• Metson tulos laski vuoden toisella neljänneksellä – tilaukset kuitenkin kasvoivat

    Metson tulokseen suhtauduttiin markkinoilla nyrpeästi. Yhtiön osakekurssi oli puolenpäivän jälkeen yli seitsemän prosenttia pakkasella Helsingin pörssissä.
    Yhtiön liikevaihto pysyi vertailukauden tasolla ja oli noin 1,21 miljardia euroa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Yhtiön liikevaihto pysyi vertailukauden tasolla ja oli noin 1,21 miljardia euroa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Talous
    23.7.202514:23
    STT–

    Kaivoslaitteita valmistavan Metson liikevoitto laski huhti-kesäkuussa vuodentakaisesta ja oli nyt 173 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin tulos oli 195 miljoonaa. Yhtiön liikevaihto pysyi vertailukauden tasolla ja oli noin 1,21 miljardia euroa.

    Yhtiön saamien tilausten arvo kasvoi kuusi prosenttia ja oli yhteensä noin 1,23 miljardia euroa. Kivenmurskauksen liiketoiminnassa tilaukset kasvoivat viisi prosenttia ja mineraalien liiketoiminnassa seitsemän prosenttia.

    Metson toimitusjohtaja Sami Takaluoma toteaa pörssitiedotteessa, että yhtiön liikevaihto kertyy vähitellen tilauskannasta. Hän kuvailee liikevaihdon kehitystä vakaaksi toisella neljänneksellä. Sen sijaan Metson kannattavuus notkahti.

    ”Kannattavuutemme jäi aiempien neljännesten tasosta. Tämä johtui pääosin myynnin jakaumasta ja tilapäisesti kohonneista kustannuksista.”

    Kaikkiaan vuoden toisen neljänneksen markkina-aktiviteetti vastasi Takaluoman mukaan odotuksia. Hän kertoo, että Metso on onnistunut tähän mennessä hallitsemaan tulleihin liittyvää epävarmuutta ja niiden vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan.

    Yhtiö odottaa markkina-aktiviteetin jatkuvan nykyisellä tasolla sekä kivenmurskauksen että mineraalien liiketoiminnassa. Yhtiö toteaa, että tullimaksuihin liittyvä turbulenssi voi kuitenkin vaikuttaa maailmantalouden kasvuun ja markkinaan.

    Metson tulokseen suhtauduttiin markkinoilla nyrpeästi. Yhtiön osakekurssi oli puolenpäivän jälkeen yli seitsemän prosenttia pakkasella Helsingin pörssissä.

    Lisää aiheesta
    • Valmetin vertailukelpoinen ebita-tulos pysyi edellisvuoden huhti–kesäkuun tasolla. LEHTIKUVA / JARNO VUORINEN.

      Metsäteollisuus | Valmetin saamat tilaukset kasvoivat toisella neljänneksellä

    • Stora Enso on muuntanut Oulussa kaksi paperikonetta kartonkikoneeksi 2020-luvulla.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuus näkee merkkejä puun hinnan laskusta – Stora Enson johto ei vielä uskalla puhua trendistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metso
    osavuosikatsaus
    Helsingin pörssi
    tulos
    kaivoslaitteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria