• IL:n selvitys: Suomen kannalta kriittisten kohteiden lähellä olevia kiinteistöjä yhä venäläisomistuksessa

    Iltalehden selvityksen mukaan venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy edelleen muun muassa Puolustusvoimien tärkeiden asevarikkojen ja huoltovarmuudelle kriittisten vesiväylien läheltä.
    Venäläisten kiinteistöhankintoja rajaavia lakeja on kiristetty viime vuosina. Kuvituskuva, ei liity jutussa mainittuihin kohteisiin.
    Venäläisten kiinteistöhankintoja rajaavia lakeja on kiristetty viime vuosina. Kuvituskuva, ei liity jutussa mainittuihin kohteisiin. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Turvallisuus
    16.5.202616:02
    Henna Lääveri

    Lähellä Suomen maanpuolustuksen tai huoltovarmuuden kannalta kriittisiä kohteita sijaitsevia kiinteistöjä on edelleen runsaasti venäläisomistajilla tai heidän hallinnoimillaan yhtiöillä. Asiaa selvitti ja siitä uutisoi Iltalehti.

    Lehti on tuottanut aiheesta vuosittaisen selvityksen jo neljänä vuonna. Tuorein selvitys kertoo, että kiinteistöjen omistuksissa on tapahtunut vuoden aikana vain vähän muutoksia.

    Selvityksessä käytiin läpi kohteita Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterin avulla.

    Venäläistaustaisten yritysten venäläisten yksityishenkilöiden omistamia kiinteistöjä löytyy lehden mukaan edelleen niin Puolustusvoimien tärkeiden asevarikkojen läheltä kuin sotilaslentokenttien ja huoltovarmuudelle kriittisten vesiväylien vierestä.

    Näiden lisäksi kiinteistöjä on myös tärkeiden liikennepaikkojen sekä Suomen suurimman öljynjalostamon lähellä sekä sähkönjakelun kantaverkon tuntumassa.

    Jutun mukaan Puolustusvoimien tärkeiden kohteiden tuntumasta venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy myös edelleen muun muassa Ähtäristä, Keski-Suomessa Jämsässä sijaitsevasta Hallista, Petäjävedeltä sekä Pirkanmaalta Ilmavoimien Satakunnan lennoston käyttämän Pirkkalan tuntumasta sekä Upinniemen varuskunnan lähialueilta Porkkalanniemestä.

    Muutamilla kohteilla valtio puuttunut asiaan. Lehden mukaan esimerkiksi Kemiönsaaren Skinnarvikissa Merivoimien räjähdevarikkoon rajautuvat kaksi kiinteistöä on syksyllä ostettu valtion omistaman Puolustuskiinteistöjen haltuun.

    Skinnarvikin varikon lähistöltä löytyy edelleen myös toisen venäläisyhtiön maita.

    Useisiin venäläisliikemiesten omistamiin kiinteistöihin on myös kohdistettu Ulosottoviraston toimenpiteitä muun muassa takavarikkojen ja ulosmittausten muodossa.

    Lisäksi muutama kiinteistö on päätynyt suomalaisomistukseen venäläisten luovuttua niistä.

    Jutun mukaan venäläisten kiinteistöhankintoja rajaavia lakeja on kiristetty viime vuosina. Heinäkuussa voimaan tulleen täyskiellon lisäksi puolustusministeri Antti Häkkänen kertoi alkuvuodesta, että myös venäläisten aiemmin tehtyihin kauppoihin aiotaan puuttua tulevaisuudessa.

    Aiheesta on lehden mukaan työn alla selvitys eri ministeriöissä.

    Iltalehti: Nyt paljastui, paljonko venäläisillä on kiinteistöjä kriittisten kohteiden lähellä Suomessa: Katso jättilista

    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi tiedotustilaisuudessa torstaina, että hallitus on antanut esityksen, jolla rajoitetaan venäläisten kiinteistökauppoja Suomessa..

      Politiikka | Hallitus esittää venäläisten kiinteistökauppojen rajoittamista – "Suomea yritetään horjuttaa"

    • Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan kiinteistöt ovat yksi hybridivaikuttamisen väylä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka | Puolustusministeri kielsi 11 kiinteistökauppaa − näillä alueilla kielletyt kohteet sijaitsevat

    Artikkelin aiheet
    venäläisomisteiset kiinteistöt
    Puolustusvoimat
    huoltovarmuus
    kiinteistöjen omistus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle