• Yhä useampi haluaa luopua lemmikistään, kun rahaa ei ole – on myös toinen syy

    Eläinsuojeluyhdistyksille tulee yhä enemmän koiria, jotka viranomaiset ovat ottaneet haltuun. Hoitoon päätyy nyt aiempaa huonokuntoisempia eläimiä.
    Apua tarvitaan eniten eläinlääkärikuluihin, mutta myös eläinten perustarpeisiin, kuten ruokaan.
    Apua tarvitaan eniten eläinlääkärikuluihin, mutta myös eläinten perustarpeisiin, kuten ruokaan.  Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Koti
    31.3.202619:01
    Paula Liesmäki

    Lemmikinomistajien taloudellinen ahdinko jatkuu, kertoo Suomen suurin, valtakunnallisesti toimiva eläinsuojelujärjestö SEY Suomen eläinsuojelu tiedotteessa.

    Avunpyynnöt SEY Suomen eläinsuojelun jäsensuojeluyhdistyksille ovat viimeisen vuoden aikana jatkaneet edelleen lisääntymistä.

    Apua tarvitaan eniten eläinlääkärikuluihin, mutta myös eläinten perustarpeisiin, kuten ruokaan.

    Eläimen omistajat haluavat luopua lemmikistään yhä useammin ja pyytävät siihen eläinsuojelijoiden apua.

    ”Lisääntynyt avun tarve ja halu luopua lemmikistä johtuvat yleisimmin lemmikinomistajien taloudellisista vaikeuksista. Myös eläimen käytösongelmat ovat usein syynä eläimestä luopumiseen, sillä omistajalla ei välttämättä ole osaamista tai rahaa niiden ratkaisemiseen”, sanoo SEYn viestintäpäällikkö Maria Eiskop.

    SEY on esittänyt, että kunnat pitäisi velvoittaa järjestämään hinnoiltaan maltilliset peruseläinlääkäripalvelut, mukaan lukien eutanasia.

    SEYn auttamien lemmikkien kokonaismäärä on pysynyt edellisvuoden tasolla, mikä kertoo jäsenyhdistysten kapasiteetin ylärajan saavuttamisesta.

    Suurin osa autetuista eläimistä on kissoja. Populaatiokissojen osuus on noussut 20 prosentilla edellisvuodesta ja on jo lähes puolet kaikista autetuista kissoista.

    Populaatiokissa on hallitsemattomasti lisääntyneestä, villiintyneestä ja usein leikkaamattomien ulkokissojen ryhmästä peräisin oleva kissa.

    Koirien tilanne taas on viime vuosina vähitellen huonontunut. Viranomaisten haltuun ottamien koirien osuus kaikista autetuista koirista on edelleen jatkanut kasvuaan.

    Noin puolet autetuista koirista on tullut eläinsuojeluyhdistyksille viranomaisen päätöksellä.

    Näissä tapauksissa omistaja on laiminlyönyt eläimen hoidon päihteiden ongelmakäytön ja muiden elämänhallinnan ongelmien takia.

    ”Kun rahat ovat vähissä, eläinlääkärikäyntejä joudutaan lykkäämään.”

    Maria Eiskop

    Lemmikkieläimet päätyvät SEY:n mukaan eläinsuojeluyhdistysten hoitoon huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Eläimet ovat aiempaa ikääntyneempiä tai niiden sairauksia ei ole hoidettu.

    ”Kun rahat ovat vähissä, eläinlääkärikäyntejä joudutaan lykkäämään. Jos eläin on sairas ja voi huonosti, valvontaviranomainen voi joutua puuttumaan tilanteeseen ja ottamaan eläimen haltuun”, sanoo Eiskop.

    Ihmisten taloudelliset ongelmat ja huonoina jatkuvat talousnäkymät vaikuttavat väistämättä eläinten hyvinvointiin.

    SEY on esittänyt, että kunnat pitäisi velvoittaa järjestämään hinnoiltaan maltilliset peruseläinlääkäripalvelut, mukaan lukien eutanasia.

    3 300 kissaa ja 700 koiraa

    SEY Suomen eläinsuojelu on Suomen suurin, valtakunnallisesti toimiva eläinsuojelujärjestö. Sillä on 38 jäsenyhdistystä.

    Viime vuonna SEYn jäsenyhdistykset hoitivat noin 3 250 kissaa.

    Koiria yhdistysten hoitoon päätyi noin 700.

    Muita lemmikkieläimiä, tuotantoeläimiä ja entisiä koe-eläimiä hoidettiin yhteensä noin 500.

    Lemmikkieläimiä tuli hoitoon viime vuonna viranomaispäätöksellä 935, kun vuotta aiemmin niitä tuli 750.

    Vapaaehtoiset hoitivat noin 2 300 luonnonvaraista eläintä, jotka olivat esimerkiksi loukkaantuneita tai emottomia.

    SEY vastaanotti lähes 6 000 eläinsuojeluilmoitusta eläimestä, jonka hyvinvointi herättää huolta.

    Lisää aiheesta
    • Lemmikkieläin saattaa olla iäkkään ihmisen tärkein ystävä.

      Lemmikit | Ihmisen suhde lemmikkiin paljastuu silloin, kun on aika sanoa jäähyväiset

    • Zeus-koira Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen HESY-keskuksessa- LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Lemmikit | Moni joutuu nyt luopumaan lemmikistään rahapulassa – Eläinsuojeluyhdistyksen haltuun päätyvien koirien määrä yli kaksinkertaistunut

    • Sastamalassa sijaitsevan eläinklinikka Viksun klinikkaeläinhoitajat Henrietta Hievanen (vas.) ja Anni Vallila tutkivat Hugo-beaglea vuonna 2022 otetussa kuvassa.

      Lemmikit | Eläinlääkäriin uppoava summa yllättää lemmikinomistajia eniten

    Artikkelin aiheet
    eläinsuojelu
    lemmikit
    taloudelliset vaikeudet
    koirat ja kissat
    SEY Suomen eläinsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen