• Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus houkuttelee ennätysmäärän osallistujia – rahoitus uhkaa loppua kesken

    Vapaaehtoisen maanpuolustuksen lisärahan tarve olisi noin miljoona euroa. Ilman vajeen paikkausta loppuvuoden koulutuksia saatetaan joutua karsimaan.
    Tilaajalle
    Suomalaiset ovat hyvin kiinnostuneita vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Kuva MPK:n viime kesän tilaisuudesta, jossa esiteltiin Sakon reserviläisille tehtyä kivääriä.
    Suomalaiset ovat hyvin kiinnostuneita vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Kuva MPK:n viime kesän tilaisuudesta, jossa esiteltiin Sakon reserviläisille tehtyä kivääriä. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Yhteiskunta
    29.1.202506:00
    Sami Suojanen

    Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus kiinnostaa suomalaisia nyt ennennäkemättömällä tavalla. Koulutukseen on halukkaita tulijoita niin paljon, että koulutukseen varatut rahat uhkaavat loppua kesken.

    Viime vuonna koulutusta järjestettiin hieman yli 140 000 koulutuspäivää ja kursseja yhteensä yli 3 200.

    Sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta oli runsaat 103 000 päivää ja muuta lakisääteistä koulutusta lähes 23 000 päivää.

    Maanpuolustuskoulutus MPK:n toiminnanjohtaja Antti Lehtisalo sanoo, että tämän vuoden koulutusmäärät on suunniteltu samalle tasolle.

    ”Koska koulutusluvut ovat paisuneet näin paljon, niin meillä on noin miljoonan euron vaje rahoituksessa. Tälle vuodelle tarvittaisiin rahoitusta jo lisää”, Lehtisalo kertoo.

    MPK saa valtionapua vuodessa noin 7,5 miljoonaa euroa. Osa rahoituksesta tulee osallistumismaksuista, osa säätiöiltä ja muilta rahoittajilta. Vuoden 2025 budjetissa vapaaehtoiselta maanpuolustukselta leikattiin valtionavustusta.

    ”Kyse on nimenomaan valtionavustuksesta, koska toteutamme julkisten hallintotehtävien mukaista koulutusta.”

    MPK on julkisoikeudellinen yhdistys ja sen toiminta on valtionapulainsäädännön alaista. Säätiöiden ja muiden rahoittajien myöntämillä rahoilla tehdään materiaalihankintoja ja järjestetään julkisten hallintotehtävien ulkopuolelle jäävää koulutusta, kuten varautumis- ja turvallisuuskoulutusta. Tätä koulutusta oli viime vuonna hieman alle 14 000 päivää.

    Lehtisalon mukaan koulutusta joudutaan loppuvuodesta rajoittamaan, jos puuttuvaa miljoonaa euroa ei löydy. Syksyä koskevia päätöksiä pitää tehdä ennen kesälomia.

    ”MPK:n koulutus on erittäin kustannustehokasta. Eri koulutuksiin tulee paljon ihmisiä ympäri valtakuntaa. Olisi hyvin huonoa asia, jos joutuisimme tällaisessa tilanteessa rajoittamaan koulutusta.”

    Lehtisalo kertoo, että MPK keskustelee aktiivisesti puolustusministeriön kanssa puuttuvan rahoituksen turvaamiseksi.

    ”Olemme ihan toiveikkaita, että rahoitus vielä löytyy.”

    Suomalaisten maanpuolustuksen kouluttautumisinto on kasvanut tasaisesti sen jälkeen, kun Venäjä jatkoi hyökkäystään Ukrainassa.

    ”Myös yleinen tilanne maailmassa ja Euroopassa on lisännyt kiinnostusta, samoin uutiset Itämereltä. Suomalaiset haluavat esimerkiksi tietää, mitä he voisivat tehdä mahdollisissa häiriötilanteissa ja kuinka Suomi silloin toimisi”, Lehtisalo toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Maanpuolustus ja veteraanijärjestöt saavat 1,7 miljoonaa euroa lisärahaa ensi vuodella.

      Yhteiskunta | Merkittävä osa 50 miljoonan euron joululahjapotista menee maanpuolustukseen

    • MPK järjestää naisille kohdennettua ampumakoulusta, mutta myös osalla naisille suunnatuista sotilastaitokursseista järjestetään ammuntoja.

      Koulutus | Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen suosio lyö ennätyksen – keski-ikäiset naiset innostuivat

      Tilaajalle
    • Maatalousyrittäjät Antti Vierikka (vas.), Tuomas Laine, Heikki Jäppi ja Jarmo Oesch Pälkäneen Luopioisista osallistuivat maatilojen varautumiskoulutukseen maanantaina. Mukaan oli kutsuttu VAP-varattuja viljelijöitä, emäntiä ja isäntiä, lomittajia ja urakoitsijoita Kuhmoisista, Kangasalta, Urjalasta, Pälkäneeltä, Valkeakoskelta ja Akaasta.

      Maatalousyrittäjät | ”Ylempää ei ole ohjeistettu, miten maatilat toimivat kriisissä” – Sotapeli herätteli viljelijöitä miettimään, mikä on mahdollista

      Tilaajalle
    • Ensimmäinen konekaluston varauskierros tehdään kesäkuuhun 2025 mennessä.

      Koneet ja kulkuneuvot | Tilat saavat listata, mitä työkoneita eivät halua antaa Puolustusvoimille – uudet hienot maatalouskoneet eivät ole sodassa paras valinta

    • Uusi kertatulta ampuva SAKO ARG S 40 – MPK -kivääri tulee syksyn aikana käyttöön reserviläisten ampumakoulutuksessa

      Yhteiskunta | Reserviläinen: MPK:n kursseille ennätyksellinen ryntäys alkuvuonna – yksi koulutus nousi suosiossa ylitse muiden

    • SAKO ARG S 40 – MPK -kivääri nähdään syksyn aikana tositoimissa reserviläisten ampumakoulutuksessa.

      Yhteiskunta | Video: Tällainen on reserviläisten uusi kivääri

    Artikkelin aiheet
    maanpuolustuskoulutus
    vapaaehtoistoiminta
    rahoitus
    MPK
    suomen turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle