• EU haluaa kieltää venäläisen nesteytetyn maakaasun tuonnin ensi vuoden loppuun mennessä

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti viikonloppuna Naton liittolaisia lopettamaan venäläisen öljyn oston kokonaan ja asettamaan tulleja Kiinalle.
    EU:n uudella pakotepaketilla puututaan muun muassa Venäjän varjolaivaston toimintaan. Kuvassa Panaman lipun alla seilaava tankkeri Eventin tammikuussa Itämerellä. LEHTIKUVA / AFP  .
    EU:n uudella pakotepaketilla puututaan muun muassa Venäjän varjolaivaston toimintaan. Kuvassa Panaman lipun alla seilaava tankkeri Eventin tammikuussa Itämerellä. LEHTIKUVA / AFP .  
    Uutiset|Politiikka
    19.9.202516:17
    STT–

    EU-komissio esittää uutta Venäjä-pakotepakettia, jonka osana venäläisen nesteytetyn maakaasun (LNG) tuonti Euroopan markkinoille kielletään. Asiasta kertoi EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa.

    Kiellon on määrä astua voimaan tammikuusta 2027 lähtien.

    Lisäksi pakotelistalle aiotaan lisätä 118 uutta Venäjän varjolaivaston alusta, minkä myötä pakotteiden piirissä olevien varjoalusten määrä nousee yli 560:n. Lisäksi suuret energiayhtiöt Rosneft ja Gazpromneft joutuvat nyt täydelliseen liiketoimintakieltoon EU:ssa.

    Pakotelistalle on nyt listattu myös joukko toimijoita kolmansista maista, kuten Kiinasta, jotka tukevat Venäjän sotateollisuutta, sanoi EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas viestipalvelu X:ssä.

    Pakotepaketissa on mukana esimerkiksi toimia niitä kolmansia maita kohtaan, jotka rikkovat pakotteita ostamalla venäläistä öljyä. Tämä koskee muun muassa jalostamoja ja öljykauppiaita kolmansissa maissa, kuten Kiinassa.

    EU lisää myös uusia vientirajoituksia sellaisille tuotteille ja teknologioille, joita käytetään taistelukentällä. Tälle listalle lisätään 45 yritystä Venäjältä ja kolmansista maista.

    Lisäksi rajoituksia kohdistuu nyt myös ensimmäistä kertaa kryptovaluutta-alustoihin ja kryptovaluutoilla käytävään kauppaan.

    Jo etukäteen ennakoitiin, että paketissa on mukana myös sanktioita Venäjän hyökkäyssotaa mahdollistaville kolmansille maille.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti viikonloppuna Naton liittolaisia lopettamaan venäläisen öljyn oston kokonaan ja asettamaan tulleja Kiinalle.

    EU:n öljyostot Venäjältä ovat loppuneet lähes kokonaan sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa. Slovakia ja Unkari ovat kuitenkin edelleen jatkaneet öljyn ostamista Venäjältä. EU:n toiveissa onkin ollut, että Trumpin ilmoitus painostaisi maita osaltaan irtautumaan venäläisestä öljystä.

    ”Kolmen vuoden aikana Venäjän öljytulot Euroopassa ovat vähentyneet 90 prosenttia. Nyt käännämme tämän sivun lopullisesti”, von der Leyen sanoi puheessaan perjantaina.

    Perjantaina julkaistu pakotepaketti on järjestyksessään 19:s.

    Pakotteet menevät seuraavaksi unionin jäsenmaiden hyväksyttäväksi.

    Lisää aiheesta
    • Pekka Toverin mukaan Venäjän droonien tulo Puolaan oli tuskin vahinko vaan tahallinen provokaatio.

      Ulkomaat | Naton pitäisi torjua droonit jo Ukrainassa, sanoo Pekka Toveri

      Tilaajalle
    • Presidentti Alexander Stubb sanoi tiedotustilaisuudessa, että on hyvin epätodennäköistä, että Puolan ilmatilan loukkaaminen drooneilla viime viikolla olisi Venäjältä vahinko.

      Politiikka | Stubb: Puolan ilmatilan loukkaamisessa tuskin kyse vahingosta

    • Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi vahvistavansa Ruotsilla olevan tietoa siitä, että Puolan ilmatilan loukkaaminen viime viikon keskiviikkona oli tahallista. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Ruotsin pääministeri: Venäjä loukkasi tahallaan Puolan ilmatilaa – Venäjä kiistää suunnitelmat hyökkäyksestä

    • Harjoituksia käydään aivan Puolan ja Liettuan rajan läheisyydessä.

      Politiikka ja talous | Venäjän sotaharjoitus tuo Liettuan ja Puolan rajalle pian tuhansia sotilaita - tällainen on Zapad 2025

    Artikkelin aiheet
    EU-pakotteet
    Venäjä
    nesteytetty maakaasu
    energia
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa