• Miksei se jo vedä? Suomalaista ruokavientiä on yritetty tuplata jo kymmenen vuotta – nyt toiveet ovat muun muassa kananvarpaissa

    Uusi vuosi, uusi vaihde? Ruokaviennin lisäämistä kannattavat kaikki, mutta jostakin syystä se ei vain kasva.
    Tilaajalle
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ruoka
    13.1.202405:00
    Eija Mansikkamäki

    Suomen elintarvikevienti on aiottu kaksinkertaistaa jo kymmenen vuoden ajan, mutta tavoite on jäänyt torsoksi.

    Pohjoisten olojen puhtautta kehutaan, raaka-aineet ovat huippua eikä tuotteissakaan liene erityistä vikaa. Miksi vienti ei siis jo vedä?

    Hyvä kysymys, vastaavat kaikki, joilta asiaa kysyy. Muita vastauksia tuleekin vähemmän.

    Nykyisessä hallitusohjelmassa sanotaan, että ”suomalaisen ruoan vienti­potentiaali on hyödynnettävä nykyistä paremmin”, ”suomalaisen puhtaan ruoan potentiaali hyödynnetään uudella kasvuohjelmalla, jolla lisätään ruokavientiä” ja että tavoitteena on tuplata elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä – jälleen kerran.

    Se tarkoittaa liki viittä miljardia euroa.

    Myös toukokuussa 2014 kerrottiin, että elintarvikkeiden vientiohjelman tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen ruokaviennin arvo kolmeen miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.

    Hiukan myöhemmin puhuttiin ujommin vain ”pyrkimyksestä” ja tavoitevuodeksi oli vaihtunut 2025. Syy oli selvä: tavoite oli asetettu Venäjän ollessa vielä yksi keskeinen vientimaa, mutta Krimin valtauksen jälkeen 2014 vienti sinne loppui.

    Elintarvikkeiden vientiohjelma Food from Finland perustettiin syksyllä 2014 vähentämään riippuvuutta Venäjästä, avaamaan uusia markkinoita ja lisäämään pienten ja keskisuurten yritysten vientiä. Vienti Venäjälle tyssäsi kuitenkin samantien molemminpuolisten pakotteiden vuoksi.

    Ohjelmaa vetämään pestattiin Esa Wrang, kokenut vientimies, joka luotsasikin ohjelmaa koko sen elinajan eli vuoden 2023 loppuun.

    ”Ohjelma oli alunperin viisivuotinen, mutta saimme hyvien tulosten vuoksi toisen viisivuotiskauden vuonna 2019. Ohjelman pitikin siis kestää vain vuoden 2023 loppuun”, Wrang sanoo ja muistuttaa, että Business Finlandin ohjelmat ovat aina määräaikaisia.

    Ohjelman alkuperäinen tavoite oli korvata menetetty noin 400 miljoonan euron Venäjän-vienti uusilla markkina-avauksilla. Kokonaistavoite oli kaksinkertaistaa Suomen elintarvikevienti.

    Suomi vei ruokaa muualle kuin Venäjälle vuonna 2014 noin 1,3 miljardilla eurolla ja vuoden 2022 lopussa 2,3 miljardilla.

    ”Muualle kuin Venäjälle viedään nyt siis miljardilla eurolla enemmän kuin kymmenen vuotta sitten eli vientimme muualle on kasvanut ohjelman aikana 70 prosenttia”, Wrang sanoo.

    Koronapandemia ja Ukrainan sota kustannuskriiseineen vaikuttivat merkittävästi Suomen kaikkeen vientiin, myös elintarvikkeiden.

    Ruokaa tuodaan Suomeen yli viiden miljardin euron arvosta.

    Esa Wrang johti Food from Finland -ohjelmaa koko sen toiminnan ajan.
    Esa Wrang johti Food from Finland -ohjelmaa koko sen toiminnan ajan. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Vietävät tuotteet ovat näinä vuosina muuttuneet. Kuluttajille, ravintoloille ja teollisuuteen viedään aiempaa jalostetumpia tuotteita, ei enää vain teollisuuden raaka-aineita. Vienti on kasvanut ohjelman aikana merkittävästi kaikkiin Food from Finland -ohjelman kohdemarkkinoihin, kuten Saksaan 135, Kiinaan 230 ja Ranskaan jopa 730 prosenttia, Wrang sanoo. Vain Yhdysvallat on jäänyt tavoitteesta.

    "Olemme hyvin tyytyväisiä ohjelman tuloksiin. Myös vientiä harjoittavien pk-yritysten osuus on kasvanut 12:sta 20 prosenttiin.”

    Vienti Kiinaan kasvoi 50 miljoonasta liki 170 miljoonaan euroon. Kiina onkin nyt Suomen kolmanneksi suurin ruoan vientimaa Ruotsin ja Viron jälkeen.

    ”Vientivalikoima Kiinaan voisi olla maitojauheita ja possunlihaa monipuolisempi. Etenkin possunliha on kärsinyt hintavaihteluista, kun useat Euroopan maat vievät sitä Kiinaan ja maan omakin lihantuotanto on elpynyt. Uutena mahdollisena valopilkkuna on broileri.”

    Neljännellä sijalla ja liki samoissa lukemissa on Saksa.

    Vaikka Food from Finland -ohjelma loppuu, ministeriöt, alan järjestöt valtion hallinnoima Business Finland ovat luvanneet auttaa yrityksiä maailmalle jatkossakin.

    Suomen ongelma on liika riippuvuus yhdestä eli kotimarkkinasta, sanoo MTK:n Thimjos Ninios.
    Suomen ongelma on liika riippuvuus yhdestä eli kotimarkkinasta, sanoo MTK:n Thimjos Ninios.  Kuva: Sanne Katainen

    Ruokavienti kiinnostaa luonnollisesti myös ruoantuottajien etujärjestöä.

    ”Teemme kaikkemme, että vienti onnistuu. Siihen tarvitaan pitkäaikainen strategia, joka tukee nykyistä tuotantoa ja vientiä”, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.) sanoi marraskuussa.

    ”Maa- ja elintarviketalous olleet esillä lähinnä kriisien kautta, mutta tiedotimme Elintarviketeollisuusliiton kanssa jo ennen 2023 vaaleja, että elintarvikeala voi olla kasvuala ja ratkaisu ja valtion pitää panostaa siihen”, MTK:n kansainvälisen kaupan johtaja Thimjos Ninios muistuttaa.

    Niniosin mukaan vuoden 2022 ruokaviennin arvo oli toki 2,3 miljardia, mutta sitä kasvatti inflaatio eikä määrä ei ole aidosti kasvanut vuosiin. Pientä siirtymää raaka-aineista lisäarvotuotteisin on tapahtunut.

    Suomen ongelma on liika riippuvuus yhdestä eli kotimarkkinasta. Jos vaikka maidon ja lihan kulutus laskee, vientikanavien puuttuessa supistuu pian myös tuotanto.

    Jos kalliimpien tuotteiden vienti vetäisi, ei kävisi myöskään niin, että kulujen noustessa kuluttaja ei suostu korkeampiin hintoihin, vaan siirtyy halpoihin tuontituotteisiin.

    ”Olisihan se kahden miljardin viennin lisäys tosi kiva myös valtion kassaan, kun hallituksella on mittavat säästötavoitteet ja kansantalous vaikeuksissa”, Ninios sanoo.

    Hänen mukaansa Food from Finland onnistui löytämään Venäjän-viennille muita markkinoita, mutta tuplaaminen ei ole onnistunut.

    ”Oli paljon irrallisia vientihankkeita, mutta ei yhteistä polkua. Nyt tavoitteella on ensimmäistä kertaa omistaja ja se löytyy hallitusohjelmasta, joten myös maatalous, teollisuus ja hallinto voidaan sitouttaa tavoitteeseen”, Ninios sanoo.

    ”Jollakin tavalla suomalaiset elintarvikeyritykset pitää saada maailmalle. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät pysty suunnittelemaan messuille menoa puolen vuoden päästä, koska se on pois muusta tekemisestä. Myös maakuva pitäisi saada kuntoon, kun muilla mailla on isot osastot, mutta suomalaisia joutuu etsimään ison hallin nurkasta.”

    Se harmittaa, että rahaa on osoitettu kasvuohjelmalle vain vähän: miljoona euroa vuodessa. Sillä on tarkoitus kehittää tuotteita ja ruokaketjua laajemminkin.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) vahvistaa MT:lle, että rahaa on kolme miljoonaa euroa ja lisäksi hänen ministeriönsä on siirtänyt ulkoministeriölle rahaa elintarvikeattaseoiden palkkaamiseen.

    ”Koko hallitus on vahvasti sitoutunut edistämään ruokavientiä. Meidän tehtävämme on huolehtia, että rakenteet ja viranomaisprosessit ovat kunnossa. Varsinainen kasvu tapahtuu kasvuhaluisten ja kasvuhakuisten yritysten toimesta.”

    Hallitus on asettanut maatalouden kasvuohjelmalle ohjausryhmän, jossa on MTK:n edustajana johtaja Johan Åberg.

    Robotit keräsivätr Valion maitojauhelavoja vietäväksi Kiinaan lapinlahdella vuonna 2015.
    Robotit keräsivätr Valion maitojauhelavoja vietäväksi Kiinaan lapinlahdella vuonna 2015. Kuva: Pentti Vänskä

    Food from Finland -ohjelmasta ovat hyötyneet etenkin pienet ja keskisuuret yritykset. Isommat pärjäävät omillaan.

    ”Meille tärkeää ovat omat tavoitteet, suora asiakkuuksien hankinta ja suorat kontaktit kohdemarkkinalle. Yhteistyömme muun muassa Ruokaviraston kanssa on toiminut ja olemme tyytyväisiä saamaamme tukeen”, kertoo meijeriyhtiö Valion maitojauheliiketoiminnan johtaja Timo Pajari.

    Valio vastaa yksinään 25 prosentista Suomen elintarvikeviennistä. Suoraa vientiä Suomesta oli vuonna 2022 noin 550 miljoonan euron arvosta ja lisäksi paikallista valmistusta. Yhteensä 830 miljoonan euron ulkomaan myynti vastaa 37 prosenttia Valion liikevaihdosta.

    Ulkomaan liiketoiminta kasvoi viime vuonna liki 100 miljoonalla eurolla, suurimpana selittäjänä hintojen nousu.

    Valiolla on valmistusta vain Suomessa ja Virossa, mutta tytäryhtiöitä myös Ruotsissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Vientiä on 50 maahan, niistä tärkeimpinä Ruotsi, Ranska ja Kiina.

    Tärkeitä tuotteita ovat edelleen maitojauheet ja teollisuusvoi.

    ”Tuoteryhmien välillä on eroja ja strategiamme on keskittyä kannattaviin vientituotteisiin. Yksi esimerkki ovat erikoisjauheet”, Pajari kertoo ja tarkoittaa eri versioita perusmaitojauheista: luomua, laktoosittomuutta, proteiiniseoksia ynnä muuta lisäarvoa kuluttajalle ja valmistajalle.

    Hyvin myyvät myös Ruotsiin, Baltiaan, Puolaan ja Espanjaan vietävät maitopohjaiset Profeel-tuotteet sekä kasvipohjaiset oddlygood-tuotteet, joiden toinen omistaja on Mandatum Asset Management.

    Kiinaan menee teollisuusmaito- ja herajauhetta ja kuluttajille tavallista ja laktoositonta maitojauhetta.

    ”Äidinmaidonkorvikkeet ovat potentiaalinen markkina, jonka eteen tehdään työtä. Markkina on hyvin säännelty.”

    Päätuote Ranskaan on teollisuusvoi.

    ”Sitä menee leipomoille croissantien valmistukseen. Valion voita arvostetaan sen poikkeuksellisen hyvien leivontaominaisuuksien ansiosta. Se on voiden Rolls Royce.”

    Valion voita voi palautua Suomeenkin croisantteina, mutta Pajarilta ei valmistajatietoja heru.

    Elintarviketeollisuuden yhteiskuntasuhdejohtaja Jukka Ihanuksen mukaan onnistunut vienti edellyttää, että yritykset ovat kannattavia kotimarkkinoilla ja että pienet ja keskisuuret yritykset saavat vientiin rahallista tukea.

    ”Vienti vaatii brändin rakentamiselta paljon. Suomessa on vaikea saada tuotteet hyllylle, eikä se ole sen helpompaa ulkomaillakaan. IIman Food from Finlandia moni yritys ei olisi päässyt maailmalle.”

    Ihanus arvioi, että sekä viennin määrä että arvo putoavat jonkin verran vuonna 2024.

    Siannahkaa pakattiin lähteväksi Kiinaan Atrian Nurmon-tehtaalla vuonna 2018.
    Siannahkaa pakattiin lähteväksi Kiinaan Atrian Nurmon-tehtaalla vuonna 2018. Kuva: Johannes Tervo

    Entä Atria? Sille satelee mainetta ja mitaleja nurminaudan pihvikilpailuissa, siipikarjan vientiluvat Kiinaan on allekirjoitettu ja sianlihan tie avautui jo syksyllä 2016.

    Sekään ei tarvitse Food from Finland -ohjelmaa vientiinsä, mutta viranomaisyhteistyö ja suurlähetystöjen väki on tuiki tärkeää.

    Atrialta hiljattain omaan yritykseensä siirtynyt vientijohtaja Heikki Tynjälä kehui ministeri Essayahin apua ”kanaluvan” saamisessa.

    ”Siipikarjalupa ei tarkoita tähtiä taivaalta, sillä tiettyjä rekisteröintejä vaaditaan vielä. Mutta Atrian siipikarjakapasiteetti on kasvamassa jopa 40 prosenttia, joten vientiponnisteluja tarvitaan.”

    Ensimmäiset siipikarjaerät toimitetaan tänä vuonna.

    ”Ne ovat tuotteita, joita Suomessa ei osata nauttia, kuten kananvarpaita. Kun niissä on sopivat mausteet, niitä on kiva jäystää”, kertoo vuosia Kiinassa asunut Tynjälä.

    Sianlihassa tähdätään nykyistä valmiimpien tuotteiden vientiin, jotta Yhdysvaltain, Brasilian ja Espanjan heiluttamat maailmanmarkkinahinnat ja Kiinan oman tuotannon toipuminen vaikuttaisivat vähemmän.

    ”Maatilalta tulee kuitenkin kokonainen sika, ja se pitäisi hyödyntää paremmin. Eurooppaan meneekin lihajalosteita ja Kiinaan saparot, sorkat ja 12 000 päätä viikossa.”

    Aasian maista Kiinaan possua viedään eniten kiloina, mutta Etelä-Koreaan euroina, muun muassa kylkeä. Japanin ravintoloissa syödään Atrian antibioottivapaata lapaa ja vähittäiskaupoissa myydään possun sisä- ja ulkofilettä, kylkeä ja niskaa.

    Kiinassa Atria tekee yllättäen yhteistyötä HKScanin kanssa. Kyseessä on EU-kampanja, jossa ne ovat ainoina mukana ja jonka viestinä on puhdas, turvallinen ja valvottu EU- ja suomalainen sianliha.

    ”Kerromme, että sioilla on enemmän tilaa ja saparot, eikä jäisiin peltoihin ole tarvetta käyttää kemikaaleja.”

    Myös Saksassa Saksassa kiinnostaa suomalaispossun hormonittomuus ja ja antibiootittomuus.

    Viennin osuudesta Atrian liikevaihdosta on nyt 7 prosenttia, mutta tavoite yli 10.

    Lisää aiheesta
    • Birkkalan tilan Simo Larmo myi oman tilansa spelttituotteita Berliinin Grüne Woche -messuilla tammikuussa 2019.

      Ruoka | Ruokavientiin voi riittää Lidl tai sähköposti, eikä edes oma tuotemerkki ole välttämätön – ”Rahan lapioiminen vähittäiskauppaan on loputonta”

      Tilaajalle
    • Suomi esitteli ruokakulttuuriaan Saksan suurlähetystössä pidetyssä noutopöydässä Berliinissä vuonna 2019.

      Elintarviketeollisuus | Ruokavienti siirtyy valtion hyppysiin – kasvuohjelmaa luotsaa koko ruokaketjun kattava taustaryhmä

      Tilaajalle
    • Ville Tavio on istunut eduskunnassa vuodesta 2015 lähtien. Hän on Turusta ja juristi sekä yrittäjä.

      Politiikka | Tavio: Kiina-riski ei koske maataloustuotteita ‒ ”Ruokaa kannattaa rohkeasti viedä jatkossakin”

    • Irlannin ruokaviennistä lähes kolmannes on maitotuotteita.

      Elintarviketeollisuus | Väkiluvultaan Suomen kokoinen saarivaltio vie ruokaa ulkomaille 7 kertaa Suomen viennin verran – Irlannista voisi ottaa oppia

    • Maitotuotteet ovat suurin tuoteryhmä ruokaviennissä. Kuvassa näkyvä maitojauhe on niin sanottu bulkkituote.

      Talous | PTT: Ruokavienti ei kasva itsestään – ”Hallituksen asettama vientitavoite vaatisi paljon konkreettisia toimia”

      Tilaajalle
    • Johan Åberg pitää hallitusohjelmaa hyvänä, vaikkakin olisi kaivannut lisää konkretiaa.

      Talous | MTK:n Åberg hallitusohjelmasta: ”Monta hyvää kirjausta, muun muassa ruokavienti ja se, ettei viljelijöille aiheuteta uusia kustannuksia”

      Tilaajalle
    • Luomutuotannolla on kansainvälisesti hyvä maine, vaikuttajat perustelevat.

      Maatalous | Puolet Suomen pelloista luomuun, Jorma Ollila ja muut vaikuttajat vaativat ‒ muuten ”ruokasektori menettää vaalikaudessa rahamäärän, jolla hoitaisi hävittäjähankinnat ja ison osan kestävyysvajeesta”

      Tilaajalle
    • ”Kyselyissä yrityksistä ei ole moni kieltäytynyt yhteistyöstä, mutta niillä ei ole tietoa, miten sitä tehdään", MTK:n vientijohtaja Thimjos Ninios sanoo.

      Suomen ruokavienti takkuaa muun muassa epäselvän työnjaon vuoksi – yritykset valittelevat, ettei euroja tule vientikoulutuksista huolimatta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle