• Pääministeri lähetti kirjeen maaseudun yrityksille: Työllistäkää nuoria, hallitus kuittaa puolet palkasta

    Nuorten työllistymisseteli kattaa  50 prosenttia palkkakuluista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa.
    Pääministeri Orpon hallitus on luvannut myös rekrytoida 500 nuorta kesätyöhön tai harjoitteluun valtionhallintoon.
    Pääministeri Orpon hallitus on luvannut myös rekrytoida 500 nuorta kesätyöhön tai harjoitteluun valtionhallintoon. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    28.4.202622:00
    Taneli Laine

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on lähettänyt Suomen yritysjohtajille kirjeen, jossa hän haastaa työnantajat lisäämään kesätyö- ja harjoittelupaikkoja nuorille.

    Rekrytoinnin helpottamiseksi hallituksen kehysriihi on varannut lisää rahoitusta nuorten työllistymisseteliin. Aiempaa 30 miljoonan euron pottia lisättiin vielä 20 miljoonalla.

    Myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sai pääministerin kirjeen.

    ”Toivon että myös laaja maaseutuyrittäjien joukko, ruuantuotannon ja metsätalouden yritykset miettisivät vielä kerran voisiko tarjota vielä yhdelle tai useammalle nuorelle mahdollisuuden kesätyöhön. Se olisi iso asia nuorelle, että pääsee kokeilemaan työelämää ja saamaan kokemusta”, Orpo kommentoi.

    MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin pitää kirjettä tervetulleena ja sanoo järjestön suhtautuvan avaukseen iloiten.

    "Ehdottoman positiivista. Joitakin kehysriihen päätöksiä olemme arvostelleet, mutta tästä on annettava pisteet hallitukselle”, Wallin sanoo.

    MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kuvattuna Maalaistentalolla.
    MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kuvattuna Maalaistentalolla. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Wallin yhtyy pääministerin kirjeen sanomaan: monelle nuorelle harjoittelukokemus voi olla ratkaiseva askel kohti pysyvää työelämää. Etenkin nyt, kun moni nuori ja opiskelija kohtaa vaikeuksia kesätyö- tai harjoittelupaikan löytämisessä.

    ”Kesätyö on samalla tilaisuus löytää oma suunta myös maaseudun elinkeinoista.”

    MTK on jo välittänyt kirjeen jäsenkentälleen ja aikoo kannustaa maatiloja, maaseutuyrityksiä sekä esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä tarttumaan mahdollisuuteen.

    Seteli on tarkoitettu alle 30-vuotiaan työttömän nuoren palkkaamiseen. Se kattaa 50 prosenttia palkkakuluista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa. Tuki maksetaan työnantajalle.

    Tukea voidaan myöntää enintään kuuden kuukauden ajaksi, jolloin tuen kokonaismäärä on enintään 9 000 euroa.  Edellytyksenä on, että palkattava nuori on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta tai vähintään kolme kuukautta, mikäli nuori on suorittanut vain peruskoulun.

    Etenkään kausitöille ei kotimaisia tekijöitä aina löydy. Nyt olisi oiva paikka, todetaan MTK:sta. Kuvituskuva.
    Etenkään kausitöille ei kotimaisia tekijöitä aina löydy. Nyt olisi oiva paikka, todetaan MTK:sta. Kuvituskuva. Kuva: Taneli Laine

    Esimerkiksi Yle on aiemmin uutisoinut, että työllistymisseteleitä on haettu niukasti. Syyksi on epäilty työpaikkojen puutetta.

    Wallinin mukaan maaseudulla tehtävää riittäisi ‒ paikoin voisi puhua jopa työvoimapulasta. Ongelma ei välttämättä ole työpaikkojen puute, vaan työn kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen.

    ”Kotimaisia tekijöitä ei etenkään kausitöille aina löydy.”

    MTK:ssa kuitenkin toivotaan, että pääministerin avaus saisi mahdollisimman monet maaseudun yritykset ja nuoret kohtaamaan työmarkkinoilla.

    ”Kaikki tiedämme, että yhdelläkin positiivisella kokemuksella voi olla merkittävä vaikutus nuoren tulevaisuudelle”, Wallin huomauttaa.

    Lisää aiheesta
    • Työllistymisseteleihin on varattu 30 miljoonaa euroa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.

      Työmarkkinat | Yle: 30 miljoonan euron setelipotti nuorten työllistämiseen ei kelpaa – tässä syyt floppiin

    • Mansikanpoiminta on urakkatyötä. Mitä enemmän jaksaa poimia, sitä paremmin tienaa.

      Maatalousyrittäjät | Mansikanviljelijä: ”Suomalaiset nuoret eivät halua poimijoiksi vaan muihin hommiin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    nuorten työllisyys
    työllistymisseteli
    maaseudun yritykset
    Petteri Orpo
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa