Ruokavientiä edistävä Food from Finland -ohjelma päättyy suunnitelmien mukaisesti vuoden lopussa.
”Olemme saaneet ministeriltä ohjauskirjeen ja tämän vuoksi otamme nyt elintarvikeviennin erityiseen tarkasteluun”, kertoo ohjelmatoiminnasta vastaava johtaja Teija Lahti-Nuuttila Business Finlandista.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi MT:lle helmikuussa toimittaneensa työ- ja elinkeinoministeriön alaiselle Business Finlandille ohjauskirjeen, jossa hän on kehottanut keskeyttämään Food from Finland -ohjelman alasajon toistaiseksi.
”Toimimme ehdottomasti ministerin ohjauksen mukaisesti”, vastaa Lahti-Nuuttila.
”Ohjelmaa ei oltu ajamassa alas, vaan olemme toimineet suunnitelman mukaisesti. Kaikki ohjelmamme, myös Food from Finland, lähtökohtaisesti toimivat tietyn ajan ja Food from Finlandin osalta ohjelma oli suunniteltu päättyvän vuoden lopussa.”
Elintarviketeollisuusliitto ja MTK vaativat helmikuussa Lintilää ja ministeri Antti Kurvista (kesk.) jatkamaan ruokavientiohjelmaa ainakin ensi vuoden.
Lahti-Nuuttilan mukaan Food from Finland -ohjelman jatkoa voidaan arvioida vasta, kun seuraavan hallitusohjelman linjaukset ja budjetit ovat selvillä.
”Tottakai kun meitä ohjaava ministeriö ja ministeri erityisesti toivovat, että pidämme tätä sektoria yllä ja katsomme vaihtoehtoisia keinoja järjestää jatkossa palvelut, sitä tottakai tehdään. Sillä tavalla tuli kyllä lisämaustetta tähän.”
Lintilä kertoi helmikuussa pyytäneensä Business Finlandia valmistelemaan hallitusneuvotteluihin mennessä vaihtoehtoja, kuinka elintarvikealan vienninedistämispalvelut tulisi järjestää pitkäjänteisellä tavalla.
Lahti-Nuuttila kertoo, että keinoja vastata yritysten tarpeisiin selvitellään kevään aikana.
Lahti-Nuuttila vakuuttaa, että elintarvikeyritykset voivat olla huoletta. Hallitusohjelman ja budjetin selvittyä suunnittelutyötä ehditään tehdä loppuvuosi.
Palveluihin ei tule katkosta, Lahti-Nuuttila sanoo.
”Ohjelmat edistävät jotain tiettyä asiaa tietyn aikaan. Me edistämme vientiä ja autamme yrityksiä ihan perustyönämme koko ajan. Siinä mielessä asiat eivät lopu.”
Food from Finlandin kautta elintarvikealan yritykset pääsevät maailmalla mukaan vienninedistämistapahtumiin: messuille ja sidosryhmätapaamisiin.
”Ohjelma toimii tällä hetkellä täydellä hyöryllä. Viime vuonna oli vajaa 50 tapahtumaa, saman verran tehdään myös tänä vuonna. Toiminta voi hyvin”, Lahti-Nuuttila kertoo.
Food from Finland -ohjelman piirissä on ollut noin 160 yritystä.
Elintarvikealan yrityksille käytiin etsimään korvaavia vientimarkkinoita Finpron ohjelmassa syksyllä 2014. Vienti itänaapuriin romahti, kun Krimin miehittänyt Venäjä vastasi EU:n pakotteisiin vastapakotteilla.
Finpro ja Tekes yhdistyivät Business Finlandiksi 2018.
”Food from Finland on iso kokonaisuus ja kokonaisuutena merkittävä panostus”, Lahti-Nuuttila kuvaa ohjelmaa, jonka budjetti on ollut 1,3 miljoonaa euroa vuodessa.
Lisäksi tulevaisuuden vientitähtien luomista eli innovaatiotoimintaa on tuettu ohjelman aikana yhteensä noin 30 miljoonalla eurolla eli vuosittain noin 5 miljoonalla eurolla.
Yritykset ovat Lahti-Nuuttilan mukaan kokeneet Food from Finland -ohjelman todella hyväksi.
”Olemme voineet auttaa heitä verkottumaan ja löytämään kumppaneita maailmalta sekä luomaan brändiä, mikä tarvitaan viennin tueksi. Näihin asioihin on oltu tyytyväisiä ja näitä huomioidaan myös jatkon kannalta.”
Viennin edistämisen toimintatavat ovat Lahti-Nuuttilan mukaan kehittyneet.
”Täytyy miettiä yhdessä yritysten kanssa, mikä on paras toimintatapa, millä me jatkamme. Maailma muuttuu ja meidän palvelutkin ovat kehittyneet.”
Lahti-Nuuttilan mukaan tässä kohtaa on hyvä hetki tehdä arvio. ”Väliajoin on hyvä katsoa, mikä on toiminut ja missä on vielä lisämahdollisuuksia.”
Elintarvikkeiden kauppatase oli viime vuonna peräti 3,4 miljardia euroa negatiivinen.
Elintarvikeviennin arvo kasvoi viime vuonna merkittävästi. Vuonna 2021 viennin arvo oli 1,8 miljardia euroa, viime vuonna jo 2,2 miljardia euroa.
Viennin arvo kasvoi pelkästään hintojen nousun vuoksi, sillä viennin määrä pieneni 17 prosentilla.
Elintarviketuonnin arvo kasvoi viime vuonna arvoltaan huomattavasti eli 4,8 miljardista 5,6 miljardiin. Tuonnin määrä tonneina mitatuna pysyi samalla tasolla.
Keskimääräinen kilohinta elintarvikkeiden viennissä oli viime vuonna lähes kaksi euroa, kun 2021 se oli 1,30 euroa.
Suurin vientituoteryhmä on maitotalous ja sen tuotteita viedään eniten Kiinaan.
Kiinaan vietyjen tuotteiden keskimääräinen kilohinta nousi 2 eurosta 2,50 euroon kilolta.
Ranskaan viedyn kilon hinta nousi 2,60 eurosta jopa 5,70 euroon. Ranskaan viedään eniten voita ja muita maitorasvoja sekä tuoretta kalaa.
Saksaan vietiin raaka-aineita. Kilohinta nousi 0,40 eurosta 0,80 euroon.
Lähde: Elintarviketeollisuuden talouskatsaus, maaliskuu 2023