• Aluetoimituksissa nähdään mielikuvien taakse: Vaikkapa Jämsä on muutakin kuin taantuva paperitehdaskaupunki

    Paikallinen uutinen voi kiinnostaa koko maassa.
    Yle teki kesällä jutun Ilomantsista, missä venäläinen osti suuren raunioituneen teollisuuskiinteistön.
    Yle teki kesällä jutun Ilomantsista, missä venäläinen osti suuren raunioituneen teollisuuskiinteistön. Kuva: Kuvakaappaus / Yle, kuvituskuva: Jaana Kankaanpää, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Politiikka
    10.8.202307:00
    Aimo Vainio

    Ylen Jämsän aluetoimituksen toimittajan Riika Raition mielestä läsnäolo alueilla on Ylelle tärkeää. Aluetoimituksissa tehdään paikallisia uutisia, mutta niillä voi olla merkitystä myös valtakunnallisesti.

    Näin kävi esimerkiksi jutussa Jämsän Rasuan leirintäalueen yrittäjän kohtelusta. Se herätti huomiota karavaanaripiireissä, joita on ympäri Suomea.

    Laajan aiheen voi myös toteuttaa paikallisesti.

    ”Juttua kouluaamujen myöhentämisestä tein valtakunnalliseksi, mutta se toteutettiin täällä Jämsässä”, Raitio kertoo.

    Lisäksi hyperpaikallisuus kiinnostaa. Nekin voivat nousta Ylen valtakunnalliseen jakeluun ja olla luettuja juttuja. Osa jutuista voi toki olla vain paikallisesti merkittäviä ja palvella alueen ihmisiä.

    Ylen Jämsän toimitus on varsin uusi. Se on toiminut viime vuoden toukokuusta saakka. Toimittajia on kaksi ja lisäksi yksi mediatoimittaja.

    Alueella uutisointia hoitavat myös paikallislehdet. Ylellä on kuitenkin eri rooli. Raitio pyrkii etsimään aiheista myös valtakunnallista kulmaa ja miettii, miten paikallinen uutinen voi herättää laajempaa huomiota.

    Paikallislehdet kirjoittavat puolestaan omille lukijoilleen, eli alueen asukkaille. Rooliin kuuluu paikallishengen nostattaminen.

    Aluetoimittaja voi myös nähdä stereotypioiden taakse. Esimerkiksi Jämsästä on uutisoitu valtakunnallisesti pääasiassa metsäteollisuuden kautta, viimeksi Kaipolan paperitehtaan lopettamisen jälkeen. Taantuvan paperikaupungin mielikuvan lisäksi siellä on muutakin.

    ”Yritystoiminta on yllättävän vilkasta. Pinnan alla on kuhinaa ja yrityksiä tulee lisää. On paljon sellaisia yrityksiä, joiden kotipaikka on Jämsässä, mutta asiakkaat maailmalla.”

    Raitio arvioi, että kaupungissa yritystoiminta ei ole aiemmin päässyt kehittymään, sillä on nojattu suuriin tehtaisiin. Nyt yrityksiä alkaa tulla, sillä tehtaiden merkitys on pienentynyt.

    Lisää aiheesta
    • Ylen aluetoimitusten koko vaihtelee Turun ja Tampereen suurista toimituksista yhden tai kahden henkilön toimipisteisiin.

      Yhteiskunta | Yle tihentää paikallistoimistusten verkostoa, vaikka leikkaukset uhkaavat: ”Meidän pitää olla läsnä ja toimia kaikkialla Suomessa”

    • Politiikka | Alueellinen kattavuus on Ylen toiminnan perusta

    • Sinuhe Wallinheimo seuraa Yle Areenasta päivittäin ajankohtaisohjelmia, uutisia ja joskus urheilua. TV:stä hän pyrkii katsomaan puoli yhdeksän uutiset. Kahvipöydässä rapisee viikonloppuisin Keskisuomalainen. Viihdeohjelmia tulee katsottua kansainvälisistä suoratoistopalveluista.

      Yhteiskunta | Ylen rahoitusta leikataan ”suurella todennäköisyydellä” – hallintoneuvoston puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo vakuuttaa, että Yleisradio on riippumaton, koko kansan media

    Artikkelin aiheet
    Jämsä
    Yle
    aluetoimitus
    paikallisuutinen
    journalismi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa