• Marjaa olisi metsissä, mutta poimijat puuttuvat ‒ jokaisen kannattaa nyt poimia omansa talteen

    Luonnonmarja-alan yritykset ovat syyttäneet odotettavissa olevasta poimintamäärien romahduksesta viranomaisia, mutta perimmältään syy on niissä itsessään. Alan on katsottava peiliin ja ryhdyttävä tosissaan töihin maineensa ja kansan luottamuksen palauttamiseksi.
    Kuva: Jarkko Sirkiä, Harri Mäenpää, Kimmo Haimi, koonnut: Lari Lievonen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    19.7.202617:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Luonnonvarakeskuksen ennusteiden mukaan mustikkaa ja puolukkaa kypsyy monin paikoin tavanomaista runsaammin. Luonnonmarja-alan yritykset varoittavat poimijapulasta, jota ne selittävät viisumikäytäntöjen kiristymisellä. Artikkelissa syiksi nostetaan myös työperäinen hyväksikäyttö, ihmiskauppatuomiot ja kartelliepäilyt. Pohjanmaan 4H-yhdistykset ovat käynnistäneet mustikanoston tavallisilta poimijoilta.

    Metsämarjoja talveksi mielivät voivat tänä kesänä suunnata metsiin hyvin odotuksin. Luonnonvarakeskuksen ennusteiden mukaan sekä mustikasta että puolukasta on kypsymässä monin paikoin tavanomaista runsaampi sato.

    Jokaisenoikeuksien ansiosta Suomessa kenellä tahansa on lupa käyskennellä metsissä marjoja ja sieniä poimien ‒ kunhan ei tällä vahingoita toisen omaisuutta. Tämä on mahdollistanut monelle pienituloisellekin terveelliset talvieväät, ovathan marjat tunnetusti erittäin hyvä vitamiinien ja hivenaineiden lähde. Silti marjastus ei ole vain raaka-aineiden keruuta: sitä voi pitää oleellisena osana suomalaista luontosuhdetta, omavaraisuutta ja sukupolvelta toiselle siirtynyttä kesäkulttuuria.

    Toisaalta yhä useampi kuluttaja on jättänyt keruun muiden tehtäväksi ja poiminut syömänsä marjat kaupan pakastealtaasta. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pakastealtaiden marjat olivat suomalaisten keräämiä. Poimijoille maksetut hinnat lähtivät kuitenkin luisuun EU:n avattua rajat halvoille tuontimarjoille, mikä karkotti nopeasti ison osan suomalaisista poimijoista pois markkinoilta. Tilalle tulivat ulkomaalaiset, ennen muuta thaimaalaiset poimijat.

    Hyvistä sato-odotuksista huolimatta luonnonmarja-alan yritykset varoittavat marjojen jäävän tänä vuonna suurelta osin metsiin poimijapulan vuoksi. Jo kuukausien ajan yritykset ovat varoittaneet, ettei töihin saada riittävästi ulkomaisia käsipareja. Poimijapula ei kuitenkaan ole syntynyt tyhjästä eikä lähimainkaan ilman alan omaa syytä.

    Viime vuosina suomalaiset ovat joutuneet seuraamaan uutisia työperäisestä hyväksikäytöstä ja ihmiskauppatuomioista sekä vastuulliseen ministeriöön asti yltäneestä korruptiosta. Keväällä koko soppa kruunattiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston vuosia hautoman selvitystyön tuloksena poikkeuksellisen vakavilla kartelliepäilyillä, joiden piiriin kuului iso osa kotimaisista luonnonmarjaa ostavista yrityksistä.

    Viranomaiset vastasivat ongelmiin kiristämällä valvontaa ja muuttamalla viisumikäytäntöjä. Sen seurauksena rekrytoinnista ja työlupien saannista on tullut huomattavasti aiempaa hitaampaa, minkä alan yritykset ja Arktiset Aromit ry itse näkevät perimmäisenä syynä työvoiman saatavuusongelmaan. Viisumikäytäntöjen kiristykset ovat kuitenkin täysin perusteltuja, tavoitellaanhan niillä pitkään jatkuneiden väärinkäytösten ehkäisemistä ja työntekijöiden oikeuksien varmistamista.

    Lisää aiheesta
    • Luonnonmarja-alalta on viime vuosina paljastunut useita väärinkäytöksiä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.

      Marjat ja sienet | Marjat uhkaavat jäädä poimimatta – valtaosa ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden viisumeista evätty

    Alan toimintatapojen kauhistelun ohessa on kuitenkin tärkeää muistaa myös se, millaisessa ympäristössä alkutuotantoyritykset toimivat. Vastuullisuuskeskustelussa katse on aina kohdistettava koko arvoketjuun ja siihen, pystytäänkö vastuullisesta toiminnasta syntyvät kustannukset siirtämään ketjussa lopulta kuluttajan maksettavaksi. Jos kuluttaja ja sen myötä kauppa eivät ole valmiita osallistumaan kustannuksiin, ei vastuullista toimintaakaan ole mahdollista pitää yllä.

    Luonnonmarjoja ostava elintarviketeollisuus, vähittäiskauppa ja kosmetiikkateollisuus ovat seuranneet kriisiä sivusta hämmästyttävän hiljaisina.

    Marja-alan ei tarvitse olla pelkästään ulkomaisen työvoiman varassa.

    Hyvinä marjasatovuosina media täyttyy kauhistelusta, miten marjat mätänevät poimijoiden puutteessa metsiin. Vaikka ihmispoimijoita ei tänä vuonna riittäisikään, linnut ja muut eläimet popsivat kyllä hyvänkin sadon suihinsa. Edes normaalina vuonna ihminen ei kerää edes kymmenesosaa metsien marjasadosta.

    Toki tänäkin vuonna voi vielä kotimaisia marjoja päätyä myyntiin ja teollisuuteen. Yksi myönteinen esimerkki kotimaista poimintaperinnettä elvyttävästä toiminnasta on Pohjanmaan 4H-yhdistysten käynnistämä mustikanosto tavallisilta poimijoilta. Tällaiset avaukset muistuttavat, ettei marja-alan tarvitse olla pelkästään ulkomaisen työvoiman varassa. Metsissä liikkuu edelleen paljon innokkaita poimijoita, joiden panosta yritykset voisivat enenevässä määrin taas hyödyntää.

    Lisää aiheesta
    • Kokkolan 4H-yhdistys palkkaa tänäkin vuonna pari nuorta ostamaan metsämarjoja Kokkolan K-Citymarketin pihalla.

      Marjat ja sienet | Eivätkö marjastuksen antimet mahdu enää pakkaseen? Viime vuonna 4H-yhdistykset ostivat kerääjiltä 400 000 kiloa puolukoita

      Tilaajalle
    • Reilun kaupan sertifiointikäytännöt koskevat Suomessa kotimaisten luonnonmarjojen eli mustikoiden, puolukoiden, lakkojen ja karpaloiden poimijoiden työolosuhteita, oikeuksia ja toimeentuloon liittyviä kriteereitä.

      Elintarviketeollisuus | Voiko skandaaleissa rypeneestä luonnonmarja-alasta tulla aidosti reilu? Reilu kauppa haluaa alalle riippumatonta valvontaa

    • On mahdollista, että tilanteen seurauksena jossain vaiheessa kotimaiset marjat loppuvat kaupoista. Kuvassa suomalaisia metsämustikoita K-Citymarketissa Helsingissä perjantaina. JADE SILPO / LEHTIKUVA.

      Marjat ja sienet | Viisumihakemusten hylkääminen on aiheuttamassa katastrofin marja-alalla – ”3 000 olisi tarvittu, 200 saatiin”

    • Luonnonmarjanpoimijat tarvitsevat jatkossa Suomeen työviisumin.

      Politiikka | Ulkoministeriön viisumilinjaus asettaa marja-alan samalle viivalle maatalouden kanssa – kesällä on hyvä syy suunnata metsään

    • Kuluvalle poimintakaudelle kausityöviisumeita on myönnetty noin 2 600 poimijalle. Naapurimaa Ruotsi on samalla kiristänyt omia viisumikäytäntöjään, koska epäilee, että poimijoiden työehtoja rikotaan.

      Luonto | Ruotsalaisyritysten tulo marjabisnekseen venyttää jokaisenoikeuksia − yksityisomaisuuden hyödyntämiseen saatava rajat

    • Mustikkamättäitä ja puolukanvarpuja, jokainen poimittu litra kasvattaa kesän käteiskassaa.

      Marjat ja sienet | Satojen eurojen marjatienestit houkuttelevat – lähikuukausina on tarjolla verovapaita tuloja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    marjastus
    luonnonmarja
    mustikka
    puolukka
    ulkomainen työvoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa