• Rankkasateet ylittävät tierumpujen mitoitukset ‒ ”Voi rikkoa vanhojen ohjeiden mukaisia rakenteita”

    Vanhan tai väärin mitoitetun maantierummun kyky kuljettaa vettä voi olla alimitoitettu nykyisiin säihin.
    Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat rankkasateet edellyttävät tieverkolta hyviä kuivatusjärjestelmiä. Keuruun Haapamäellä Härkäpuron ylittävä tie sortui viikonloppuna.
    Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat rankkasateet edellyttävät tieverkolta hyviä kuivatusjärjestelmiä. Keuruun Haapamäellä Härkäpuron ylittävä tie sortui viikonloppuna. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Liikenne
    20.7.202617:00
    Taneli Laine

    Viikonlopun poikkeukselliset rankkasateet vaurioittivat useita teitä etenkin Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

    ”Näyttäisi, että monessa tapauksessa maantierumpujen kapasiteetti ei ole riittänyt johtamaan vettä ja vesi on vienyt tässä yhteydessä tien kerroksia mukanaan”, sanoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.

    Vettä teiden ali kuljettavat rummut on joissakin tapauksissa mitoitettu rakentamisajankohdan tavanomaisten sade- ja sulamisvesimäärien perusteella, mutta nyt paikalliset sademäärät olivat poikkeuksellisen suuria.

    Hyvin mitoitettu rumpu vetää myös harvinaisen suuret sademäärät.
    Hyvin mitoitettu rumpu vetää myös harvinaisen suuret sademäärät. Kuva: Taina Renkola

    Vauriot tapahtuivat pääosin alemman tieverkon sorateillä, jotka ovat tärkeitä maa- ja metsätalouden kuljetuksille sekä haja-asutusalueiden liikenteelle.

    Rumpujen mitoitusta koskevien ohjeiden mukaan maa- ja metsätalousalueilla käytetään yleensä mitoitusperusteena virtaamaa, joka vastaa keskimäärin kerran 20 vuodessa toistuvaa tulvatilannetta.

    Lisää aiheesta
    • Kevyehköt heinäpaalit lähtivät vesimassan mukana liikkeelle pellolla.

      Maatalous | Rankkasateet hukuttivat pellot Multialla ja saivat heinäpaalit liikkeelle – katso kuvat ja videot

      Tilaajalle

    Taajamissa sekä tärkeissä liikenne- ja infrastruktuurikohteissa mitoitus perustuu harvinaisempiin tulviin: kerran sadassa tai 250 vuodessa ilmeneviin rankkasateisiin.

    Laskelmissa huomioidaan muun muassa rummulle johtava valuma-alue sekä rankkasateiden ja sulamisvesien ennustettu enimmäismäärä.

    Sadevesi tulvi tielle Pirkanmaalla sunnuntaina.
    Sadevesi tulvi tielle Pirkanmaalla sunnuntaina. Kuva: Sisä-Suomen elinvoimakeskus

    Taustalla on myös laajempi muutos sääoloissa: ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät suuret sademäärät koettelevat maanteiden kuivatusjärjestelmiä. Yksittäisen vaurion tarkkaa sijaintia tai ajankohtaa on kuitenkin vaikea ennalta tietää.

    ”Vaikka meillä on hyvinkin tarkka käsitys esimerkiksi päällysteen kunnosta, vanhempien päällystettyjen ja sorateiden rakenteiden kunnosta ei ole yhtä tarkkaa tietoa. Materiaaleissa voi olla vaihtelua, ja erittäin voimakas sade voi rikkoa vanhojen suunnitteluohjeiden mukaisia, heikkoja ja kevyempiä rakenteita”, Pirinen kertoo Väyläviraston tiedotteessa.

    Kuruntien reuna sortui sunnuntaina Pirkanmaalla.
    Kuruntien reuna sortui sunnuntaina Pirkanmaalla. Kuva: Sisä-Suomen elinvoimakeskus

    Vaurioiden korjaustyöt käynnistettiin viikonloppuna nopeasti. Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan Pirkanmaalla viikonlopun sateiden aiheuttamat vauriot on saatu pääosin korjattua ja kaikki tiet ovat jälleen liikennöitävässä kunnossa.

    Ylöjärven Kuruntiellä toinen asfaltoitu ajokaista oli maanantaina edelleen suljettuna tulvasortuman vuoksi, mutta muiden vaurioituneiden kohteiden liikenne oli saatu palautettua.

    Elinvoimakeskuksen mukaan rankkasateet paljastivat samalla teiden kuivatuksessa paikallisia puutteita, jotka on tarkoitus ottaa huomioon tulevissa kunnostustoimissa.

    Lisää aiheesta
    • Vaikka yksittäisen vuoden sääoloja ei voi selittää ilmastonmuutoksella, tutkimusten mukaan lämpenevä ilmasto lisää useita kuivuutta voimistavia tekijöitä. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Järvien pinnat yhä poikkeuksellisen matalalla – taustalla kolme syytä

    • Melko yleisesti naistenviikolla sataa ainakin parina kolmena päivänä. Kun kansa on toivonut heinäpoutia, akkain itkeskely ja lorottelu on ottanut pattiin.

      Historia ja perinne | Kaatosateet piinaavat eivätkä haavat parane – onko mätäkuu nimensä veroinen?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    rankkasade
    tierumpu
    ilmastonmuutos
    tieverkko
    Väylävirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin