• Kaksi ihmistä joutui sairaalaan vammojen vuoksi, kun koira puri heitä Porissa

    Poliisi määräsi koiran lopetettavaksi välittömästi poliisilain perusteella.
    Kahta ihmistä purreen koiran rotu ei ole tiedossa. Kuvituskuva.
    Kahta ihmistä purreen koiran rotu ei ole tiedossa. Kuvituskuva. Kuva: Viestimedian arkisto
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    21.4.202515:01
    STT

    Kaksi ihmistä on saanut vakavia vammoja koiran puremasta Porissa, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

    Poliisin mukaan koira oli päässyt ulkoillessaan puremaan sivullista ihmistä käteen maanantaina aamupäivällä Filpuntiellä. Hetkeä myöhemmin poliisi sai ilmoituksen, että sama koira oli purrut Filpuntiellä sijaitsevassa kerrostalossa toista ihmistä käsivarteen.

    Kummankin purruksi tulleen ihmisen vammat vaativat sairaalahoitoa. Poliisista kerrotaan STT:lle, että loukkaantuneet ovat 25-vuotias nainen ja vuonna 1992 syntynyt mies.

    Poliisi määräsi koiran lopetettavaksi välittömästi poliisilain perusteella, koska koira aiheuttaa vakavaa vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle. Poliisin mukaan koiran lopettamisen tekee eläinlääkäri.

    Poliisi sanoo STT:lle, että koiran rotu on jätetty tarkoituksella kertomatta, koska varmuudella ei edes tiedetä, onko koira puhdasrotuinen.

    Koiran omistajaa epäillään eläimen vartioimatta jättämisestä ja vammantuottamuksesta.

    Otsikkoa muokattu 21.4.2025 klo 15.18.

    Lisää aiheesta
    • Sairas susi voi käyttäytyä poikkeuksellisesti.

      Erä | Susi voi hyökätä ihmisen kimppuun näistä kolmesta syystä

      Tilaajalle
    • Keväällä koiranomistajan tulee olla tarkkana etenkin metsässä kyiden varalta. Kuvan koirat telmivät koirametsässä, jossa niitä voi pitää vapaana myös kiinnipitoaikana.

      Lemmikit | Oirehtiiko koirasi? Kevät voi aiheuttaa monin tavoin terveysongelmia

    • Koiran epävarmuus ja aggressiivisuus liittyvät usein toisiinsa.

      Lemmikit | Tunnistatko koirasi epävarmuuden merkit? ”Varoittamatta” pureva koira onkin voinut todeta, ettei sen varoituselkeitä kuunnella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    koiran hyökkäys
    Poliisi
    Pori
    koira
    sairaalahoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria