo.

    Keskustasta arvioidaan, että hallituksen esitys on todellisuudessa apteekkien keskittämispaketti.

    ”Tuloja leikkaantuu kaiken kokoisilta toimijoilta, mutta erityisen rajusti pienemmiltä apteekeilta”, keskustan kansanedustajat Timo Mehtälä ja Hilkka Kemppi kirjoittavat tiedotteessa.

    Hallitus myöntää, että uudistus tekee osasta apteekkeja kannattamattomaksi ja voi johtaa apteekkien sulkemiseen.

    Hallitus arvioi, että sulkemiset kohdistuvat alueille, joilla on useita apteekkeja. Niin ollen varsinainen apteekkiverkosto ei harvenisi.

    Rokotusten lisäksi apteekeissa voisi tehdä esimerkiksi kolesteroli- ja verenpainemittauksia.

    Oras Tynkkynen

    Alunperin esitys suistaisi kannattamattomaksi 26 apteekkia lisää nykyisten 19 lisäksi.

    Muutos olisi käytännössä, että apteekkiveron nollarajaa nostetaan 200 000 eurosta 250 000 euroon. Se vähentäisi sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan kannattamattomaksi muuttuvien apteekkien määrää 20:een.

    Muutos veronkertymään olisi noin seitsemän miljoonaa, joten veronlisäys pienenisi noin 30 miljoonasta 23 miljoonaan.

    Tynkkysen mukaan apteekkiverkoston säilymistä voisi auttaa ottamalla apteekit tiiviimmin mukaan terveyspalveluiden tarjoajaksi. Näin on tehty monessa muussa maassa.

    ”Kun hyvinvointialueet karsivat palveluverkkoa, meillä on tulevaisuudessa Suomessa yhä useampia kuntia, joissa todennäköisesti ei ole terveyskeskusta, mutta joissa on apteekki. Toistaiseksi apteekkeja on hyödynnetty hyvin vähän.”

    Lisää aiheesta
    • Apteekkilakia ollaan muuttamassa. Kuvan apteekki ei liity kirjoitukseen.

      Politiikka | Apteekkilain uudistus on maaseudulle aito riski – voiton veisi jälleen vähittäiskauppa

    • Piippolan apteekin apteekkari Joosep Kalamägi palvelee Piippolan kotihoidon Teija Impolaa.

      Talous | Apteekkareita löytyy maaseudulle niukasti – Joosep Kalamägi kulki vastavirtaan: ”Työelämäni on aika paljon helpompaa ja mukavampaa maaseudulla”

    Artikkelin aiheet
    apteekit
    apteekki
    Perustuslaki
    Lääkkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa