• Asiantuntija varoittaa: Sata kiloa lunta neliöllä – kuplahallien ja laajarunkoisten rakennusten katot tarkkailuun idässä ja pohjoisessa

    Lunta ehtii kertyä vielä noin 1–2 kuukautta. Kattojen lumimäärä voi olla suurimmillaan maaliskuussa. Siksi tilannetta kannattaa seurata.
    Suuressa osassa Suomea on nyt lunta keskimääräistä enemmän. Toistaiseksi katot eivät ole joutuneet koetukselle, mutta idän ja pohjoisen kuplahalleissa riskiraja on lähellä.
    Suuressa osassa Suomea on nyt lunta keskimääräistä enemmän. Toistaiseksi katot eivät ole joutuneet koetukselle, mutta idän ja pohjoisen kuplahalleissa riskiraja on lähellä. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Sää
    29.1.202418:00
    Sami Suojanen

    Ei vielä syytä huoleen.

    Näin kattojen lumikuormatilanteen tiivistää Suomen ympäristökeskuksen tutkija Harri Myllyniemi.

    Yleiskuvan tarkempi analyysi paljastaa, että Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla Oulun eteläpuolella ja Lapissa lumen paino ylittää sata kilogrammaa neliömetriltä.

    ”Se on raja, jossa kuplahallien sekä maneesien ja laajarunkoisten rakennusten kanssa pitää olla tarkkana”, Myllyniemi sanoo.

    Tuusulassa pelastuslaitos hälytettiin sortumatehtävälle 19. tammikuuta kaarihallin romahtamisen takia. Päivystävä palomestari arvioi tuolloin, että halli romahti ilmeisesti lumen painosta.

    ”Yleensä nämä tapaukset koskevat kuplahalleja tai sitten kyseessä on rakennusvirhe. Kuplahallia ei ole tarkoitettu suurelle lumikuormalle.”

    Myllyniemen mukaan eteläisessä Suomessa ei ole vielä tarvetta kattojen lumikuormien keventämiseen.

    ”Jos lumet uhkaavat tulla niskaan, niin sitten tietysti voi olla tarvetta mennä katolle.”

    Suuressa osassa Suomea on nyt lunta enemmän kuin keskimäärin. Uudet lumikuurot voivat vielä muuttaa kattojen tilannetta.

    ”Lunta ehtii kertyä etelässä vielä 1–2 kuukautta, pohjoisessa pidempäänkin. Lumimäärä voi olla suurimmillaan maaliskuussa. Siksi tilannetta kannattaa seurata.”

    Joulukuussa 2022 Suomen ympäristökeskus tiedotti poikkeuksellisesta lumikuormasta.

    Silloin Etelä-Suomen rannikko sai vankan lumipeitteen Tammisaaren, Lohjan, Porvoon ja Haminan väliselle rantakaistaleelle. Lumikuorma oli maksimissaan jopa 60 kilogrammaa neliömetriltä. Tuolloin kuplahallien lumimäärää kehotettiin tarkkailemaan, koska 30 senttimetrin paksuinen lumikerros lisää romahdusriskiä.

    Lisää aiheesta
    • Raskas, märkä lumi taivuttaa ja katkoo varsinkin nuoria honteloita puita. Kuva on Pyhtäältä, jossa perjantaina oli 35 senttimetriä lunta.

      Sää | Lumesta on kasveille hyötyä ja haittaa – näillä keinoilla torjut lumituhot

    • Eurooppalaisen kiinnitysjärjestelmän käyttö voi pahimmillaan mitätöidä aurinkopaneelin takuun.

      Lumikuorma saattaa rikkoa aurinkopaneelin — suomalaiset insinöörit kehittivät talven kestävän ratkaisun

    • Lunta pudotetaan kauppakeskuksen katolta Helsingissä. Kuvituskuva.

      Kattojen lumikuormat uhkaavan suuria – hallit ovat riskirakenteita, omakotitaloissa riskit vähäisiä

    • Lunta ei kannata päästää kertymään etenkään vanhojoen rakennusten katolle yli sataa kiloa neliötä kohden.

      Lumikuorma voi paljastaa katon piilevät heikkoudet – vakuutus ei yleensä korvaa lumen aiheuttamaa sortumaa

    Artikkelin aiheet
    lumikuorma
    rakennukset
    talvi
    Suomen ympäristökeskus
    kuplahallit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita