Lapsi pelasti ikätoverinsa veden varasta Etelä-Pohjanmaan Soinissa tänä aamuna, kertoo Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos.
Lapset olivat olleet yhdeksän aikaan Alasen lammella, mutta eivät uimassa. Päivystävän palomestarin Niko Övermarkin mukaan yksi lapsista oli pudonnut laiturilta veteen Alasen lammella. Toinen lapsi näki tapahtuman ja onnistui raahaamaan pudonneen lapsen vedestä rantaan.
”Hän oli tehnyt hyvän ja onnistuneen henkeä pelastavan toimenpiteen”, Övermark sanoi STT:lle.
Molemmat lapset olivat alle 12-vuotiaita.
Veden varaan joutuneen lapsen vanhempi hälytti pelastuslaitoksen paikalle. Lapsi oli jo saatu pois vedestä, kun pelastuslaitos saapui.