
Britannian elintarvikeviranomainen FSA neuvoo koiranomistajia olemaan antamatta koirilleen tiettyjä Kiinasta peräisin olevia Barkoo-merkkisiä puruluita.
Suomessakin tämän merkin puruluita voi tilata ainakin saksalaisesta verkkokaupasta. Verkkokaupasta tilatut tuotteet päätyvät Suomeen ilman rajatarkastusta.
Euroopan unioni (EU) on ilmaissut aiemmin huolensa Kiinassa valmistettujen puruluiden mahdollisesta yhteydestä vakaviin käyttäytymismuutoksiin. EU:n raportit viittaavat siihen, että puruluut voivat olla syyllisiä koirien niin sanottuun ihmissusi-oireyhtymään.
Koirille kerrotaan kehittyneen neurologisia oireita. Ihmissusi-oireyhtymä -nimitys tulee siitä, että sairastuneille koirille on tunnusomaista korkea ahdistuneisuus, kiihtyneisyys ja liiallinen suden kaltainen ulvominen. Koirat ovat kärsineet myös muun muassa kouristuksista ja paniikki- ja epilepsiakohtauksista.
Britanniassa ei ole vahvistettu toistaiseksi yhtään tapausta, mutta virasto haluaa kehottaa koiranomistajia välttämään näiden puruluiden antamista koirille varotoimenpiteenä. Barkoo-merkkiä ei tuoda Britanniaan, mutta myös siellä luita voi ostaa verkosta.
Myös Hollannin elintarvikestandardien sääntelyviranomainen NVWA on varoittanut luista. Virasto on antanut varoituksen neljästä Barkoon toimittamasta luutyypistä, jotka on yhdistetty eläinlääkärien raportoimiin tapauksiin.
Hollannissa lähes 50 koiran kerrotaan sairastuneen vakavasti pureskeltuaan Barkoo-merkin luita. Sairastuneista koirista 13 on menehtynyt.
Ongelmatilanteissa kuluttajan tulee olla yhteydessä verkkokauppaan tai ulkomaiseen maahantuojaan.
Barkoo-puruluiden paketista on löytynyt saman kiinalaistehtaan laitostunnuksia kuin Prima Pet Premiumin myymissä Hau Hau -tuotteissa, joiden on aiemmin epäilty aiheuttaneen koirille samankaltaisia neurologisia oireita Suomessa.
Ruokaviraston rehujaoston jaostopäällikkö Hanna Laatio kertoo, että Ruokaviraston suomalaisilta maahantuojilta ja sisämarkkinajuojilta saaman selvityksen mukaan kyseiseltä epäilyksenalaiselta laitokselta ei tuoda Suomeen enää minkään merkkisiä puruluita. Prima Pet Premium taas lopetti yhteistyön kiinalaislaitoksen kanssa, eikä muita suomalaisia maahantuojia ole ollut. Näin ollen Ruokavirasto ei aio aloittaa uusia selvitystoimia asiassa.
”Muualla Euroopassa tältä laitokselta peräisin olevia tuotteita voi olla myynnissä. Ulkomaisista verkkokaupoista voi tilata tuotteita Suomeen, jolloin suomalaista vastuutahoa ei ole”, Laatio sanoo.
Hänen mukaansa ongelmatilanteissa kuluttajan tulee olla yhteydessä verkkokauppaan tai ulkomaiseen maahantuojaan. Hän muistuttaa, että ulkomaisilla verkkokaupoilla voi olla suomenkielisiä sivustoja.