• Gazan kaistalla yhteydet ovat olleet poikki jo yli viikon – ihmiset eivät pysty kutsumaan apua

    YK:n alaisten järjestöjen mukaan Gazan kaistalla yhteydet ovat tänään poikki jo kahdeksatta päivää vaikeuttaen entisestään siviilien mahdollisuuksia saada apua.
    Israel on jatkanut Gazan kaistan eteläosassa etenkin Khan Yunisin kaupungin tulittamista. Kuva keskiviikolta. LEHTIKUVA/AFP.
    Israel on jatkanut Gazan kaistan eteläosassa etenkin Khan Yunisin kaupungin tulittamista. Kuva keskiviikolta. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    19.1.202417:37
    STT–AFP

    Israelin ilmaiskujen jatkuessa ihmiset eivät näin ollen pysty kutsumaan pelastustyöntekijöitä paikalle tai saamaan apua haavoittuneille, sanoo YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA. Gazalaiset eivät myöskään pysty uutispimennossa saamaan tärkeää turvallisuuteen liittyvää tietoa alueeltaan.

    OCHA:n mukaan humanitaarisen avun pikainen saanti on nyt ratkaisevan tärkeää, ennen kuin kulkutaudit alkavat levitä Gazan kaistalla.

    Erilaiset taudit ovat sotatoimialueilla tyypillisiä sisäisten pakolaisten keskuudessa. Gazan kaistallakin valtaosa, YK:n mukaan jopa 85 prosenttia asukkaista majailee nyt väliaikaisissa suojissa tai toisten kodeissa. YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan hepatiitti ja keltatauti ovatkin jo alkaneet levitä.

    ”Epäinhimilliset olosuhteet – lähes täydellinen juomaveden, puhtaiden vessojen ja puhtaan ympäristön puute, saavat aikaan sen, että hepatiitti A leviää edelleen”, varoitti WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus viestipalvelu X:ssä.

    OCHA:n mukaan humanitaarisen avun pikainen saanti on nyt ratkaisevan tärkeää, ennen kuin kulkutaudit alkavat levitä Gazan kaistalla.

    Israel on jatkanut Gazan kaistan eteläosan ja varsinkin Khan Yunisin kaupungin tulittamista sekä maasta että ilmasta. Israelin armeijan mukaan kaupungissa piileskelee edelleen runsaasti äärijärjestö Hamasin johtoa ja taistelijoita.

    Palestiinalaisten Punaisen Puolikuun mukaan alueella sijaitsevan al-Amalin sairaalan lähistölle suunnattiin kiivasta tykkitulta. Äärijärjestö Hamasin valvoman Gazan terveysministeriön mukaan ainakin 77 ihmistä sai surmansa ja kymmeniä haavoittui perjantain vastaisena yönä.

    ”Sotilaat eliminoivat kymmeniä terroristeja lähitaisteluissa. Heillä oli myös ilma- ja tykistötukea”, Israelin armeija kertoi jo aikaisemmin.

    Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vakuutti torstaina tiedotustilaisuudessa, ettei Israelille kelpaa mikään muu kuin "täydellinen voitto, jonka saavuttaminen vie kuukausia".

    ”Täydellinen voitto merkitsee terroristijohtajien eliminointia, Hamasin operatiivisten ja sotilaallisten kykyjen tuhoamista, Gazan demilitarisointia ja panttivankiemme palauttamista koteihinsa”, Netanjahu luetteli.

    Netanjahun hallitusta vastaan mielenosoitukset ovat jatkuneet. Mielenosoittajat ovat vaatineet Hamasin panttivankien välitöntä vapauttamista ja jotkut myös tulitaukoa Gazaan.

    Äärijärjestöt sieppasivat noin 250 panttivankia hyökätessään Israeliin pitkälti yli kolme kuukautta sitten. Hamasin yllätyshyökkäyksessä kuoli Israelin viranomaisten mukaan yli 1  100 ihmistä, valtaosin siviilejä. Osa panttivangeista on sittemmin vapautettu tai kuollut, mutta yli sadan uskotaan edelleen olevan äärijärjestöjen vankeina.

    Israelin kostoiskuja on kuitenkin pidetty suhteettoman laajana. Noin 150 YK:n jäsenmaata – myös Suomi – on vaatinut välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan.

    Hamasin valvoman Gazan terveysministeriön mukaan Israelin hyökkäyksessä ja ilmaiskuissa Gazaan on kuollut yli 24  700 ihmistä, joista enemmistö on siviilejä. Israelin armeijan mukaan liki 200 sotilasta on kuollut Gazan sodassa.

    Lisää aiheesta
    • Qatarin ulkoministeriön mukaan Egyptiin suunnanneissa lentokoneissa oli 61 tonnia avustustarvikkeita mukaan lukien lääkkeitä. LEHTIKUVA/AFP/Qatarin ulkoministeriö.

      Ulkomaat | Olosuhteet Gazassa kauheat, potilaat odottavat kuolemaa sairaaloissa, kuvailee WHO:n virkamies

    • Tuhannet ihmiset kokoontuivat Tel Avivin kaduille myöhään lauantaina muistamaan äärijärjestö Hamasin ottamia panttivankeja, kertoi BBC. Lehtikuva/AFP.

      Ulkomaat | Tuhannet kerääntyivät Tel Aviviin muistamaan Hamasin ottamia panttivankeja – hyökkäyksestä kulunut sata päivää

    • Etelä-Afrikan oikeusministeri Ronald Lamolan (vas.) mukaan Israel rikkoo sotatoimillaan YK:n joukkotuhontaa koskevaa yleissopimusta. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Kansainvälinen tuomioistuin jatkaa punnintaansa siitä, täyttävätkö Israelin sotatoimet Gazassa kansanmurhan kriteerit

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria