• Kainuun rajarikoksessa kolme epäiltyä – kansalaiselle kiitosta havainnosta

    Luvaton rajanylitys tapahtui 20.1. Kuusamon Riekissä.
    Arkistokuva itärajan vartioinnista.
    Arkistokuva itärajan vartioinnista.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Uutiset|Politiikka
    21.1.202513:45
    Terhi Torikka

    Kainuun rajavartiosto tutkii 20.1.2025 tapahtunutta epäiltyä luvatonta rajanylitystä Kuusamon Riekissä Pohjois-Pohjanmaalla.

    Tutkinnassa saatujen tietojen perusteella epäillään kahden ulkomaalaisen henkilön ylittäneen valtakunnan rajan Suomesta Venäjälle ja takaisin Suomeen, sekä samaan ryhmään kuuluneen yhden henkilön liikkuneen rajavyöhykkeellä ilman vaadittavaa lupaa, rajavartiosto tiedottaa.

    Rajavartiosto kiittää kansalaista, joka ilmoitti tapahtumaan liittyvistä havainnoistaan Kainuun rajavartiostolle. Tietojen avulla päästiin epäiltyjen jäljille ja kiinniottamaan rikoksista epäillyt.

    Rajavartiosto jatkaa esitutkintaa tapaukseen liittyen. Kainuun alueen rajavaltuutettu on ollut asiasta yhteydessä Venäjän Kalevalan alueen rajavaltuutettuun.

    Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.

    Lisää aiheesta
    • Arkistokuva Suomen itärajalta.

      Rikokset | IL: Kainuussa epäily rajarikoksesta

    Artikkelin aiheet
    rajarikos
    Kainuu
    rajanylitys
    Kuusamo
    Rajavartiosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa