• KSML: Ihminen ajelehti hyisessä vedessä Vaajakosken kanavassa

    Pelastuslaitoksella ei ollut tietoa siitä, miksi henkilö joutui veteen.
    Kuvan koski ei liity tapaukseen.
    Kuvan koski ei liity tapaukseen. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Uutiset|Yhteiskunta
    22.4.202515:21
    Jukka Koivula

    Veden varaan joutunut ihminen pelastettiin Vaajakosken kanavan lähistöltä Jyväskylässä maanantai-iltana, uutisoi Keskisuomalainen.

    Haapakoskentieltä tilanteen havainnut sivullinen näki Vaajakosken kanavan pohjoispuolella veteen joutuneen henkilön puoli seitsemältä ja soitti hätäkeskukseen. Pulaan joutunut ajelehti virran mukana, mutta sai otteen tukinuittoa varten tehdyistä kiinteistä rakenteista ja pysyi pinnalla odottamassa apua.

    Pelastuslaitoksen pintapelastajat kuljettivat henkilön kuivalle maalle ja ensihoidon tarkastettavaksi.

    ”Henkilö oli kylmettynyt, mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvässä kunnossa”, Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Samuli Norvapalo kommentoi tilannetta tuoreeltaan Keskisuomalaiselle.

    Pelastuslaitoksella ei ollut tietoa siitä, miksi henkilö joutui veteen.

    Vaajakosken kanava yhdistää Leppäveden ja Päijänteen toisiinsa. Kanava on 250 metriä pitkä.

    KSML: Ihminen joutui hyisen veden varaan Vaajakosken kanavalla – sai otteen rakenteista ja pelastui

    Lisää aiheesta
    • Naskalit eivät auta, jos voimat eivät riitä pelastautumiseen. Siihen vaikuttavat muun muassa oma paino ja toimintakyky.

      Erä | Yle: Pekka sinnitteli hyisessä avannossa 50 minuuttia – hukkuneiden määrä on tuplaantunut viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna

    • Kahta ihmistä purreen koiran rotu ei ole tiedossa. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | Kaksi ihmistä joutui sairaalaan vammojen vuoksi, kun koira puri heitä Porissa

    • Traktori oli kulkenut loukkaantuneen ihmisen jalan päältä. Kuvituskuva.

      Maatalouskoneet | IS: Ihminen loukkaantui jäätyään traktorin alle Savitaipaleella

    Artikkelin aiheet
    Vaajakosken kanava
    pelastus
    Keski-Suomen pelastuslaitos
    Jyväskylä
    vesipelastus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle