Lähtökohtaisesti sudet eivät ole ihmiselle vaarallisia. Yleensä sudet ovat ihmisarkoja ja ne välttelevät ihmisiä ja ihmisasutuksia. Yksittäisten susien ja susilaumojen käyttäytymisessä on havaittu kuitenkin suurta vaihtelua. Asutuksen lähistöllä liikkuvat sudet muodostavat kuitenkin aina riskin myös ihmisille.
Kolme sutta tai villiä koiraeläimestä on tehty havaintoja Pohjois-Espoossa asutuksen läheisyydessä. Espoo-Kauniaisten riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jukka Kirjavainen kommentoi aiemmin MTV Uutisille, että jos susi pyörii ihmisasutuksen ympäristössä, vahinkoriski kasvaa.
”Kotieläimet tai lapset saattavat olla vaarassa. Mutta jätetään poliisin harkintaan uhkakuvan arviointi”, Kirjavainen totesi MTV Uutisten haastattelussa.
Poliisi arvioi suden ihmisille aiheuttamaa vaaraa aina tapauskohtaisesti. Tehtävään tilannearvioon ja sen pohjalta mahdollisesti tehtäviin toimenpiteisiin vaikuttavat kaikissa suurpetotilanteissa muun muassa tehtyjen havaintojen sisältö, luotettavuus, määrä ja ajankohta. Havaintoympäristöllä ja sen olosuhteilla on myös iso merkitys harkittaessa erilaisia toimintavaihtoehtoja.
”Tämä ohje on voimassa koko Suomessa Hangosta Utsjoelle. Toki havaintoympäristöllä on todella iso merkitys. Jos susi tai sudet liikkuvat toistuvasti tiiviisti rakennetussa ympäristössä, kuten Espoossa, se osoittaa niiden käyttäytyvän lajilleen epätyypillisesti. Tällöin poliisi on velvollinen reagoimaan asiaan. Poliisin tulee saatujen tietojen perusteella tehdä ratkaisun siitä, aiheuttaako suden tai susien toiminta vaaraa tai vakavaa vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle”, toteaa Itä-Suomen poliisin rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen.
”Silloin kun susi havaitaan paikassa, jossa on ilmeinen vaara, että ihmisen turvallisuus on uhattuna, on selvää, että uhka torjutaan paikasta riippumatta”, Pohjolainen kiteyttää.
Suurpedot.fi-sivuston mukaan susi hyökkää ihmisen kimppuun pääasiassa kolmesta syystä.
Sairas susi voi kuitenkin käyttäytyä poikkeuksellisesti. Useimmiten ihmistä purevat sudet sairastavat rabiesta eli raivotautia. Jos sudella on rabies eli raivotauti, se voi olla alttiimpi hyökkäämään ihmisen kimppuun.
Suomessa ei juurikaan enää esiinny rabiesta. Ruokaviraston mukaan Suomi on ollut virallisesti raivotautivapaa vuodesta 1991. Rabiesta esiintyy kuitenkin Suomen lähialueilla esimerkiksi Venäjällä ja Baltiassa ja esimerkiksi kaikki metsästyskoirat on rokotettava raivotautia vastaan.
Myös itseään tai poikasiaan puolustava susi voi poikkeustilanteissa hyökätä ihmisen kimppuun. Samoin tekee myös toinen suurpetomme, karhu.
Susi saattaa hakeutua ihmisasutusten lähelle, jos suden elinalueella on erityisen vähän saaliseläimiä tai jos se oppii hankkimaan ravintoa ihmisten asuttamalta alueelta. Esimerkiksi Intiassa on raportoitu tänä vuonna tapauksia, jossa sudet ovat tappaneet useampia ihmisiä tulvien aiheuttaman ravinnonpuutteen takia. Susien tiedetään tappaneen ainakin yhdeksän lasta ja yhden aikuisen Bahraichin alueella Uttar Pradeshin osavaltiossa. Eläinten kerrottiin hyökänneen yli 40 ihmisen kimppuun.
Suomessa susi on kuolettavasti hyökännyt ihmisen kimppuun 1800-luvun loppupuolella, vuosina 1881‒1882. Susi tappoi Turun seudulla mitä todennäköisimmin 21 lasta. Syytä tähän ei varmuudella tiedetä, mutta on esitetty arveluja, että sudet olisivat kärsineet ravinnon puutteesta ja ajautuneet siksi pihapiireihin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
