• Suomessa hukkui kesäkuukausina yli kolmannes keskimääräistä vähemmän ihmisiä

    Noin puolet hukkuneista olivat humalassa. Asiantuntija arvelee kylmien säiden olevan syy sille, miksi vähemmän ihmisiä on menehtynyt nyt vesillä.
    Ihmisiä uimarannalla Helsingissä elokuussa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO .
    Ihmisiä uimarannalla Helsingissä elokuussa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO .  
    Uutiset|Yhteiskunta
    7.9.202308:12
    STT–

    Tämän vuoden kesäkuukausina Suomessa hukkui 40 ihmistä, käy ilmi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämistä ennakkotiedoista.

    Se on yli kolmanneksen vähemmän kuin viimeisen kahdenkymmenen vuoden keskiarvo eli 65 ihmistä.

    Myös tammi-elokuun aikana hukkuneiden määrä on laskenut merkittävästi. Tänä vuonna hukkuneita oli yhteensä 57, kun viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana keskiarvo oli 99 ihmistä.

    Liiton mukaan luvut saattavat viitata positiiviseen kehitykseen kansalaisten vesiturvallisuusasenteissa. Liiton viestintäasiantuntija Niko Nieminen sanoo tiedotteessa, että sateinen loppukesä on varmasti ollut osasyynä kesän hukkumislukujen laskuun. Hänen mukaansa sää ei kuitenkaan yksinään selitä laskevaa trendiä, koska kesän keskilämpötilat olivat suuressa osassa maata hieman yli normaalin.

    "On mahdollista, että myös järjestöjen ja viranomaisten viimeaikaiset vesiturvallisuuskampanjat ja muu työ vesiturvallisuuden eteen ovat lisänneet yleisön tietoisuutta ja johtaneet turvallisempiin käytäntöihin vesillä”, hän sanoo.

    Elokuussa hukkui 11 ihmistä. Viime vuoden elokuussa hukkumisia oli 15. Kuusi hukkumisista tapahtui vesiliikenteessä, kaksi uidessa, yksi veteen putoamisen seurauksena ja kahdessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

    Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain noin 100–150 ihmistä, joista noin puolet kesäkuukausien aikana. Lähes puolet hukkuneista on päihtyneitä.

    Tyypillisesti hukkuminen tapahtuu liiton mukaan uimisen tai pulikoinnin yhteydessä, kiikkerällä soutuveneellä liikuttaessa tai esimerkiksi laiturilta putoamisen jäljiltä.

    Lisää aiheesta
    • Uimarantojen pelastusvälineiden kuntoa on tarkkailtava. ”Hukkuminen tapahtuu usein hiljaisesti, ei elokuvatyylillä”, kuvailee Tukesin ylitarkastaja Anne Hiltunen.

      Harrastukset | Uimarantojen turvallisuustasot vaihtelevat: lievimmillään puutteita varusteissa ja merkinnöissä, pahimmillaan pohjasta törröttäviä heinäseipäitä

      Tilaajalle
    • Kuolleista ja vahingoittuneista saimaannorpista pyydetään ilmoittamaan viipymättä Metsähallitukselle. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Ympäristö | Saimaannorppien määrä on kasvanut – viime talvi tarjosi norpille otolliset olosuhteet pesintään

    Artikkelin aiheet
    hukkumiset
    vesiturvallisuus
    sää
    Suomi
    tapaturmat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle