• Hiihtolomalainen, oletko Kanarialla? Jos aiot hankkia tuliaiseksi siemeniä tai taimia, ota tämä huomioon

    Matkailijan on oltava tarkkana, jos aikoo tuoda Suomeen kasvituliaisia.
    Tilaajalle
    Kanariansaaret jäivät kasvinterveysmielessä EU:n ulkopuolelle. Kuva on Teneriffalta.
    Kanariansaaret jäivät kasvinterveysmielessä EU:n ulkopuolelle. Kuva on Teneriffalta. Kuva: Paula Liesmäki
    Uutiset|Matkailu
    17.2.202616:00
    Paula Liesmäki
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Kanarialla vierailevien on muistettava, että siementen, taimien ja hedelmien tuonti Suomeen vaatii kasvinterveystodistuksen, koska saaret eivät kuulu EU:n kasvinterveysalueeseen.
    • Madeiralta tuonti sen sijaan on vapaampaa, sillä siellä noudatetaan EU-sääntöjä.

    Tällä viikolla lomailevat etelän koululaiset. Hiihtolomaa viettävät pääkaupunkiseudun lisäksi Turku, Pori, muu Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Satakunta.

    Jos talvilomareissu vie Kanariansaarille, siementen, taimien ja hedelmien hankkimista matkamuistoksi tai tuliaiseksi kannattaa miettiä uudemman kerran.

    Ruokaviraston erityisasiantuntija Jari Poutanen kertoo, että Kanariansaaret on kasvinterveyslainsäädännössä EU:n ulkopuolista aluetta.

    Saarilla ei siis noudateta EU:n yhteisiä kasvinterveysvaatimuksia.

    ”Turisteilla on oma vastuunsa.”

    Jari Poutanen

    Siementen, hedelmien ja taimien tuominen Kanarialta Suomeen vaatii kasvinterveystodistuksen. Tämä koskee myös turisteja.

    Kanariansaaret ei varsinaisesti pyri suitsimaan matkustajatuontia. Siemeniä ja taimia myydään esimerkiksi lentokentillä.

    ”Turisteilla on oma vastuunsa”, muistuttaa Poutanen.

    ”Meitä Suomessa suojelee se, että lajistomme on erilainen kuin Kanarialla, mutta kasvien tuonti on siitä huolimatta kiellettyä.”

    Kanariansaarten pohjoispuolella, noin 400–550 kilometrin päässä sijaitsee Portugalin saari Madeira.

    Kanariansaaret jäivät kasvinterveysmielessä EU:n ulkopuolelle, koska Espanja on halunnut, ettei siellä noudateta kaikkia samoja kasvinterveysvaatimuksia kuin muualla sisämarkkina-alueella.

    Kanariansaarten pohjoispuolella, noin 400–550 kilometrin päässä sijaitsee Portugalin saari Madeira.

    Portugali otti toisen linjan ja päätti, että Madeiran saarella noudatetaan EU:n vaatimuksia.

    Madeiralta voi siis tuoda Suomeen hedelmiä, taimia ja siemeniä ilman todistusta.

    Kanariansaaret

    Kanariansaaret on kasvinterveyslainsäädännössä EU:n ulkopuolinen alue.

    Muita EU:n ulkopuolisia alueita ovat Ceuta, Melilla, Guadeloupe, Ranskan Guayana, Martinique, Mayotte, Réunion, Saint-Barthélemy ja Saint-Martin.

    Kun näiltä alueilta tuodaan kasveja tai kasvituotteita Suomeen, tarvitaan kasvinterveystodistus ja tuontitarkastus.

    Portugaliin kuuluva Madeira puolestaan on kasvinterveyslainsäädännössä EU:n aluetta, jolloin kasvinterveystodistusta ei tarvita.

    Ruokaviraston sivulta löytyy lisää kasvinterveystietoa puutarhaharrastajille.

    Lisää aiheesta
    • Kylvöpuuhia suunnittelevan kotipuutarhurin on syytä olla tarkkana verkko-ostoksilla, sillä siemenet voivat olla vaaraksi Suomen luonnon terveydelle. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Piha ja puutarha | Viherpeukalon verkko-ostokset voivat olla vaaraksi luonnolle – hitiksi noussut popcornin jyvien kasvatuskin on tautiriski

    • Jotkut kasvit ovat EU:n ulkopuolelta kokonaan tuontikiellossa. Tällaisia ovat esimerkiksi sitruspuut.

      Puutarhatuotanto | Viattomalta vaikuttavat kasvituliainen vaarantaa kotimaisen ruuantuotannon

    • Houkuttelevia juurakoita Amsterdamin kukkatorilla Hollannissa. Saisiko näitä tuoda Suomeen?

      Piha ja puutarha | Houkutteleva puutarhatuliainen voi olla paha virheostos – tiukat tuontisäädökset koskevat myös tavallisia viherpeukaloita

    Artikkelin aiheet
    Kanariansaaret
    kasvituliaiset
    matkailu
    Ruokavirasto
    kasvinterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa