• Voimakas maanjäristys lähellä Tongaa, tsunamivaroitus annettu

    Järistyksen voimakkuus oli 7,1.
    Tsunami runnoi Thaimaata vuosituhannen alussa.
    Tsunami runnoi Thaimaata vuosituhannen alussa. Kuva: Pixabay
    Uutiset|Luonto
    30.3.202517:08
    STT–AFP

    Tyynellämerellä sijaitsevan saaristovaltion Tongan rannikon lähellä on tapahtunut maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,1. Yhdysvaltain kansallinen tsunamivaroituskeskus on antanut tsunamivaroituksen kolmensadan kilometrin säteelle maanjäristyksen keskuksesta.

    Tonga sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella. Vuonna 2022 isoja osia saaristovaltiosta peittyi tuhkaan ja joutui tsunamin moukaroimaksi, kun merenalainen tulivuori purkautui.

    Lisää aiheesta
    • Bangkokissa ainakin kolme työntekijää kuoli ja noin 80 ihmisen pelätään jääneen raunioiden alle keskeneräisen rakennuksen romahdettua, kertoi Thaimaan varapääministeri. Kuva rakennustyömaan lähettyviltä.

      Ulkomaat | Myanmarissa liki 150 järistyksessä kuollutta, uhrimäärän odotetaan nousevan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria