
Ruokaviennissä olisi nyt intoa mennä vaikka minne, mutta tukileikkaukset ihmetyttävät alan toimijoita.
”Yhteishenki on nyt sellainen, etten ole nähnyt vastaavaa 27 vuoteen”, sanoo ruokavientiin alkuvuonna perustettua Suvi ry:tä edustava Eeva-Liisa Lilja.
Yhdistyksen jäsenmäärä on kivunnut alkuvuoden viidestä 40:een ja saavuttaa pian 50 yrityksen rajan, Lilja uskoo.
Hänen mukaansa yritykset haluavat nyt maailmalle ja nimenomaan yhdessä.
”Eikä yksittäisillä tuotteilla, vaan konsepteilla. Olemme joulukuun alussa lähdössä neljän yrityksen voimin Saksaan avaamaan markkinoita ja koemarkkinoimaan hyvinvointituotteita seitsemän kuukauden hankkeella.”
Mukana ovat Mö-kaurameijeri, Linkosuon leipomo, Lapin Maria ja Nordqvist tee.
”Yritysten yhteistyön rahoitus uhataan lakkauttaa, vaikka juuri yhteistyötä tarvitaan.” Eeva-Liisa Lilja
Ensi vuodelle on jo suunniteltu neljää hanketta, yhtenä leipomotuotteet. Niissä konsepti tarkoittaa, että maahantuojille, vähittäiskaupoille, hotelleille ja ravintoloille esitellään 3–10 tuotetta kerralla: erilaisia leipiä, taikinoita, täytettyjä piiraita ja täytteitä halal-lihasta lähtien.
Joulukuinen Saksan-ponnistus saa Business Finlandin Group Explorer -rahoitusta, mutta ensi vuoden hankkeisiin tukea ei ole luvassa.
”Saimme kalkkiviivoilla tämänvuotisen rahoituksen, mutta nyt yritysten yhteistyön rahoitus uhataan lakkauttaa, vaikka juuri yhteistyötä tarvitaan. Se kummastuttaa, että tuotekehitystä tuetaan, mutta viennistä leikataan.”
Lilja viittaa Business Finlandin ilmoitukseen lopettaa 25 miljoonan euron Group Explorer -rahoitus. Yritykset pitivät tukimuotoa hyvänä keinona auttaa sekä pieniä että isoja yrityksiä kansainvälistymään yhdessä.
Hallitusohjelmassa tavoitellaan Suomen ruokaviennin tuplaamista vuoteen 2031 mennessä vuodesta 2023.
Yritykset ja viennissä auttavat Ruokatieto-yhdistys ja Suvi ry vetoavat leikkauksen perumiseen. Ne huomauttavat, että hallitusohjelmassa tavoitellaan Suomen ruokaviennin tuplaamista vuoteen 2031 mennessä vuodesta 2023, Business Finland piti itsekin Group Explorer-rahoitusta jatkona vuodenvaihteessa lopetetulle Food from Finland -ohjelmalle ja että juuri Explorer-rahoituksen piti olla valtion vastinraha yritysten yhteisille vientipanostuksille.
Explorer-rahoitus loppuu asetusmuutoksella, johon lausuntoaika päättyy perjantaina.
Messutoimintaan myönnettävää Exhibition Explorer -valtionavustusta voivat jatkossakin saada pienet, keskisuuret ja enintään 300 miljoonan euron liikevaihdon pienet suuryritykset. Edellytyksenä on, että ne lähtevät vähintään neljän yrityksen ryhminä kansainvälistymään johonkin messutapahtumaan paikan päälle tai virtuaalisesti.
Asetusluonnos sisältää kuitenkin rajauksen, että vientitoiminnan laajentamisen tulee kohdistua uusille markkinoille.
Liljan mukaan vielä ei ole tietoa, kuinka rahoituksen leikkaus ja messurahan uusien markkinoiden vaatimus vaikuttavat ensi vuoden messuihin, kuten Berliinin Vihreään viikkoon.
”Toivomme, että mitään leikkausta ei tule. Aina, kun messuille mennään, on kyse uusien markkinoiden avaamisesta ja uusien asiakkaiden etsimisestä.”