• Pitkä lasku yritysten työntekijämäärässä jatkuu – teollisuudessa toivonpilkahdus

    Naisten työllisyys on heikentynyt enemmän kuin miesten.
    Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen sanoo, että esimerkiksi isot jäänmurtajatilaukset luovat teollisuuteen lisää uskoa. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen sanoo, että esimerkiksi isot jäänmurtajatilaukset luovat teollisuuteen lisää uskoa. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Talous
    15.10.202513:33
    STT–

    Yritysten työntekijämäärä on jatkanut laskuaan jo yli kaksi vuotta, ilmenee eläkeyhtiö Ilmarisen suhdanneindeksistä. Indeksi kuvaa muutosta yhteensä yli 50 000 yrityksen ja yli puolen miljoonan työntekijän joukossa.

    Työntekijämäärä yrityksissä laski syyskuussa kuitenkin elokuuta vähemmän, kun vertailukohtana oli ajankohta vuosi sitten. Syyskuussa työntekijämäärä väheni 1,5 prosenttia, kun elokuussa lukema oli 1,8 prosenttia.

    Viime aikoina valopilkkuna on ollut teollisuus, jonka työntekijämäärässä oli syyskuussa pientä 0,7 prosentin kasvua.

    Syyskuussa suurimmassa laskussa oli majoitus- ja ravitsemisala.

    Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen sanoo, että myös isot jäänmurtajatilaukset luovat teollisuuteen lisää uskoa.

    Suomessa valmistetaan tulevina vuosina Yhdysvalloille neljä jäänmurtajaa.

    ”Vaikka positiivisia signaaleja on näkyvissä esimerkiksi jäänmurtajatilausten kautta, silti työttömien määrä jatkaa Tilastokeskuksenkin luvuissa kasvuaan”, sanoo Vatanen tiedotteessa.

    ”Naisten työllisyys on myös heikentynyt enemmän kuin miesten, mikä näkyy suhdanneindeksissä naisvaltaisten alojen, kuten majoitus- ja ravitsemisalan sekä terveys- ja sosiaalipalveluiden heikkona kehityksenä”, hän jatkaa.

    Syyskuussa suurimmassa laskussa olivat majoitus- ja ravitsemisala, jossa työntekijämäärä väheni kuusi prosenttia, sekä rakentaminen, jossa laskua oli 4,2 prosenttia. Terveys- ja sosiaalipalvelujen alalla työntekijämäärä väheni 3,7 prosenttia.

    Ilmarisen suhdanneindeksin kymmenen toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.

    Lisää aiheesta
    • Työttömien määrä on kasvanut viime vuodesta.

      Työmarkkinat | Työttömien määrä on kasvanut huomattavasti verrattuna viime vuoteen

    • Työttömiä oli heinäkuussa 40 000 enemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Yhteiskunta | Synkät työttömyysluvut jatkoivat kasvuaan – erityisesti nuorisotyöttömyys pysynyt korkeana

    Artikkelin aiheet
    työllisyys
    yritykset
    teollisuus
    Ilmarinen
    naisten työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle