
Elintarvikevientiin on jo tänä syksynä tekeillä Suomen malli. Asiasta kertoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) valtiosihteeri Päivi Nerg Farmari-näyttelyn paneelikeskustelussa torstaina.
Suomi on ruokaviennissä EU:n hännänhuippua, vaikka puhtaus ja laatu ovat kunnossa ja vientimahdollisuudet suuret. Tulppina ovat muun muassa kanavien, osaamisen ja yhteisen tekemisen sekä ruokakulttuurin arvostuksen puute, Nerg arvioi.
Toisin on suurilla viejillä Irlannilla, Ruotsilla ja Tanskalla. Esimerkiksi Tanskassa kaikki ruokayritykset kuuluvat johonkin verkostoon.
Nergin mukaan nyt etsitään yritysten miettimää ja osin rahoittamaa sekä valtiovetoista mallia, jotta kulloiseenkin kohdemarkkinaan voidaan panostaa kunnolla. Ruokasuurlähettiläskin olisi mahdollinen.
”Palikat ovat pöydällä, ja syksyllä teemme ratkaisuja”, sanoo uuden mallin laatimisesta vastaava Nerg.
Valtiolla oli kymmenen vuotta Food from Finland -vientiohjelma, mutta se lopetettiin vuodenvaihteessa.
”Valitettavasti vienti oli sinä aikana kuin kuolleen aivokäyrää”, Nerg sanoi. ”Mutta kun kotimarkkina hiipuu, yritysten kasvu tulee viennistä.”
MTK laati hiljattain oppaan ruokaviennin kaksinkertaistamiseen, sillä tavoite viennin tuplaamisesta vuoteen 2031 mennessä on hallitusohjelmassa. Nyt viennin arvo on pari miljardia euroa.
Vientiosaamista on myös yrityksissä, ministeriöissä, ulkomaanedustustoissa, Ruokavirastossa, ely-keskuksissa, Ruokatiedossa ja Viexpossa sekä uudessa Suvi ry:ssä.
Nerg perää näiden koordinaatiota, jotta yritysryppäät ja yhdistykset voivat saada valtion rahaa. Yksittäiset yritykset hakevat sitä jatkossakin Business Finlandilta.
Atrian vientijohtaja Seppo Pellikan mukaan isotkin viejät kaipaavat tukea.
”Tarvitsemme kokoavaa voimaa, jotta saamme Suomi-kuvaa maailmalle.”