• Auvo Heikkilän tileiltä huijattiin lähes 100 000 euroa − näin OP:n asiantuntija vastaa kritiikkiin

    Asiantuntija huomauttaa, että vain asiakas voi kertoa pankille olosuhteet ja tilanteen, jossa huijaus tapahtui.
    Tilaajalle
    Auvo Heikkilä joutui pankkihuijauksen uhriksi vuonna 2024. Hän on hämmästellyt pankin toimintaa asiassa.
    Auvo Heikkilä joutui pankkihuijauksen uhriksi vuonna 2024. Hän on hämmästellyt pankin toimintaa asiassa.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Talous
    29.4.202609:00
    Matti Tuominen

    MT on kertonut Auvo Heikkilän tapauksesta, jossa hänen käytössään olleilta tileiltään siirrettiin huijarille lähes 100 000 euroa.

    Kysyimme OP-Pohjolalta, miten he vastaavat Heikkilän esittämään kritiikkiin. Heikkilä totesi MT:n haastattelussa, ettei pankille kannata huijaustapauksessa kertoa kaikkea.

    OP-Pohjolan johtava asiantuntija Kati Piilo muistuttaa, että, jos jättää kertomatta asioita, asiakkaan kannalta edullisia yksityiskohtiakaan ei voida huomioida, kun vastuun jakautumista arvioidaan.

    ”Jos asiakas ei kerro, silloinhan me joudumme luottamaan vain vaikkapa tekniseen selvitykseen.”

    Piilo huomauttaa, että vain asiakas voi kertoa pankille olosuhteet ja tilanteen, jossa huijaus tapahtui.

    Huijaustapauksissa olennainen seikka on se, onko pankin asiakas toiminut törkeän huolimattomasti, kun hän on säilyttänyt ja käyttänyt maksuvälineitä, kuten pankkitunnuksia.

    Asiantuntija muistuttaa, että vain asiakas voi kertoa pankille olosuhteet ja tilanteen, jossa huijaus tapahtui.
    Asiantuntija muistuttaa, että vain asiakas voi kertoa pankille olosuhteet ja tilanteen, jossa huijaus tapahtui.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Se, mikä on törkeää huolimattomuutta, ei ole yksiselitteistä.

    Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finen tulkinta on usein ollut se, että jos pankki on lähettänyt selkeäsisältöisen viestin, että jollain koodilla tehdään tietyn arvoinen maksu ja viestissä kerrotaan myös maksunsaajan tili, ja asiakas tekee siitä huolimatta maksun huijarille, toiminta on todettu törkeän huolimattomaksi.

    ”Se, että jättää lukematta viestin, jonka pankki lähettää, voidaan tulkita osoittavan vakavaa varomattomuutta ja piittaamattomuutta”, Piilo huomauttaa.

    Vastuun jakautumista pohditaan asiakkaan huolellisuuden kautta.

    ”Miten kohtuudella voidaan olettaa normaalin tietämyksen omaavan ihmisen toimivan”, Piilo avaa arvioinnissa pohdittavan keskeisen kysymyksen.

    MT:n esiin nostamassa tapauksessa asiakas koki sulkupalvelun toiminnan kyseenalaiseksi.

    Monesti pankin ja huijareiden viesteissään käyttämä kieli voi olla melko yhteneväistä.
    Monesti pankin ja huijareiden viesteissään käyttämä kieli voi olla melko yhteneväistä.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Johtava asiantuntija Piilo ei voi pankkisalaisuuden takia kommentoida yksittäistapausta, eikä hän tunne kyseistä tapahtumaa, mutta kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

    Piilon mukaan sulkupalvelun tulisi ohjeistaa asiakasta jatkotoimenpiteistä, esimerkiksi reklamaatiosta tai rikosilmoituksesta sekä yhteydenoton tarpeesta omaan pankkiin.

    MT:n esiin nostamassa huijaustapauksessa kävi niin, että huijattua henkilöä ei tunnistettu puhelimessa millään tavoin, eikä hänkään voinut varmistua siitä, että puhelu olisi todella ollut peräisin OP:lta.

    Johtava asiantuntija Piilo kertoo, että jo vuonna 2024 OP:lla oli käytössä puhekanavan sähköinen tunnistautuminen.

    Silloin, jos OP:sta soitetaan asiakkaalle, OP-mobiilin kautta asiakas voidaan tunnistaa sähköisesti ja asiakkaalla on mahdollisuus varmistua siitä, että hän keskustelee OP-Pohjolan työntekijän kanssa.

    Tämä tunnistautuminen voidaan kuitenkin tehdä vain silloin, jos käytössä on OP-mobiili. Jos taas käytössä on avainlukulista, tunnistautumista ei voi tehdä.

    ”Jos OP-Pohjolasta soitetaan asiakkaalle, häneltä ei koskaan kysytä pankkitunnuksia”, Piilo muistuttaa.

    Huijareiden lähettämät viestit voivat olla hyvin samanlaisia kuin pankin lähettämät viestit. Piilo myöntää, että asiakkaalle voi olla hankalaa tunnistaa, miten oma pankki viestii ja millaisia sanoja viestinnässä käytetään.

    MT:n uutisoimassa tapauksessa suurin yksittäinen rahasiirto oli suuruudeltaan 60 000 euroa.

    Miten on mahdollista, että tililtä, jolta ei yleensä tehdä noin suuria siirtoja, on mahdollista siirtää rahaa useita kymmeniä tuhansia euroja kerralla ilman, että pankki reagoi asiaan millään tavalla?

    OP-Pohjolan Piilo kieltäytyy turvallisuuteen vedoten kommentoimasta tarkemmin sitä, miten he seuraavat maksuliikennettä. Pankkien maksuliikenteen seurantaa valvoo Finanssivalvonta.

    Maksuliikenteen pitää seurannasta huolimatta sujua vaivattomasti. Jokaista maksua ei siis voi pysäyttää tai käsitellä manuaalisesti.

    Maksujen siirtymiseen tai pysäyttämiseen vaikuttaa moni asia. Yksittäinen poikkeama ei useimmiten vielä riitä siihen, että maksu pysäytetään tai ohjataan manuaaliseen tarkastukseen.

    ”Jos käy niin, että mikään riski ei ole noussut riittävän korkealle, yksittäisiä maksuja menee läpi. Meillä kaikilla tapahtuu joskus joku epätyypillinen maksu”, Piilo muistuttaa.

    Auvo Heikkilä joutui pankkihuijauksen kohteeksi. Hän ei ole sulattanut sitä, miten pankki on asian hoitanut.
    Auvo Heikkilä joutui pankkihuijauksen kohteeksi. Hän ei ole sulattanut sitä, miten pankki on asian hoitanut.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    ”Jos asiakas ei kerro, silloinhan me joudumme luottamaan vain vaikkapa tekniseen selvitykseen.”

    Kati Piilo
    Lisää aiheesta
    • Huijarit veivät Turun lähellä maaseudulla asuvan Auvo Heikkilän käytössä olevilta tileiltä lähes 100 000 euroa.

      Talous | Huijari vei Auvon rahat

      Tilaajalle
    • Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii enemmän vastuuta pankeilta kun verkkohuijaukset yleistyvät.

      Talous | Antti Kaikkonen vaatii verkkohuijareita kuriin ‒ "Pankkien on kannettava vastuunsa"

    • Liikenne huijaussivustolle voidaan nykyään katkaista aiempaa nopeammin.

      Tekniikka | Pankkihuijauksia yritetään nyt estää uudella mallilla − näin se toimii

    • Verkkokaupan iso sesonki joulu lähestyy. Myös pakettien kulkuun liittyy tietojen kalastelua. Postin Vantaan lajittelukeskus 2017.

      Kodin talous | 6 neuvoa: Näin vältyt huijauksilta ja seuraat pakettia turvallisesti – älä haksahda tekstiviestiansaan

    Artikkelin aiheet
    pankkihuijaukset
    Auvo Heikkilä
    OP-Pohjola
    vastuunjakautuminen
    pankkitunnukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle