

Suomeen tuoduista tomaateista on löytynyt tomaatin ruskokurttuvirusta. Vakava uhka on, että virus leviää ammattiviljelmille.
Virus tai sen saastuttamat hedelmät eivät ole ihmisille vaarallisia, mutta tauti aiheuttaa merkittäviä sato- ja laatutappioita sekä tomaatille että paprikalle.
”Tuotantotappiot voivat olla 10–50 prosenttia”, arvioi Kauppapuutarhaliiton väliaikainen toiminnanjohtaja Lassi Remes.
Kauppapuutarhaliitto otti kesän aikana näytteitä ulkomaisista tomaateista eri kaupoista yhteensä kuudesta tomaattierästä Espanjasta, Alankomaista ja Marokosta. Näytteet testattiin Ruokaviraston laboratoriossa.
”Oletettavissa oli, että ruskokurttuvirusta liikkuu tuontitomaatin mukana. Yllätys oli, että jokainen otetuista näytteistä osoittautui positiiviseksi. Viime kesänä vain yksi näyte kuudesta oli positiivinen”, Remes kertoo.
Ruokavirastolle viruksen löytyminen ei ollut yllätys.
”Ruskokurttuvirusta on todettu jo monessa EU-maassa, ja tomaattien toimittaminen markkinoille on sallittua viruslöydöksestä huolimatta. Myynnissä olevissa tomaateissa voi olla muitakin viruksia, joten viljelmillä kannattaa aina huomioida tämä leviämisreitti”, sanoo erityisasiantuntija Paula Lilja Ruokavirastosta.
Suomessa ruskokurttuvirustapauksia on ollut tähän mennessä yhteensä neljä, joista kaksi viime vuonna ja kaksi tänä vuonna.
”Laajemmin levitessään viruksella voi olla vaikutuksia kotimaan markkinoilla”, Remes sanoo.
Tomaatin ruskokurttuvirus luokitellaan lainsäädännössä karanteenituhoojaksi.
Jos virusta löytyy ammattiviljelmältä, Ruokavirasto määrää kasvuston hävitettäväksi. EU:n komission ruskokurttuvirussäädöksen mukaan tuotantoa saa jatkaa normaalin kasvustonvaihtoon saakka. Tämän jälkeen tilat on puhdistettava ja desinfioitava.
”Määrättyjä toimia, kuten desinfiointia, on tehtävä siihen asti, kunnes viranomainen on saanut riittävän varmuuden ruskokurttuviruksen häviämisestä. Torjuntapäätös on voimassa vielä seuraavan kasvuston aikana, jolloin siitä otetaan näytteitä”, Lilja kertoo.
Säädökset eivät kiellä saastunnan saanutta viljelmää toimittamasta tomaatteja ja paprikoita markkinoille tai pakkaamoon. Näin siksi, että karanteenituhoojat eivät ole uhka ihmisten terveydelle.
”Tuotantotappiot voivat olla 10–50 prosenttia”. Lassi Remes
Ruokavirasto voi päättää, että kasvintuhoojan torjuntapäätöksen täytäntöönpanosta aiheutuneita kustannuksia voidaan korvata toimijalle valtion varoista. Korvausjärjestelmä ei kuitenkaan ole mikään automaatti, ja lain kriteerit ovat tiukat.
”Korvausjärjestelmän yleinen periaate on, että vastuu omaisuudesta ja varautumisesta sille aiheutuviin vahinkoihin on ensisijaisesti toimijalla itsellään”, Lilja sanoo.
Nykyisen lainsäädännön aikana ei ole maksettu korvausta mihinkään karanteenituhoojaan liittyen.
”Korvauksien edellytyksenä on, että kasvintuotannolle aiheutuvat vahingot ovat poikkeuksellisen suuret ja että hävittämisestä aiheutuu toimijalle huomattavia kustannuksia, joilla on toimijan elinkeinolle kohtuuttoman suuri merkitys tai joiden korvaaminen on toimijan elinkeinon jatkamisen kannalta tarpeellista.”
”Nykyisen lainsäädännön aikana ei ole maksettu korvausta mihinkään karanteenituhoojaan liittyen.” Paula Lilja
Jos lain kriteerit täyttyvät, korvausta maksetaan tuhoojan hävittämiseksi tehdystä työstä, hävitetyistä materiaaleista ja kasveista sekä muista torjuntapäätöksen noudattamisesta johtuneista kustannuksista ja vahingoista.
Kasvintuhoojan aiheuttamaa sadonmenetetystä ei korvata.

Tarkasta puhdistamisesta huolimatta virusta ei välttämättä saada kokonaan pois, Kauppapuutarhaliiton Lassi Remes kertoo.
Kun uudet taimet varoaikojen jälkeen istutetaan, virus saattaa iskeä uudelleen.
Saastunut viljelmä on velvollinen ilmoittamaan viruksesta pakkaamolle, joka saattaa kieltäytyä ottamasta vastaan tomaatteja ja paprikoita. Näin pakkaaminen jää tuottajan tehtäväksi, mistä syntyy lisää kustannuksia, Remes kertoo.
Pahimmillaan suurten taloudellisten tappioiden takia viljelmä joutuu lopettamaan tomaatintuotannon kokonaan tai sen on pakko vaihtaa viljeltävää kasvia.
Karanteenituhooja on lainsäädännössä määritelty, vaikeasti torjuttava kasvitauti tai tuhohyönteinen, joka aiheuttavaa merkittävää vahinkoa maatalous-, metsätalous- tai puutarhatuotannossa. Ihmisten terveydelle karanteenituhooja ei ole vaarallinen.
Karanteenituhoojia ei saa esiintyä tuotantopaikoilla tai myytävissä, maahantuotavissa tai maasta vietävissä kasveissa.
Tomaatin ruskokurttuvirus (ToBRFV) on karanteenituhooja kuten esimerkiksi myös mäntyankeroinen, koloradonkuoriainen ja tulipolte.
Jos epäilet havainneesi viruksen oireita ammattimaisessa vihannes- tai taimituotannossa, ilmoita siitä välittömästi Ruokavirastoon. Ruokavirasto määrää torjuntatoimet.
Mikäli epäilee virusoireita kotitarveviljelyssä, kasvit voi hävittää sekajätteenä, eikä oireista tarvitse ilmoittaa.