
Kotimaisista marjoista voi olla kaupassa tulevana talvena pulaa.
Taustalla on se, että valtaosa Suomen luonnonmarjanpoimintaan tarkoitetuista kausityöviisumihakemuksista on hylätty tänä vuonna.
Ulkoministeriön mukaan viisumien käsittelyssä on noussut esiin viitteitä työntekijöiden hyväksikäyttöriskistä sekä puutteita työnantajien lakisääteisten velvoitteiden noudattamisessa.
Mistä marjat sitten saadaan kauppoihin?
MT kysyi SOK:lta, eikö se voisi järjestää poimintaa itse, sillä yrityksellä on toimintaa hyvin monella alalla.
SOK:n viestinnän kautta sähköpostilla vastannut päivittäistavarakaupan tuoteryhmäjohtaja ja muun muassa pakasteista vastaava Riikka Vanha-aho sanoi, että S-ryhmällä ei ole suunnitelmia järjestää omaa marjanpoimintaa.
”Teemme yhteistyötä marja-alan yritysten kanssa, joilta olemme valmiita ostamaan reilun kaupan periaatteiden mukaisesti poimittuja marjoja. Poimijoiden saatavuuteen liittyvät haasteet koskevat koko toimialaa. Tällä hetkellä yhteistyö alan toimijoiden kanssa on meille luontevin tapa turvata marjojen saatavuutta myös jatkossa."
”Haluamme varmistaa, että suomalaisia luonnonmarjoja voi ostaa luottavaisin mielin, ja vaikutamme aktiivisesti koko alan yhteisten vastuullisuuskäytäntöjen kehittämiseen.”
Vanha-aho ei vielä osannut sanoa, mistä S-ryhmä hankkii myytävät luonnonmarjat.
"Tavarantoimittajamme tekevät töitä marjojen saannin turvaamiseksi, mutta lopullista tilannetta on vielä tässä vaiheessa kautta vaikea ennustaa. Jos marjayhtiöiltä tulee vähemmän marjoja jalostukseen, on sillä luonnollisesti vaikutusta marjojen saatavuuteen.”
Hän painottaa vastuullisuutta S-ryhmän hankinnoissa.
”Haluamme varmistaa, että suomalaisia luonnonmarjoja voi ostaa luottavaisin mielin, ja vaikutamme aktiivisesti koko alan yhteisten vastuullisuuskäytäntöjen kehittämiseen. Otamme kotimaisen Reilu kauppa -sertifioidun luonnonmarjatuotteen valikoimiimme heti, kun sellaista on saatavilla."
”Mikäli kotimaisen marjan saatavuus jää tavanomaista heikommaksi, on mahdollista, että saatavuutta joudutaan täydentämään tuontimarjoilla.”
Keskon viestintä puolestaan välitti sähköpostilla osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistön vanhan vastauksen heinäkuun alkupäiviltä. Väistö on lomalla, joten tuoretta vastausta ei saatu.
”Pakastettujen luonnonmarjojen saatavuuden osalta tilanteen vaikutuksia on vielä tässä vaiheessa vaikea arvioida. Tarkemman arvion pystyvät antamaan marja-alan yritykset ja tavarantoimittajat, jotka seuraavat raaka-aineen saatavuutta ja satonäkymiä.”
Väistö jatkaa, että tuontimarjojen lisääminen on mahdollista.
”Mikäli kotimaisen marjan saatavuus jää tavanomaista heikommaksi, on mahdollista, että saatavuutta joudutaan täydentämään tuontimarjoilla.”
”Tarvittaessa tulemme täydentämään valikoimaa kysynnän ja saatavuuden mukaan Euroopasta.”
Lidl uskoo tavaratoimittajien ostavan aiempaan enemmän kotimaisia marjoja suoraan ostopisteiltä, joihin kuka tahansa voi viedä poimimiansa marjoja ja saada siitä korvauksen.
”Valikoimamme painottuu kotimaisiin marjoihin, ja poimijoiden vähäinen määrä tulee todennäköisesti vaikuttamaan kotimaisen marjan saatavuuteen. Tarvittaessa tulemme täydentämään valikoimaa kysynnän ja saatavuuden mukaan Euroopasta”, Lidl’n ostopäällikkö Tommi Lehmussaari vastaa sähköpostitse.
Lehmussaaren sanoo, että Lildlillä ei ole aikomusta laajentua marjanpoimintaan.
Reilun kaupan marjojen myynnin takaamisesta Lehmussaari vastaa näin:
”Reilun kaupan malli perustuu viralliseen työsuhteeseen poiminnan järjestäjän ja poimijan kanssa, mikä mahdollistaa ehtojen valvonnan. Vaikuttaa sille, että työsuhteisia marjanpoimijoita tulee poimintakaudella olemaan vähän ja suurin osa marjoista ostetaan ostopisteistä ilman työsuhdetta. Tämä vaikuttaa myös toiveisiimme tarjota Reilun kaupan marjaa asiakkaillemme.”
Juttuun lisätty 28.7.2026 klo 20.25 Lidlin vastaukset.