
Hiekka-akun ideana on korvata polttamalla tuotettua lämpöä ja siten vähentää tehokkaasti hiilidioksidipäästöjä. Hiekka puolestaan lämmitetään uusiutuvalla sähköllä pörssihintojen ollessa alhaalla.
Kalleimmilla tunneilla hiekka-akkua ei lämmitetä.
Hiekkaan puhalletaan putkiston kautta sähköllä lämmitettyä ilmaa.
”Akun keskellä olevan hiekan voi kuumentaa jopa 500 asteeseen, ulko-osissa lämpötila on matalampi. Hiekka toimii myös eristeenä”, kertoo Loviisan Lämmön toimitusjohtaja Mikko Paajanen.
Energiankäytön hyötysuhde on korkea ja lämpöhukka pienempi kuin esimerkiksi vesivarastolla.
Yhdellä latauksella hiekka-akku luovuttaa lämpöä talviaikaan noin viikon, kesällä jopa kuukauden.
Teknologian kehittäneellä Polar Night Energyllä on Tampereen Hiedanrannassa pilottilaitos, Kankaanpään Vatajankoskelle PNE on toimittanut maailman ensimmäisen kaupallisen hiekka-akun, ja Pornainen on nyt rakenteilla.
”Kysyntää on paljon sekä Suomessa että kansainvälisesti. Neuvotteluja on parhaillaan käynnissä useita. Teemme toteuttavuustutkimuksia ympäri maailmaa potentiaalisten asiakkaidemme kanssa. Kyselyitä onkin tullut kaikilta mantereilta, jopa Antarktikselta”, kertoo Polar Night Energyn viestintäpäällikkö Miika Peltola.
Megawatin kokoinen hiekka-akku voi osallistua kantaverkkoyhtiö Fingridin reservi- ja säätösähkömarkkinoille. Lämmitysasiakkaan ohella säätömarkkinoille osallistuminen tuo tulovirtaa.