• Netissä tehtävät petokset ovat lisääntyneet rajusti − rikostarkastaja vinkkaa, miten jolulahjaostoksilla ei tule huijatuksi

    Viime vuosina petosrikoksia on ollut vuoden loppupuolella hieman alkuvuotta enemmän.
    Tilaajalle
    Petosrikokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Nykyisin iso osa niistä tapahtuu netissä.
    Petosrikokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Nykyisin iso osa niistä tapahtuu netissä.  Kuva: Sanne Katainen, Saara Lavi, Carolina Husu
    Uutiset|Rikokset
    8.12.202312:36
    Matti Tuominen

    Petosrikokset ovat lisääntyneet viime vuosina rajusti. Internetissä petoksista tehdään nykyään noin 70 prosenttia.

    Poliisin tietoon tuli vuonna 2018 yhteensä noin 30 000 eritasoista petosrikosta. Viime vuonna luku oli noin 50 000.

    Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Kari Pasanen kertoo, että petosmäärä kasvaa entisestään tänä vuonna.

    ”Kuluvan vuoden osalta tilanne näyttää siltä, että 50 000 poliisin tietoon tulleen petosrikoksen raja ylittyy. Tyypillisimmät teot ovat olleet joko perustunnusmerkistön mukaisia petoksia tai niiden lieviä tekomuotoja”, Pasanen sanoo.

    Viimeisimmän viiden vuoden aikana petoksiin liittyviä rikosilmoituksia on kirjattu eniten sellaisilla poliisilaitoksilla, joiden alueella asuu eniten ihmisiä. Vähiten ilmoituksia on kirjattu vastaavasti sellaisilla poliisilaitoksilla, joiden alueella asukasmäärät ovat suhteellisen pieniä.

    Viimeisimmän parin vuoden aikana internetissä ovat lisääntyneet muun muassa törkeät petokset ja niiden yritykset sekä lievät maksuvälinepetokset.
    Viimeisimmän parin vuoden aikana internetissä ovat lisääntyneet muun muassa törkeät petokset ja niiden yritykset sekä lievät maksuvälinepetokset. Kuva: Juho Leskinen

    Rikosilmoituksia petosrikoksista kirjataan suurin piirtein saman verran vuodenajasta riippumatta. Vuoden jälkipuoliskolla on kuitenkin viime vuosina kirjattu hieman vuoden alkupuolta enemmän ilmoituksia. Syytä ei tiedetä.

    Pasanen pitää mahdollisena, että esimerkiksi vuoden toiselle puoliskolle ajoittuvat kesälomat ja loppuvuoden alennusmyyntikampanjat näkyvät tilastoissa.

    Viimeisimmän parin vuoden aikana muun muassa internetissä tehtävät törkeät petokset ja niiden yritykset sekä lievät maksuvälinepetokset ovat lisääntyneet prosenttien valossa merkittävästi.

    Verkon vertaiskauppa-alustoilla tapahtuvat petokset eivät ole poliisin arvion mukaan erityinen ongelma.

    ”Volyymit tällaisissa petollisissa myynneissä ovat tavallisesti suhteellisen vähäisiä, taloudelliset vahingot niin ikään kohtuullisen pieniä, ja uhriksi joutuminenkin on niin sanottua maalaisjärkeä käyttämällä varsin helposti estettävissä”, Kari Pasanen sanoo.

    Vaikkapa joululahjaostoksilla kannattaa olla harkitseva ja käyttää tervettä maalaisjärkeä.
    Vaikkapa joululahjaostoksilla kannattaa olla harkitseva ja käyttää tervettä maalaisjärkeä.  Kuva: Sanne Katainen

    Suoria taloudellisia menetyksiä suurempi ongelma on, että samoja alustoja käyttävät myös ammattirikolliset, jotka pyrkivät saamaan uhrilta esimerkiksi verkkopankkitunnukset.

    Rikostarkastaja muistuttaa, että ammattirikolliset pyrkivät jatkamaan rikoksen tekemistä esimerkiksi uhrin identiteettiä hyväksikäyttämällä.

    ”Tällöin puhutaan pahimmillaan jo aivan eri luokan rikosvahingoista ja uhrille aiheutuvasta haitasta”, Pasanen korostaa ja viittaa esimerkiksi siihen, että uhrin pankkitunnukset haltuunsa saamalla voi tilin tyhjentämisen lisäksi hakea vaikkapa erilaisia luottoja.

    Rikostarkastajan mukaan parhaat keinot välttyä petoksen uhriksi joutumiselta ovat harkitsevuus ja terveen maalaisjärjen käyttö.

    ”Harkitsevuutta on esimerkiksi kaupan jättäminen tekemättä tilanteissa, joissa tehty tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.”

    Jos joululahjaostoksilla joutuu rikoksen uhriksi, on syytä tehdä rikosilmoitus. Siinä kannattaa kuvailla tapahtumat mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti.
    Jos joululahjaostoksilla joutuu rikoksen uhriksi, on syytä tehdä rikosilmoitus. Siinä kannattaa kuvailla tapahtumat mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti. Kuva: Kari Salonen

    Rahaa ei kannata lähettää nimimerkin takaa esiintyvälle henkilölle ilman, että varmistuu tämän henkilöllisyydestä ja siitä, että saa ostamansa tavarat.

    ”Oikealla tavalla motivoituneet kauppakumppanit löytävät kyllä keinot, joiden avulla kaupat saadaan tehtyä ilman ennakkomaksuja.”

    Jos joutuu rikoksen uhriksi, on syytä tehdä rikosilmoitus. Siinä kannattaa kuvailla tapahtumat mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti.

    ”Ei kannata ujostella, vaikka hävettäisikin. Tekotavan tarkka kuvaaminen auttaa poliisia muun muassa uusien tapausten ennalta estämisessä, selvittämisessä ja sarjoittamisessa”, Pasanen rohkaisee.

    Lisää aiheesta
    • Asiantuntija vinkkaa, että ennen kaupan tekemistä kannattaa kiinnittää huomiota alustalla annettuihin tietoihin ja sopimusehtoihin.

      Rikokset | Kun ostat kierrätettyä tavaraa netistä, on syytä tarkistaa yksi seikka ‒ se ratkaisee, pitääkö oikeusapu maksaa riitatilanteessa itse

      Tilaajalle
    • Finen pankkilautakunta on ratkaissut tänä vuonna jo lähes 20 niin sanottua phishing-tapausta, joissa asiakkaat ovat erehtyneet asioimaan pankkien verkkosivuilta näyttävillä huijaussivuilla.

      Suomalaiset menettäneet miljoonia euroja pankkitunnusten kalastelijoille – Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fine ratkaissut tänä vuonna jo lähes 20 phishing-tapausta

    • Vuoden 2015 jälkeen traktoreihin ja moottorityökoneisiin kohdistuneet törkeät petokset tai niiden yritykset vähenivät hieman, mutta määrät ovat edelleen selvästi vuosikymmenen alun tasoa korkeammalla.

      Traktoreihin ja moottorityökoneisiin liittyvät törkeät petokset ja niiden yritykset lisääntyneet rajusti tällä vuosikymmenellä

    • Suurin osa elintarvikeketjun petoksista on väärennöksiä. Marjayrittäjä on tyypillinen väärentäjä.

      Elintarvikevalvoja opettelee tunnistamaan ruokapetoksia – petosten lonkerot leviävät laajalle

    Artikkelin aiheet
    nettipetokset
    Poliisi
    kyberturvallisuus
    petosrikokset
    joululahjaostokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle