• Valio lakkauttaa Oulun tehtaansa, 140 henkilöä menettää työpaikkansa

    Oulun tehtaan tiloihin jää jakeluvarasto sekä Valiota palvelevia myynti- ja tukitoimintoja.
    Osa Oulun toiminnoista siirretään Riihimäelle. Kuvassa Riihimäen tehtaan sisätiloja vuodelta 2023.
    Osa Oulun toiminnoista siirretään Riihimäelle. Kuvassa Riihimäen tehtaan sisätiloja vuodelta 2023. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    17.6.202616:13
    Maija Ala-Siurua

    Valio siirtää Oulun tehtaan tuotannon vaiheittain Riihimäelle, Jyväskylään ja Joensuuhun vuoden 2028 ensimmäisen puoliskon loppuun mennessä.

    Valion Oulun tehtaalla valmistetaan tuoremaitotuotteita kuten maito- ja hapanmaitotuotteita sekä kasvipohjaisia puolivalmisteita.

    Tehtaalla työskentelee noin 300 henkilöä, joista tämänhetkisen arvion mukaan 140 henkilöä irtisanotaan vaiheittain tehtaan tuotannon siirtymisen loppuun mennessä, Valio kertoo tiedotteessaan.

    Oulun tehtaan tiloihin jää jakeluvarasto sekä Valiota palvelevia toimintoja kuten myynti- ja tukitoimintoja.

    Valio kertoo seuraavaksi käynnistävänsä suunnittelun Oulun tuotannon siirron aikatauluista ja yksityiskohdista. Siirtojen vaikutuksia muille Valion tuotantolaitoksille arvioidaan suunnitelmien edetessä.

    Lisää aiheesta
    • Valio ilmoitti maanantaina suunnitelmistaan sulkea Oulun tehtaan tuotanto. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Valio aikoo sulkea Oulun tehtaan

    • Valion Profeel-tuotekokonaisuus saavutti viime vuonna 100 miljoonan euron liikevaihdon ja sen lanseeraus Yhdysvalloissa ylitti odotukset.

      Maidontuotanto | Valion liikevaihto kasvoi uuteen ennätykseen vuonna 2025

      Tilaajalle
    • Valion Aimo-tukku ja Lidl myy Norvida Naturkött- tuotemerkin naudan sisäfileetä.

      Lihantuotanto | Valion tukku myy brasilialaista naudan sisäfileetä – kysyimme miksi

      Tilaajalle
    • Matti Lehmus aloittaa Valion toimitusjohtajana ensi vuoden alusta.

      Talous | Annikka Hurme jää eläkkeelle – hän on Valion uusi toimitusjohtaja

    Artikkelin aiheet
    Valio
    Oulu
    tehtaiden lakkautus
    työpaikkojen menetykset
    maitotuotteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria