• Viattomalta vaikuttavat kasvituliainen vaarantaa kotimaisen ruuantuotannon

    Älä tuo kasveja tai siemeniä lomamatkalta EU:n ulkopuolelta, muistuttaa Ruokavirasto. Harkitsemattoman tuomisen mukana voi levitä tauteja ja tuholaisia, jotka ovat uhka luonnolle ja ruuantuotannolle.
    Jotkut kasvit ovat EU:n ulkopuolelta kokonaan tuontikiellossa. Tällaisia ovat esimerkiksi sitruspuut.
    Jotkut kasvit ovat EU:n ulkopuolelta kokonaan tuontikiellossa. Tällaisia ovat esimerkiksi sitruspuut. Kuva: Viestimedian arkisto
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    2.10.202417:00
    Maija Ala-Siurua

    Vaaralliset tuholaiset ja kasvitaudit voivat livahtaa Suomeen harkitsemattomien ulkomaantuomisten mukana. Pahimmillaan kasvintuhooja saattaa levitä pelloille, kasvihuoneisiin tai metsiin ja aiheuttaa pahoja ongelmia.

    Kasvien tuonti toisesta EU-maasta on yleensä sallittua, mutta EU:n ulkopuolelta tuotaessa kaikilla kasveilla, siemenillä ja muilla tuoreilla kasvituotteilla pitää olla kasvinterveystodistus, muistuttaa Ruokavirasto talven lomakauden lähestyessä.

    Matkailijan on vaikea käytännössä hankkia tarvittavaa todistusta, joten kasvituotteita ei voi tuoda matkatavarana EU:n ulkopuolelta Suomeen.

    Jotkut kasvit ovat EU:n ulkopuolelta kokonaan tuontikiellossa. Tällaisia ovat esimerkiksi sitruspuut, havukasvit, tulipoltteen isäntäkasvit ja siemenperuna.

    Myös verkosta tilattavalla kasvituotteelta tarvitaan kasvinterveystodistus ja usein vielä tarkastus lähetyksen saapuessa maahan, Ruokavirasto painottaa.

    ”Myös EU:n sisällä toimivan verkkokaupan kohdalla kannattaa varmistaa, että kyseessä on ammattimainen verkkokauppa, joiden tuotteet ovat peräisin valvotusta tuotannosta. Harrastelijoiden myymissä kasveissa on suuri riski kasvitautien ja tuholaisten leviämisestä”, sanoo tiedotteessa erityisasiantuntija Sari Haikola Ruokavirastosta.

    On hyvä muistaa sekin, että esimerkiksi Kanariansaaret eivät EU:n kasvisäädösten mukaan kuuluu unioniin, joten sieltä ei saa noin vain tuoda taimia tai siemeniä.

    Vaarallisen kasvitaudin, tulipoltteen, isäntäkasveja, kuten omena- ja päärynäpuita, sekä siemenperunaa voi tuoda toisesta EU-maasta vain, jos ne on varustettu suoja-aluekasvipassilla.

    Lisää aiheesta
    • Tomaatin ruskokurttuvirus leviää paitsi tomaatin ja paprikan siemenien myös kosketuksen välityksellä. Siksi esimerkiksi pakkauslaatikko on tartuntariski, jos siinä on säilytetty viruksen saastuttamia tomaatteja.

      Puutarhatuotanto | Tomaatin ruskokurttuvirus uhkaa suomalaisia ammattitarhoja – karanteenituhoojaa löytyi tuontitomaateista

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle