• Kaukolämpöä tuotetaan nyt myös sähköllä – osuus lämmöntuotannosta on pieni, mutta kattilat hyödyntävät sähkön hintakuoppia

    Sähkökattiloilla tuotetaan kaukolämpöä silloin, kun sähköä on edullisesti tarjolla.
    Sähkön osuus lämmöntuotannosta on pieni, mutta kattilat hyödyntävät sähkön hintakuoppia. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Sähkön osuus lämmöntuotannosta on pieni, mutta kattilat hyödyntävät sähkön hintakuoppia. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Sähkö ja lämmitys
    25.1.202411:23
    STT

    Sähkön hintavaihtelut ovat houkutelleet investoimaan sähkökattiloihin, joilla tuotetaan kaukolämpöä. Asia ilmenee Energiateollisuus ry:n tiedotteesta. Sen mukaan sähkökattiloita on otettu käyttöön laajalla rintamalla viime vuoden aikana.

    Energiateollisuuden kaukolämmön vuositilastojen mukaan sähkökattiloiden osuus lämmöntuotannosta oli vuositasolla kaksi prosenttia. Sähkökattiloihin investoidaan kuitenkin koko ajan lisää, ja niiden tuotannon odotetaan kasvavan.

    Sähkökattiloilla tuotetaan kaukolämpöä silloin, kun sähköä on edullisesti tarjolla. Samalla kaukolämpö tasoittaa sähkön hintakuoppia ja lisää näin uuden rakennettavan sähköntuotannon kannattavuutta.

    Kaukolämmön vuorovaikutus sähköjärjestelmän kanssa tasoittaa sähkön hintavaihteluita. Ilman kaukolämmön korkeaa osuutta sähkön kysyntä- ja hintapiikit olisivat huomattavasti nykyistä korkeampia ja sähköjärjestelmän toimitusvarmuuden rakentaminen vastaavasti kalliimpaa, sanoo Energiateollisuus. Tilastojen mukaan sähkön ja lämmön kulutuspiikit osuvat samoille päiville.

    ”Energiapoliittisessa päätöksenteossa on tärkeää, että kaukolämmön rooli energiajärjestelmässä ymmärretään ja otetaan huomioon. Kaukolämmön yhteydessä voidaan tuottaa merkittävästi nykyistä enemmän joustoa ja hintavakautta sähköjärjestelmään”, sanoo tiedotteessa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

    Merkittävin energianlähde kaukolämmön tuotannossa oli viime vuonna biomassa, kuten puuhake, pilke ja teollisuuden puutähde.

    Kaukolämmön hiilidioksidipäästöt laskivat viime vuonna lähes neljänneksellä. Energiateollisuuden mukaan päästöjen väheneminen johtui fossiilisten polttoaineiden vähentyneestä käytöstä, ja lisäksi fossiilisten polttoaineiden kategoriassa kivihiiltä korvattiin vähemmän päästöjä tuottavalla maakaasulla.

    Viime vuonna kahdeksan prosenttia kaukolämmöstä tuotettiin kivihiilellä ja yhdeksän prosenttia turpeella.

    Pitkällä aikavälillä fossiilisten polttoaineiden osuus kaukolämmön tuotannossa on laskenut selkeästi.

    ”Kaukolämmön suosio perustuu sen kilpailukykyiseen hintaan ja luotettavuuteen.” Jukka Leskelä

    Kaukolämpö on edelleen suosituin lämmitysmuoto. Sen osuus on asuin- ja palvelurakennuksissa 45 prosenttia. Uusilla rakennettavilla kerrostaloalueilla kaukolämmön suosio on hieman kasvanut edellisvuodesta muutaman vuoden laskun päätteeksi.

    ”Kaukolämmön suosio perustuu sen kilpailukykyiseen hintaan ja luotettavuuteen. Kaukolämpö on palvelu, jossa myyjä vastaa lämmön toimituksesta”, sanoo Leskelä.

    Pientalovaltaisilla alueilla kaukolämpöä ei usein ole saatavilla.

    Lisää aiheesta
    • Monilla suomalaisilla jää edelleen sähkölaskuja maksamatta. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO.

      Energia | Kotitalouksien sähkölaskut pienenivät liki viidenneksellä viime vuonna − määräaikaisten sähkösopimusten tarjoushinnoissa merkittävä pudotus

    • Risto Pulkkinen toivoo Energiavirastolta samanlaista ohjauskantaa pörssisähkön hinnoitteluun kuin takavuosina ylisuurten siirtomaksujen palautuksissa.

      Energia | Risto Pulkkinen pakeni kodistaan hotelliin pörssisähkön hinnan vuoksi: ”Olemme energiapakolaisia”

    • MT:n kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen haluaisi, että pörssisähkön hintaa rajoitettaisiin hintakatolla. Mitä vanhempaa vastaajajoukkoa tarkastellaan, sitä enemmän hintakattoa kannatetaan.

      Energia | MT-kysely: Selvä enemmistö suomalaisista haluaa sähkölle hintakaton – asiantuntijat pitävät markkinan hinnoittelua toimivana

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle