Mahtikäskyllä keskussairaalat nurin? Hurja virkamiesesitys paljastaa, miten näennäistä hyvinvointialueiden itsehallinto todellisuudessa on

Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman virkamiestyöryhmän eilen torstaina julkistama esitys keskussairaalaverkon kehittämiseksi oli kuin jääkylmä suihku maakuntien ihmisten niskaan.

Virkamiesselvityksessä vilisevät sanamuodot viittaavat kehittämiseen, tehostamiseen ja järkevöittämiseen. Villakoiran ydin kuitenkin on, että satojentuhansien suomalaisten sairaalapalvelut heikkenevät ja loittonevat, jos esitys sellaisenaan toteutettaisiin. Etäisyydet synnytyksiin ja korkean osaamisen sairaalapalveluiden äärelle pitenisivät monissa osissa maata satoihin kilometreihin.

Suomen keskussairaaloiden määrän vähentäminen puoleen nykyisestä olisi aluepoliittinen katastrofi. Raju isku se olisi myös koko pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, jollaiseksi Suomi on totuttu vuosikymmenten saatossa mieltämään.

Petteri Orpon (kok.) hallitus on jo aiemmilla linjauksillaan osoittanut, että se keskittyy politiikassaan etelän suuriin kaupunkeihin. Aluepolitiikka loistaa hallitusohjelmassa poissaolollaan.

Esitys keskussairaaloiden alasajosta edustaa keskittämisideologiaa paljaimmillaan. Näköpiirissä avautuu voittajien ja häviäjien Suomi, jossa suureen osaan Tampereen pohjoispuolisista alueista suhtaudutaan kuin saattohoitopotilaisiin.

STM:n virkamiestyöryhmän esitys ei vielä suoraan tarkoita poliittisia päätöksiä. Mutta koska selvitystyön tilasi Orpon hallitus, se todennäköisesti viitoittaa tulevaa politiikkaa. Toki hallituksella edelleen on mahdollisuus ottaa asiassa aikalisä. Olisi suomalaisten etu, että vasta vuosi sitten toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet saisivat työrauhan palvelurakenteidensa kehittämiseen ja tehostamiseen.

Kokoomuksen keskittävä ideologia on säilynyt vuosikymmeniä samansuuntaisena, mutta nyt myös edellisissä eduskuntavaaleissa suurvoittoon yltänyt perussuomalaiset näyttäisi omaksuneen saman linjan. Hallituksessa ollessaan perussuomalaisissa ei ole tähän mennessä ilmennyt minkäänlaista halukkuutta puolustaa niiden maakuntien ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka heille vaaleissa luottamuksensa antoivat.

STM:n virkamiesesitys paljastaa toisaalta myös sen, miten näennäistä 1.1.2023 työnsä aloittaneiden hyvinvointialueiden itsehallinto lopulta on. Hyvinvointialueet vastaavat kyllä oman seutunsa sosiaali- ja terveyspalveluista ja pelastustoimesta. Ylintä päätösvaltaa käyttää vaaleilla valittu aluevaltuusto. Edellä mainitut ovat itsehallinnollisen alueen keskeisiä tunnuspiirteitä.

Ongelmaksi ovat muodostuneet eurot, sillä hyvinvointialueiden rahoitus on täysin valtion – eli kulloisenkin Suomen hallituksen – kontolla. Jos ja kun hyvinvointialueilla ei ole todellista liikkumavaraa ja valtaa omaan talouteensa, on itsehallinnollisuuskin näennäistä. Valtion raharuuvilla jopa hyvinvointialueen oma keskussairaala voidaan viedä pois.

Aito itsehallinnollisuus edellyttäisi maakuntahallinnon luomista. Sen tehtävät keskittyisivät esimerkiksi paikallisiin elinkeino-, liikenne- ja kaavoitusratkaisuihin. Tämän lisäksi tulisi säätää maakuntaverosta. Verotusoikeuden kautta alueet pystyisivät hankkimaan itselleen rahoitusta ja siten myös toimimaan itsenäisemmin suhteessa valtion holhoukseen.

Suomen hyvinvointialueet ovat kylläkin veropohjaltaan niin erilaisia, että maakuntaverotukseen olisi luotava verotulojen tasausmekanismi, samaan tapaan kuten kuntien valtionosuuksissa.