

Säkyläläisen elintarvikeyhtiö Apetitin yhtiökokouksen alla osakkeenomistajat saivat jo toisen kirjeen, koskien säkyläläisen, Helsingin pörssin pieniin yhtiöihin lukeutuvan Apetitin hallintorakennetta.
Viestin lähettäjänä Apetitin 12 000 osakkeenomistajalle on yhtiön suurempia omistajia koskeva ryhmittymä. Kirjeessään sijoittajaryhmittymä kumoaa MTK-Satakunnan esittämät julkiset vihjailut yhtiön pirstomisesta.
Ensi viikon yhtiökokouksessa kiistely tiivistyy yhtiön hallintorakenteeseen kuuluvaan hallintoneuvostoon: sen kokoonpanoon ja tarpeeseen osana pörssiyhtiön hallintoa.
Sijoittajaryhmittymä pitää hallintoneuvostoa pörssiyhtiössä ylimääräisenä historian jäänteenä. Sen poistaminen ajan myötä olisi sijoittajaryhmän mukaan yhtiön ja myös tuottajan etu
13. huhtikuuta Apetitin henkilöstöravintola Myllynkivessä Säkylässä järjestettävässä yhtiökokouksessa valitaan 14-henkisen hallintoneuvoston viiden erovuorossa olevan jäsenen tilalle jatkajat.
Kyseessä on blokkivaalit eduskuntavaalien tapaan: kokous saa valita kahdesta listasta. MTK:n ja sen taustayhdistysten esityksessä valittaisiin samat viljelijätaustaiset jäsenet uudestaan.
Vajaan kolmanneksen kaikista Apetitin osakkeista omistavat ehdottavat listallaan viittä omaa ehdokasta. Valittaessakin neuvostoon jäisi viisi viljelijä- ja MTK-taustaista jäsentä ja puheenjohtajana toimiva Harri Eela.
Kustaa Poutiainen on yksi hallintoneuvostoon ehdolla olevista sijoittajista. Hän perustelee MT:lle kirjeen lähettämistä ”tarpeella avata yhtiön omistajiin kuuluvan sijoittajaryhmän näkemyksiä ja korjata esille nousseita virheellisiä väitteitä”.
Ristiriitaa tuottajien ja yhtiön etujen välillä ei Poutiaisen mukaan ole:
”Tavoitteena on kehittää ja kasvattaa yhtiötä, ei pilkkoa. Kannattava yritystoiminta ei ole helppoa, siihen ei tarvita hallintoneuvostoa. Minäkin poistun siitä niin pian kuin mahdollista.”
Vastakkainasettelut ovat Poutiaisen mielestä tässä turhaa. Hän kertoo käyneensä koulut nuorena Säkylässä ja olevansa pitkäaikainen sijoittaja elintarvikeyhtiössä:
”Lännen Tehtaita [osakkeita] ostin 20 vuotta sitten. Sitten yht’äkkiä tiedetään, että haluan tehdä jotain – ja sitä sitten vastustetaan”, hämmästelee yhtiön pitkäaikainen osakkeenomistaja.
Viesti osakkeenomistajille kuuluu:
”Selkeät valta- ja vastuusuhteet ilman ylimääräisiä hallintoportaita luovat mahdollisuuden johtaa ja kehittää yhtiötä tehokkaasti.”
Tuottajayhteistyö kuuluu ryhmän näkemyksen mukaan yhtiön johdon vastuulle, ja toteutuu parhaiten osana yhtiön päivittäistä operatiivista toimintaa.
Mistä sitten kertoo yhtiön omistajien ajaminen kahteen leiriin ja mustamaalaaminen?
Erovuorossa oleva Apetitin hallintoneuvoston erovuoroinen jäsen Mauno Ylinen arveli MT:n haastattelussa (MT 6.3.2023), että tavoitteena on ”siivota viljelijäedustajat pois hallintoneuvostosta”.
Kyse on vallasta ja hallintoneuvoston tarpeellisuudesta. Apetissa – poikkeuksellisesti pörssiyhtiöissä – yhtiökokouksella ei ole sanansijaa hallituksen valinnassa.
Apetitin yhtiökokous valitsee yhtiön hallinnointiohjeen mukaisesti jäsenet yhtiön hallintoneuvoston nimitysvaliokuntaan.
Yhtiön hallintoneuvosto puolestaan valitsee hallintoneuvoston nimitysvaliokunnan valmistelemana yhtiön hallituksen jäsenet, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
”Yhtiön hallintomallin uudistamisesta on keskusteltu säännönmukaisesti”, kertoo hallintoneuvostoon kuuluva Valion Eläkekassan toimitusjohtaja Pekka Perälä.
Valion Eläkekassa on noin yhdeksän prosentin omistusosuudellaan yhtiön suurin omistaja. Kakkosena on Berner Oy. Apetitin nimitysvaliokuntaan ehdolla oleva Nicolas Berner toimii Berner Oy:ssa johtajana.
Vuosi sitten osakkeenomistajien ehdotuksen mukaisesti hallintoneuvoston nimitysvaliokunnan jäseniksi valittiin Perälä ja Henrika Vikman. Vikman on Nordea Investment Managementin toimitusjohtaja ja hän työskenteli aiemmin Nordea Fundsin johdossa.
Nimitysvaliokunnan kolmikko, Eläkekassa, Berner Oy ja Nordea Funds Oy, lukeutuu sijoittajaryhmän osakkeenomistajille lähettämän kirjeen allekirjoittajiin.
Hallintoneuvoston tehtäviin ei yhtiöjärjestyksen mukaan kuulu viljelijöiden ja yhtiön välinen vuorovaikutus.
”Hallintoneuvostolla ei ole päätösvaltaa siihen, miten viljelijäyhteistyötä käytännössä hoidetaan”, Perälä viittaa yhtiöjärjestykseen.
Johto voi informoida yhtiön tilanteesta hallintoneuvostoa, joka kokoontuu tavallisesti kolmesti vuodessa. Hallintoneuvoston puheenjohtajat saavat olla paikalla yhtiön hallituksen kokouksissa.
Apetit on viime vuosien aikana onnistunut nimittämään kokeneita yritysjohtajia hallitukseensa, ja kääntämään yhtiön kannattavaksi. Nykyistä hallitusta johtaa Olvin johdosta vasta eläkkeelle jäänyt pitkäaikanen toimitusjohtaja Lasse Aho.
Ahoa edeltäneen vuorineuvos Simo Palokankaan, 78, vahtivuorolla yhtiö sai tuloksen plussalle vuonna 2019.
Tappiolliset liiketoiminnat on myyty. Viime vuonna yhtiö luopui viljakaupasta. Vahva tase on mahdollistanut osingonjaon heikompinakin tulosvuosina.
Sijoitusanalyysejä pörssiin listatuista yhtiöistä tekevä Inderes ennustaa yhtiölle kasvavaa osinkoa ja tuloskehityksen parantumista.
Riskeinä Apetitilla on kaupan alan keskittyminen ja hintakilpailun lisääntyminen. Yhtiön kannattavuus on vahvasti riippuvainen raaka-aineiden hintakehityksestä ja satokausien onnistumisesta.
Juttua korjattu 6.4.2023 kello 10:14 oikaisun mukaisesti: Apetitin yhtiökokous valitsee yhtiön hallinnointiohjeen mukaisesti jäsenet yhtiön hallintoneuvoston nimitysvaliokuntaan toisin kuin artikkelissa mainittiin, että hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan nimitysvaliokunnan.