• Keskusta ja SDP esittävät epäluottamusta hallitukselle muun muassa EU-politiikan takia

    Oppositiopuolueet SDP ja keskusta esittävät epäluottamusta hallitukselle. Hallituksen työministeri Arto Satonen (kok.) päivittelee tapahtunutta X:ssä.
    Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sanoi keskustan tiedotustilaisuudessa eduskunnassa tiistaina, että vaikka Ukrainaa on ehdottomasti tuettava, senkään tekeminen yhteisvelalla ei ole perusteltua. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.
    Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sanoi keskustan tiedotustilaisuudessa eduskunnassa tiistaina, että vaikka Ukrainaa on ehdottomasti tuettava, senkään tekeminen yhteisvelalla ei ole perusteltua. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.  
    Uutiset|Politiikka
    4.6.202419:36
    STT–

    Oppositiopuolueet SDP ja keskusta esittävät epäluottamusta pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitukselle. Puolueet tekivät epäluottamuslause-esityksensä eduskunnan täysistunnossa tiistaina.

    SDP:n epäluottamuslause koskee sekä hallituksen talouspolitiikkaa että EU-politiikkaa. Esityksen tehnyt kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) sanoi puheenvuorossaan eduskunnassa, että hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut ja EU-politiikka ”tuuliajolla”.

    ”Hallitus ei ole onnistunut palauttamaan luottamusta Suomen talouteen”, Räsänen sanoi.

    ”Sekava EU-politiikka, ristiriitaiset kannanotot ja puheet euroerosta luovat entisestään epäluottamusta Suomeen. Näistä syistä esitän, että eduskunta toteaa, ettei hallitus nauti eduskunnan luottamusta.”

    Esitystä kannatti SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.

    ”Keskustalle yhteisvelka ei käy.” Antti Kurvinen

    Keskustan epäluottamuslause puolestaan liittyy ainoastaan hallituksen EU-politiikkaan. Epäluottamusta esitti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puheenvuorossaan. Esitystä kannatti keskustan kansanedustaja Tuomas Kettunen.

    Kurvisen mukaan syynä epäluottamuslauseelle on etenkin hallituksen linja suhteessa EU:n yhteisvelkaan. Kurvinen kuvaa keskustan eduskuntaryhmän tiedotteessa hallituksen linjaa löperöksi.

    ”Keskustalle yhteisvelka ei käy. Jokaisen EU-maan pitää kantaa vastuu omasta taloudestaan. Meillä suomalaisilla on tarpeeksi ratkaistavaa omissa talous-, työttömyys- ja velkaongelmissamme”, sanoo Kurvinen tiedotteessa.

    ”Hallitus sen sijaan jättää ’kriittinen, mutta ei kielteinen’ -linjallaan oven auki EU:n yhteisvelalle ja lopulta liittovaltiolle. Tämä linja on vahingoksi Suomelle.”

    Pääministeri Orpo on aiemmin sanonut, että Suomi suhtautuu yhteisvelkaan kriittisesti.

    ”Aikoihin on eletty, kun keskusta tekee epäluottamuslauseen Orpon hallituksen EU-politiikasta.” Arto Satonen

    Hallituksen työministeri Arto Satonen (kok.) päivittelee viestipalvelu X:ssä keskustan epäluottamuslausetta.

    ”Aikoihin on eletty, kun keskusta tekee epäluottamuslauseen Orpon hallituksen EU-politiikasta.”

    Satosen mukaan nykyisen hallituksen EU-politiikassa on ollut ”aivan eri lailla ryhtiä” kuin edellisellä hallituksella.

    ”Siinä keskusta oli äänettömänä yhtiömiehenä mukana”, Satonen väittää.

    Edellisessä hallituksessa olivat SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Äänetön yhtiömies taas sijoittaa yhtiöön, muttei päätä yhtiön toiminnasta.

    Hallitus saa luottamuksen, jos yli puolet äänestää eduskunnassa luottamuksen antamisen puolesta.

    Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sanoi keskustan tiedotustilaisuudessa eduskunnassa tiistaina, että vaikka Ukrainaa on ehdottomasti tuettava, senkään tekeminen yhteisvelalla ei ole perusteltua.

    ”Meillä on vielä tukku muitakin keinoja, joilla me voisimme Ukrainan sotaponnisteluja tukea. Suora rahallinen tuki, ja olemme valmiita myös EU-jäsenmaksujen korottamiseen, jos se on Ukrainan tukemiseksi välttämätöntä.”

    Hallituksen ja sen ministereiden on nautittava eduskunnan luottamusta. Hallitus saa luottamuksen, jos yli puolet äänestää eduskunnassa luottamuksen antamisen puolesta.

    Viimeksi hallituksen luottamuksesta äänestettiin toukokuun puolivälin tienoilla keskustan ja Liike Nytin jättämän välikysymyksen yhteydessä. Tuolloin hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 93–71.

    Välikysymyksen aiheena oli hallituksen talouspolitiikka, joka keskustan ja Liike Nytin mukaan näivettää Suomea.

    Lisää aiheesta
    • Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen (oik.) mukaan syy epäluottamukseen on hallituksen EU-politiikka. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Keskusta esittää epäluottamusta hallitukselle – Antti Kurvisen mukaan syy on hallituksen linja EU:n yhteisvelkaan

    • Maankäyttösektori palasi viime vuonna ennakkotietojen mukaan nettonieluksi. Muutokseen vaikuttivat erityisesti pienentyneet hakkuumäärät.

      Metsäpolitiikka | Hallitus hakee taas uusia ratkaisuja vauhdittamaan metsien kasvua – onko hiilinielujen tavoite karkaamassa?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa