• Säästöpankkiryhmän kysely: Yli 50-vuotiailla vähän velkaa ja vaihtelevasti säästöjä

    Suurin osa yli 50-vuotiaista ei aio käyttää säästöjään viiden vuoden sisällä, selviää Säästöpankkiryhmän kyselytutkimuksesta.
    Valtaosa Säästöpankkiryhmän tutkimukseen osallistuneista ei suunnittele käyttävänsä säästöjään lähivuosina.
    Valtaosa Säästöpankkiryhmän tutkimukseen osallistuneista ei suunnittele käyttävänsä säästöjään lähivuosina.  Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset|Talous
    28.5.202411:30
    Linda Lähdeniemi

    Säästöpankkiryhmän teettämästä kyselytutkimuksesta selviää, että yli 50-vuotiailla on vähän velkaa ja vaihtelevasti säästöjä.

    Tutkimukseen osallistuneiden velkamäärät olivat maltillisia, sillä enemmistö vanhemmista ikäluokista on ehtinyt jo maksaa asuntolainan takaisin. Vain 11 prosentilla vastaajista on velkaa yli 50 000 euroa. Kaikista eläkeläisvastaajista puolet ovat täysin velattomia.

    Kyselytutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia ikäluokasta ei ole suunnitellut käyttävänsä säästöjään lähivuosina. Tutkimuksesta selviää, että yli 50-vuotiaiden ikäluokissa miehille on kertynyt enemmän varallisuutta kuin naisille.

    Selkeästi alle puolet aikoo käyttää kerryttämiään säästöjä seuraavien viiden vuoden aikana. Tavallisin säästöjen käyttösuunnitelma on yllättävät kulut tai hätätilanteet. Lähes yhtä moni vastaaja harkitsee säästöillä suurempia hankintoja kuten autoa. Omaan hyvinvointiin kolmasosa vastaajista aikoo käyttää säästöjään.

    Säästöpankkiryhmän teettämän kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland. Kysely oli kohdennettu yli 50-vuotiaille ja siihen vastasi 1 005 henkilöä.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisten useimmin säästetty summa asuntolainan lyhentämisen ohella on 100−149 euroa kuukaudessa.

      Kodin talous | Nordean kyselytutkimus: Yhä useampi asuntovelallinen vähentää menojaan – myös lapsiperheet pitävät kiinni säästämisestä

    • Ilman viljelijän työtä leivät eivät tule kaupan hyllyille.

      Maatalous | Monen katse yltää kaupan leipähyllyyn mutta ei kauemmas

    • Hallitus etsii valtiovarainministeri Riikka Purran johdolla lisää leikattavaa.

      Talous | Valtio velkaantuu tällä hetkellä melkein 13 miljardia vuodessa, vaikka ajamme sopeuttavaa hallitusohjelmaa – ”Tosiasia on, että leikkaukset ja verot osuvat”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle