• Lapinlahti aikoo paikata talouttaan kyläkouluja lakkauttamalla – ”Tällaista kiirettä ei oikeasti ole”

    20 kilometrin päässä Lapinlahden keskustasta sijaitsevassa Martikkalan koulussa on tällä hetkellä 41 oppilasta.
    Martikkalan koulun luokanopettajat Päivi Janhonen (vas.) ja Emilia Auvinen ohjasivat luokassa pääsiäiskoristelua maaliskuussa.
    Martikkalan koulun luokanopettajat Päivi Janhonen (vas.) ja Emilia Auvinen ohjasivat luokassa pääsiäiskoristelua maaliskuussa. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Yhteiskunta
    23.3.202412:00
    Jukka Koivula
    Lapinlahti

    Lapinlahdella suunnittellaan kahden maaseutukoulun, Martikkalan ja Paloisten, lakkauttamista. Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen kertoo MT:lle, että syyt lakkauttamissuunnitelmille ovat puhtaasti taloudelliset.

    ”Kunnan taloustilanne on kehno. Talouden tasapainottamisohjelma oli tarkoitus saada valmiiksi elokuuhun mennessä, mutta sitä haluttiin kunnanhallituksessa nopeuttaa siten, että kaksi koulua lakkautetaan jo tänä keväänä.”

    Ruotsalainen luonnehtii tilannetta harmilliseksi.

    ”Ei tämä mukavaa ole, koska mitään muuta syytä lakkauttaa kouluja ei ole kuin säästöt. Ne ovat hyviä kouluja kaikin tavoin."

    Lapinlahdella toimii talouden tasapainottamistyöryhmä, jonka esityksestä koulut ovat tulossa tiensä päähän. Työryhmän arvion mukaan kahden koulun lakkauttaminen toisi vuodessa noin 400 000 euron säästöt.

    Kunnanvaltuuston on määrä päättää asiasta kokouksessaan 15. huhtikuuta.

    ”Ei tämä mukavaa ole, koska mitään muuta syytä lakkauttaa kouluja ei ole kuin säästöt. Ne ovat hyviä kouluja kaikin tavoin.” Henri Ruotsalainen

    20 kilometrin päässä Lapinlahden keskustasta sijaitsevassa Martikkalan koulussa on 41 oppilasta. Oppilasmääräennuste on laskeva.

    ”Lapinlahtelaisia lapsia koulussa on 30. Lisäksi on oppilaita Iisalmen ja Kuopion puolelta”, koulua käyvän lapsen vanhempi Mirva Tikkanen sanoo.

    ”On erikoista, ettei ennusteessa ei ole huomioitu muista kunnista saapuvia. On perinne, että täällä on käyty koulussa yli kuntarajojen.”

    Kyläläiset eivät myöskään purematta niele säästöarvioita.

    ”Tämän koulun kustannukset ovat kunnan pienimmät. Pitäisi lyödä pöytään tarkempia laskelmia”, Tikkanen vaatii.

    Martikkalan koulun rehtori Antti-Matti Tikkanen aloittaa lasten pihapelin Lohikäärmeen pesän ryöstö.
    Martikkalan koulun rehtori Antti-Matti Tikkanen aloittaa lasten pihapelin Lohikäärmeen pesän ryöstö. Kuva: Pentti Vänskä

    Martikkala on kolmiopettajainen koulu. Koulun rehtori ja luokanopettaja Antti-Matti Tikkanen kritisoi lakkauttamissuunnitelman nopeatahtisuutta.

    ”Alkuvuodesta koko asiasta kuultiin ensi kerran, mutta lakkautuspäätös saattaa tulla jo huhtikuussa. Tällaista kiirettä ei oikeasti ole. Päätös kannattaisi harkita huolellisesti.”

    Heli Aamuvuoren viisi lasta ovat kukin käyneet koulua Martikkalassa.

    ”Kunta ei ole ottanut kantaa koulun mahdollisen lakkauttamispäätöksen terveydellisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Koulumatkat kasvaisivat monilla lapsilla pitkiksi ja täytyisi siirtyä suureen kouluun. Nyt pitäisi ottaa aikalisä ja tehdä perusteellinen lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tueksi.”

    Lapinlahden kunnanvaltuuston puheenjohtajan Minna Rissasen (ps.) mukaan lapsivaikutusten arviointi on jo käynnissä.

    ”Talvella aloitti työssään hyvinvointi- ja osallisuuskoordinaattori. Kyllä lapsivaikutukset arvioidaan, pakkohan ne on arvioida.”

    ”Kyllä lapsivaikutukset arvioidaan, pakkohan ne on arvioida.” Minna Rissanen

    Rissanen kuvailee lapsimäärän kehitystä huolestuttavaksi koko kunnassa.

    ”Kun väki vähenee, täytyy palveluiden järjestämistä rationalisoida. Muutama vuosi kun mennään eteenpäin, niin nykyisillä laskevilla syntyvyysluvuilla kaikki Lapinlahden lapset mahtuisivat yhteen kouluun.”

    Pekka Tikkanen kuvattuna 6-vuotiaan Anna-tyttärensä kanssa Martikkalan koulun pihamaalla.
    Pekka Tikkanen kuvattuna 6-vuotiaan Anna-tyttärensä kanssa Martikkalan koulun pihamaalla. Kuva: Pentti Vänskä

    Luokanopettaja Emilia Auvinen huomauttaa, että Martikkalan suunnalle on viime vuosina muuttanut uusia lapsiperheitä.

    ”Koulun mukana lähtee vetovoimatekijä.”

    Kylällä asuvan maanviljelijän Pekka Tikkasen mielestä koulun katoaminen olisi kova isku koko kylälle.

    ”Tämä on kokoontumispaikka. Erilaiset seurat käyttävät koulua kokouspaikkanaan ja myös liikuntapaikat ovat ihmisten käytettävissä.”

    Lisää aiheesta
    • Saarenmaan koulu Jyväskylässä on yksi monista lakkautustuomion saaneista maaseudun opinahjoista.

      Yhteiskunta | 80 koulua lakkautetaan joka vuosi – koulujen määrä Suomessa on laskenut oppilasmäärää nopeammin

    • Noin neljä viidestä Haikaran kyläkoulun 4.- ja 5.-luokkalaisista sanoo tulevansa hyvin toimeen koulukavereidensa kanssa kouluterveyskyselyn 2023 mukaan. Luku on samalla tasolla kuin muissa kouluissa. Vasemmalta pikkumökeissä Veeli Saarimaa, Jonne Vähäsöyrinki, Valtteri Kivioja ja Aatu Sikala. Kuvituskuva.

      Hyvinvointi | Tässä kunnassa on 10 kyläkoulua ja koulukiusaamista puolet vähemmän kuin valtakunnallisella tasolla – tutkija kertoo, mitkä asiat estävät koulukiusaamista

    • Haikaran kylä sai uuden koulurakennuksen viime syksynä. 6.-luokkalaiset välitunnilla pelaamassa palloa.

      Koulutus | Jo neljäs uusi kyläkoulu valmistuu ensi vuonna Nivalassa – siellä kyläkouluihin panostetaan samaan aikaan kun keskittämisen trendi on huipussaan

    • Sarakylän koulu on toiminut vuodesta 1918. Kuvassa koulun oppilaita, henkilökuntaa sekä kyläseuran aktiiveja.

      Yhteiskunta | Sarakylän pienen koulun oppilasmäärä kääntyi nousuun – kyläaktiivi auttaa maallemuuttajia asunnon etsinnässä

    • Paikalliset yrittäjät ja koulun entiset oppilaat Tiina Rinne-Lampinen, Jyrki Repo ja Johan Porkkala ottivat näkyvän roolin vastustaessaan Jämsän kaupungin suunnitelmia sulkea Koskenpään koulu.

      Yhteiskunta | Maaseutukoulut säästyivät lakkautuksilta Jämsässä – ”Päätös on suuri helpotus”

    • Jyväskyläläiset yrittäjät Joni Kettunen (kuvassa vasemmalla), Kimmo Louhelainen ja Niko Frilander kopittelivat pallolla Muuratsalon koulun pihamaalla. Lähipalveluista huolestuneet yrittäjät heittävät pallon myös kuntapäättäjien suuntaan. ”Olisi mukava kuulla kaupungilta, aiotaanko näitä alueita ensi vuonna kehittää vai ajaa alas”, Kimmo Louhelainen kysyy.

      Yhteiskunta | Yrittäjät Keski-Suomessa nousivat puolustamaan kouluja — ”Jos lähikoulut viedään, osaajia alkaa nopeasti valua pääkaupunkiseudulle”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle