

Moni suomalainen syyllistyy perintöveroja suunnitellessaan virheeseen, josta voi verojen säästämisen sijaan tullakin maksettavaksi tuntuva veropotti.
Niin sanottua perintöverorasitusta ei kannata Veronmaksajain keskusliiton verojuristin Tuomo Lindholmin mukaan lähteä vähentämään niin, että perukirjaan laitetaan liian alhaisia arvoja omaisuudelle.
Tämä johtuu siitä, että omaisuuden hinta, joka laitetaan perukirjaan, ja jonka verottaja vahvistaa perintöverotuksen perusteeksi, on hankintahinta silloin, kun perilliset ja kuolinpesä myyvät omaisuutta.
”Jos se halvaksi hinnoiteltu omaisuus ei ole myytävissä verovapaussäännön nojalla, siinä iskeekin vähintään 30 prosentin myyntivoittovero”, Lindholm painottaa.
Verovapaussääntöjä sovelletaan esimerkiksi silloin, jos asunnossa, jonka myy, on perimisen jälkeen asunut yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta. Metsän tapauksessa päästään soveltamaan verotonta sukupolvenvaihdosluovutusta, jos suvussa vähintään 10 vuotta olleen metsän myy sisarukselle.
Käytännössä siis vaaditaan, että metsä on ollut yhteensä yli 10 vuotta verovelvollisen tai hänen ja perinnönjättäjän omistuksessa.
Lyhytnäköinen perintöverojen minimointi ei siis kannata, sillä maksettavaksi voi tulla toisenlaisia veroja tuntuvakin potti.