• Ruuan vientiin 5,7 miljoonaa euroa — näin rahat käytetään

    Ruokaviennin tukemiseen rakennetaan pysyvä toimintamalli.
    Suomen ruokavientiä edistettiin Berliinin Grüne Woche -messuilla vuonna 2019.
    Suomen ruokavientiä edistettiin Berliinin Grüne Woche -messuilla vuonna 2019. 
    Uutiset|Talous
    26.11.202418:30
    Aimo Vainio

    Hallituksen kasvupaketissa on varattu 10 miljoonaa euroa ruokaviennille ja biotaloudelle. Nyt maa- ja metsätalousministeriö avaa, minkä verran niistä käytetään ruokavientiin.

    Elintarvikeviennin edistämiseen ja ruoka-alan arvoketjujen kehittämiseen kohdennetaan yhteensä 5,7 miljoonaa euroa.

    Rahasta kolmella miljoonalla eurolla toteutetaan lista vientiä tukevia toimenpiteitä.

    Niitä ovat vientitoimintojen ekosysteemin muodostaminen, pysyvän toimintamallin rakentaminen ja sen toimeenpano, kansainvälisen liiketoiminnan strateginen johtajavalmennus ruoka-alalla, biotaloussuurlähettilään ruoka-asiantuntijan palkkaaminen, ruokamaakuvan ja ruokamatkailun vahvistaminen ja viestintä sekä Osakan maailmannäyttelyyn osallistuminen.

    Kaksi miljoonaa euroa varataan tulevaisuuden ruokajärjestelmää sekä ruokaviennin kilpailukykyä edistävään Food2.0 veturihankkeeseen. Hanke sisältää tutkimusta ja kehitystyötä.

    Loput 700 000 euroa kohdistetaan ensi vuoden lisätalousarviossa. Silloin on tarve tarkentaa toimenpiteitä.

    Ruokavientiin tulee lisäksi huippuvirka Ruokatiedolle. Yhdistys etsii parhaillaan vientijohtajaa.

    Lisää aiheesta
    • Suvi ry:n mukaan elintarvikeyritykset ovat nyt syttyneet yhteistuumin viemiseen, mutta valtiovalta vetää samaan aikaan tukeaan pois.

      Elintarviketeollisuus | Ruokaviennissä innostus kasvaa, mutta rahat uhkaavat lähteä – yritysten edustaja: ”Kummastuttaa”

      Tilaajalle
    • Elintarvikevienti on tärkeässä asemassa valtiovallallekin, Päivi Nerg vakuuttaa.

      Ruoka | ”Huoli pois, ruokaviennin rahoitus jatkuu”, vakuuttaa valtiosihteeri

      Tilaajalle
    • Ruokatieto Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemen mukaan innostus ruokavientimallin uudistamista kohtaan on yrityksissä nyt kova, mutta valtion apua tarvitaan edelleen.

      Maatalous | ”Into on valtava” – yritysten odotukset ruokaviennin uudelle mallille ovat korkeat

      Tilaajalle
    • Tasavallan presidentti Alexander Stubb vieraili mittavan valtuuskunnan kanssa vienninedistämismatkalla Kiinassa. Vierailun tuloksena varmistui esimerkiksi kahden tuotantolaitoksen vientilupa suomalaiselle broilerille.

      Politiikka | Ruokaviennin vetovastuuta siirretään yrityksille – tieto vientirahojen kohdentumisesta tulee budjettilakien käsittelyssä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria