• Annika Saarikko odottaa kolmatta lastaan ja jättää keskustan puheenjohtajuuden

    Saarikko kertoi toivovansa, että hänen seuraajastaan käydään puolueen sisällä kisa.
    Annika Saarikko kertoi jäävänsä äitiysvapaalle eduskuntatyöstä kevätkauden päättyessä.
    Annika Saarikko kertoi jäävänsä äitiysvapaalle eduskuntatyöstä kevätkauden päättyessä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    15.2.202409:00
    Hermanni Härkönen

    Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko jättää puolueen puheenjohtajuuden. Samalla hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan.

    ”Ratkaisuni taustalla on myös perheemme elämään liittyviä iloisia uutisia. Ne ovat myös syy kertoa puheenjohtajuudesta luopumisesta ja tästä päätöksestä jo nyt”, Saarikko sanoi.

    ”Jos kaikki sujuu hyvin, perheeseemme syntyy heinäkuun puolivälissä kolmas lapsi.”

    Saarikko kertoi jäävänsä äitiysvapaalle eduskuntatyöstä kevätkauden päättyessä. Hän on puheenjohtajana kesäkuun puoluekokoukseen asti, ja kertoi hoitavansa tehtävää täysipäiväisesti siihen asti.

    Saarikko kuvasi tehtäväänsä keskustan johdossa ainutlaatuiseksi ja haastavaksi.

    ”Mä olen saanut johtaa keskustaa neljän vuoden ajan, ja kaikkiaan johtamistehtäväni keskustassa ovat kestäneet jo lähes 14 vuotta”, Saarikko sanoi.

    Hän toivoi tehtävänsä seuraajaksi löytyvän kiinnostusta, ja kertoi myös luottavansa keskustan kannatusnousuun tulevaisuudessa. Keskustan puheenjohtajuutta hän kutsui suurimmaksi luottamuksen osoitukseksi, jonka keskustalainen voi politiikassa saada.

    Saarikko sanoi myös toivovansa, että hänen seuraajansa valinnasta käydään kisa.

    Annika Saarikko valittiin keskustan johtoon syksyllä 2020, jolloin hän voitti puheenjohtajavaalissa tuolloisen istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin.

    Koko Saarikon puheenjohtajakauden ajan keskusta rypi historiallisen heikossa kannatuksessa. Hän peri heikon kannatustilanteen Kulmunilta, joka taas seurasi tehtävässään Juha Sipilää vuoden 2019 vaalitappion jälkeen.

    Saarikon aloittaessa puheenjohtajana keskustan kannatus oli hieman kymmenen prosenttiyksikön yläpuolella. Vuoden 2019 eduskuntavaalien jäljiltä puolueella oli 31 kansanedustajapaikkaa.

    Nyt keskustan kannatus on kutakuinkin samalla tasolla, mutta vuoden 2023 eduskuntavaaleissa edustajapaikkojen määrä laski 23:een.

    Saarikon kauden kannatushuipuksi jäi kuntavaaleissa 2021 mitattu 14,9 prosentin kannatus.

    ”Työ jatkuu yhä, olen keskustan puheenjohtaja kesäkuun puoluekokoukseen asti”, Saarikko sanoi.

    Kevään aikana käydään vielä eurovaalit. Vuoden päästä kesällä odottavat kunta- ja aluevaalit.

    Saarikko jatkoi puheenjohtajana keväällä 2023 koetusta vaalitappiosta huolimatta. Hän sanoi kokeneensa vastuulliseksi valinnaksi jatkaa tuolloin puheenjohtajana.

    Nyt hän kuitenkin sanoi pohdinnan kääntyneen siihen suuntaan, että väistyminen on vastuullisempi valinta. Raskaus hänen mukaansa vaikutti siihen, että hän kertoo asiasta jo nyt, mutta päätös ei johtunut vain siitä.

    Etukäteen keskustan puheenjohtaja kutsui medioita paikalle keskustan puoluetoimistolle Apollonkadulle torstaiaamuksi.

    Kutsussa mediat toivotettiin tervetulleeksi ”ajankohtaisten asioiden äärelle”. Sen enempää Saarikon aikeista ei etukäteen tiedetty.

    Saarikkoa oli aiemmin esitetty myös puolueen eurovaaliehdokkaaksi keskustanaisten toimesta. Katri Kulmuni kertoi ehdolle asettumisestaan eilen.

    Keskustan eurovaaliehdokkaaksi on aiemmin jo nimetty esimerkiksi kansanedustaja Mika Lintilä ja istuva europarlamentaarikko Elsi Katainen.

    Myös entisen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin ehdokkuudesta keskustan listoilla on huhuttu.

    Saarikko piti puolueen ehdokkaita eurovaaleissa niin vahvoina, että puolueella on mahdollista pitää nykyistä europarlamentin paikkansa, ja tavoitella jopa lisäpaikkaa.

    Juttua päivitetty viimeksi 15.2. kello 9.54.

    Lisää aiheesta
    • Annika Saarikko näkee pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen talouspolitiikassa neljä isoa virhettä.

      Politiikka ja talous | Keskustan puheenjohtaja Saarikko: Hallitus on tehnyt neljä isoa virhettä

    • Politiikka | Pettymys on politiikan supervoima ja keskusta laskee sen varaan

    • Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko toivoo, että presidenttiehdokkaat löytävät itsestään nyt maaseutuvaihteen.

      Politiikka ja talous | Saarikko ei testamenttaa keskustan ääniä – Rehnin äänestäjät odottavat Stubbilta ja Haavistolta maaseudulle heittäytymistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Annika Saarikko
    Keskusta
    puheenjohtajavaali
    eurovaalit
    äitiysvapaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa